Perhevapaalla ei olla kotitöitä varten – vaan lasta varten

Eräs tuttavani, laittoi tässä taannoin instagramiin kauniin kuvan nuorimmaisestaan, noin puolivuotiaasta, pötköttelemässä viltillä ja tekstiksi hän oli kirjoittanut jotakin sellaista kuin ”Äitiys on ihanaa kun saa keskeyttää arkipuuhat milloin vain ja vain olla lapsien kanssa. #antaamuunolla”. Tämä kuvateksti pysäytti minut täysin tuolloin ja olen palannut pohtimaan sitä useasti sen jälkeen.

Kuten täällä blogissa olen antanut ymmärtää, poikanen on ollut alusta asti melko tarvitseva. Sanoisin jopa että suuritarpeinen vauva – ja nyt taapero. Hänen hereillä ollessaan (ja hänhän ei ole koskaan kauaa yksin nukkunut) ei vielä tänäkään päivänä juuri kotiaskareita tehdä. Tai tehdään toki, mutta kovan huudon säestämänä. Minä en siis kotona ollessani ole tehnyt kotitöistä kuin aivan pakolliset sillä aikaa kun olen ollut lapsen kanssa kaksin. Tehokkuuteen tottuneena ihmisenä päässäni on takonut kuitenkin kaiken aikaa ääni hokien ”Nyt kun olet kerran kotona kaiket päivät niin pitäisi sinun edes perus ylläpitosiivous ja monta muuta kotityötä saada samalla aikaiseksi päivittäin”, joten vaikka en muuhun kyennyt kuin istumaan vauvani seurana, koin itseni usein turhautuneeksi – epäonnistuneeksin.

Nykyisin taaperon tekemisinnon saa onneksi jo valjastettua avuksi muutamaan arkipuuhaan niin edes jotkut kotityöt onnistuvat silloin tällöin, vaikkakin hitaasti ja taaperon ehdoilla. Olenkin vasta nyt tajunnut, että tuo ”hitaasti ja vauvan/taaperon ehdoilla” ei olekaan äitiysvapaalla/isyysvapaalla/vanhempainvapaalla/hoitovapaalla mikään hirveä häpeä vaan harvinainen etuoikeus. Sillä mikä kiire meillä on? Päivät seuraavat toisiaan ja se onko villakoirat imuroitu tänään vai ensi viikonloppuna ja tyhjennänkö tiskikoneen yhdessä vai kolmessa erässä ei varsinaisesti liikuta ketään. Jos vauva tai taapero tarvitsee seuraa, niin onko väliä odottavatko pyykit kuivuriin laittoa vielä tunnin tai pari?

Voi kummmpa olisin enemmän osannut nauttia hetkistä pienen vauvani kanssa. Liian usein nostin hänet huutavana syliini itse huokaisten ja harmitellen  keskeytynyttä omaa puuhaani, vaikka olisin voinut vain nauttia siitä kuinka minulla on kaikki aika olla kotona juurikin siksi että minulla on tuo vauva. Minä olen kotona lapseni vuoksi, en kotitöiden.

Niin, kummasti sitä osaa arvostaa asioita vasta jälkeen päin.

Kohta pääsemme koko perhe miehen kesäloman ajaksi pienelle ulkomaanmatkalle ja olen vakaasti päättänyt olla siellä läsnä ja  nauttia hetkestä mieheni ja valloittavan poikani seurassa. Ja siellähän ei ole niitä kotitöitä tehtäväksi muutenkaan. #antaamuunolla

.