Odottamaton elämä

8.7.2018 kis

Taaperon tuhovoima > vanhemman mielikuvitus

Poikanen täyttää tänään yhden vuoden ja neljä kuukautta. Olen viime aikoina saanut karvaasti tuta, että taapero todellakin ehtii, pystyy ja keksii tehdä tuhoa enemmän ja nopeammin kuin osaan ikinä kuvitella ja ennakoida. Väitteeni tueksi kerron nyt muutaman esimerkin elävästä elämästä.

Tilanne: Taapero kitisee jaloissa kun vanhempi tiskaa astioita. Vanhempi keksii nostaa taaperon tuolin päälle tiskipöydän ääreen seisomaan, jolloin tämä ylettää läiskytellä tiskivettä ja siis viihtyy hetken kitisemättä.

Vanhemman ajattelema pahin mahdollinen: Lapsi kastelee puuhissaan hihansa ja paitansa, mutta oh well, vaihdetaan ne kuiviin kun muutenkin paitoja menee vaihtoon useampi päivässä.

Todellinen seuraus: Taapero nappaa ensitöikseen tiskialtaassa kelluvan muutaman desin astian ja alkaa kauhoa sillä vettä itsensä päälle ja lattialle – toistuvasti ennen kuin vanhempi ehättää estämään. Estämisestä seuraa tietenkin myös syvä loukkaantuminen ja huutoraivari.

Tilanne: Vanhempi koittaa saada päivällisen valmistettua ja häärätessään lieden ääressä antaa taaperon tutustua keittiön vetolaatikoihin. Yhdessä on maustepurkkeja ja lopuissa muoviastioita, keittiötekstiilejä ja puisia ja muovisia ruoanlaittovälineitä. (Alalaatikot on luonnollisesti tarkoituksella täytetty vain taaperolle vaarattomilla tavaroilla.)

Vanhemman ajattelema pahin mahdollinen: Taaperon touhujen päätteeksi vanhemman täytyy keräillä tavarat takaisin laatikoihin ja jokunen keittiöpyyhe saattaa löytyä myöhemmin vaikka kierrätyspaperikorista. Muoviastioihin saattaa tulla jokunen koirankarva, mutta ne lähtevät nopealla huuhtaisulla.

Todellinen seuraus: Taapero viihtyy tavallista hartaammin maustepurkkien ääressä ja seuraavassa hetkessä vanhempi tajuaa taaperon istuvan punaiseksi värjäytyneellä lattialla yltä päältä paprikajauheeseen tahriintuneena – tyytyväisenä maistellen ja hykerrellen totta kai.

Tilanne: Taapero on otettu vanhempiensa mukana saunaan, sillä mikäpä olisi idyllisempää suomalaisperhe-elämää kuin koko perheen lauantaisauna. Taaperon on keskittynyt kykkimään löylykiulun vierellä ja läiskyttelemään löylyvettä. Vanhemmat voivat henkäistä rauhoittumisesta (kunhan vahtivat koko ajan ettei taapero saa päähänsä syöksähtää kiuasta kohti).

Vanhemman ajattelema pahin mahdollinen (jos kiukaaseen kaatumista ei lasketa): Taapero kaataa leikeissään löylyveden ja vanhempi joutuu ryhdistäytymään hakeakseen sitä lisää. Taapero saattaa myös pissata lauteille, mutta poikalapsen pisulirutuksiin tottuneet vanhemmat vain huuhtaisevat lauteet sitten löylyvedellä.

Todellinen seuraus: Taapero nousee tyytyväisenä seisomaan löylykiulun äärestä ja vanhemmille paljastuu asian todellinen tila:

Taapero on kakannut lauteille!!

Tee työtä jolla on tarkoitus: viihdytä taaperoa.

Suhteet Ystävät ja perhe Lapset Vanhemmuus

7.7.2018 kis

Odottamaton elämä jatkuu

Siitä on lähes vuosi ja kolme kuukautta kun viimeksi julkaisin blogissani tekstin. Sen jälkeen, kuten blogin nimikin ennustaa, elämä muuttui taas odottamattomasti ja aikaa ja energiaa ei enää riittänytkään kirjallisten tuotosten näpyttelyyn. Aikaa ja energiaa ei pitkään aikaan riittänyt muuhun kuin selviytymiseen.

Poikanen nimittäin paljastui parin kuukauden iässä (silent) refluksikoksi ja ensimmäisen rotarokotteen jälkeen hänen suolistonsa teki sellaisen stopin, että niitä vaurioita korjailtiin monta viikkoa jälkeen päin. Itseasiassa monta kuukautta jälkeen päin. Vauvavuonna refluksoireilulle löytyi syitä ruokavaliosta ja fysiologiasta, mutta niihin en jaksa nyt mennä niin syvälle. Voin kertoa aiheesta lisää toisessa kirjoituksessa joskus myöhemmin, mutta juuri nyt se on liian raskasta.

Vauvavuotemme ei siis ollut helpoimmasta päästä. Edelleen, nyt melkein 1v4kk poikasen kanssa elämä on melkoista vuoristorataa riippuen refluksin tilasta, hampomisesta ja muuten vain vaiheista, mutta vihdoin minulla on alkanut olla päässäni tilaa muullekin kuin selviämiselle. Halu alkaa taas kirjoittaa on virinnyt toisten blogeja lueskellessa, kun olen iltaisin ja öisin istunut poikasen sängyn vierellä ja silitellyt häntä takaisin uneen.

Uskon, että on ennen kaikkea itselleni hyväksi alkaa purkaa vauvavuoden tapahtumia ja tämän vasta alkaneen taaperovaiheen huomioita johonkin – ja nyt blogi saa olla väylänä ajatuksilleni. Tässä on riskinä, että kirjoituksista tulee yhtä synkkää paatosta ja öisin naputellessani vuodatan katkeria kyyneleitä näppäimistölle, mutta lupaan yrittää pitää aiheet edes välillä kepeinä ja kaivaa muistoistani myös ilon, onnen ja komiikan hetkiä. Niitäkin on onneksi ollut.

Perhe Mieli Lapset Vanhemmuus