Ei ollut tarkoitus pitkittää tästä kertomista, viikko on vain ollut niin hurjan täynnä ohjelmaa että vasta tänään, ylitöiden ansioista otetulla vapaapäivällä, pystyin ensimmäistä kertaa koko viikolla avaamaan koneen ja istumaan alas.

Nt-ultrassa maanantaina kaikki oli hyvin. Pikkutyyppi oli kasvanut hirveästi muutaman viikon takaisisesta ar-ultrasta: nyt oli näkyvillä pää, kasvonpiirteet, vartalo ja jatkuvasti viuhtovat raajat. Ultraavan lääkärinkin työtä hieman hankaloitti tyypin innokas viuhtominen ja pomppiminen. Tämä olento nimittäin todella puski itseään suoraksi kohdussani. Kyykistyi kohdun alareunalle polvet koukussa ja sitten ponkaisi itsensä sieltä niin topakasti ylös jalat suorina, että löi päänsä kohdun yläreunaan ja valui taas alas kohdun pohjalle. Oli sitä menoa hauska katsella.

Ultraus tehtiin vatsan päältä. Olin unohtanut olla käymättä vessassa ja lääkäri hieman moitti huonoa näkyvyyttä, mutta saatiin sieltä sentään aika hyvä kuva eikä alakautta ultraukseen tarvinnut mennä. Niskapoimun mittaaminen oli ilmeisen hankalaa heiluvan pään vuoksi ja kone antoi lukemaksi ilmeisesti 1,9. Se on kuulemma normaalin rajoissa. Lääkäri oli sitä  mieltä, että lukema on todennäköisesti hieman yläkanttiin arvioitu ja niskapoimu siis todellisuudessa pienempi. Vasta ensi viikolla meille selviää mitä verikoetulokset sitten kertovat riskiluvuista. Jännitettävää vielä siis on, mutta olen kyllä jo uskaltanut iloita eloisasta tyypistä sisälläni.

Koko vastasi raskausviikoissa tasan 12+0 ja la siirtyi 20.3. Se on appiukon syntymäpäivä ja siitäkös tämä tuleva pappa riemastui.

Vatsa on alkanut mielestäni aavistuksen pyöristyä. Kuitenkin housut, jotka kuukausi sitten kiristivät niin että siirryin kumilenkkitekniikkaan napin kanssa ovatkin nyt sopivat. Ilmeisesti turvotus on siis laskenut. Painokin on kotivaa’an mukaan tippunut lähes 4 kiloa alkuviikoista.