Vanhemmuuden huolet

Lähdin perjantaina puolilta öin käyttämään koiraa ulkona. Manailin siinä itsekseni mukulan aiheuttamaa liikkumisen hankaluutta ja potkuista kipeytyneitä kylkiluita. Meidän lähikaduilla oli kuitenkin menossa jotain kummallista, joka vei huomioini. Kotikadullamme mateli pieni henkilöauto, heitti u-käännöksen ja ajoi nopeasti risteyksestä pois. Minä jatkoin kävelyä tiemme kulmasta talojen välistä jalkakäytävää, kun huomasin kahden teinitytön juosentelevan kiljuen huoltorakennusten ja puiden välissä  ja kahden samanikäisen pojan huutelevan näille tyyliin ”juoskaa, juoskaa, se tulee nyt tuolta”. Kohta tämä meidän kadulla hidastellut auto ilmestyi taas seuraavalle kadulle. Tytöt piilottelivat puiden takana ja auto ajoi hiljaa ohi ja kääntyi taas risteyksessä ympäri. Tytöt ja pojat lähti juoksemaan ohitseni meidän kadun suuntaan ja kuulin toisen tytöistä huutavat ”Mun äiti niin tappaa mut huomenna.”

Jatkettiin koiran kanssa kävelyä ja tämä auto ajoi kohta ohi ja pysähtyi parkkipaikalle lähelle. Autosta nousi ylös naisihminen, joka kysyi näinkö kahta tyttöä kulkiessani. Kerroin mitä olin nähnyt ja sain kuulla, että nainen oli tytön äiti ja tämä teiniprinsessa siis kieltäytynyt tulemasta sovittuun aikaan kotiin. Äiti oli sitten lähtenyt tyttöä kaupungilta etsimään, mutta juosten puistojen pusikoissa ja kevyenliikenteenväyliä kulkevaa teinijoukkoa oli vaikea yhyttää autolla. Toivotin turhautuneelle äiti-ihmiselle onnea tytön pyydystykseen ja jatkoin koiran kanssa matkaa.

Enpä tosiaan taida tietää vielä vanhemmuuden murheista mitään. Että ihan rauhassa saa pieni potkia kylkiluitani vielä ihan niin pitkään kuin tykkää.