Pitkästä aikaa. Ei ole ollut mitään purnattavaa.

Raskaus on viikolla 24. Saimme tietää, että meille tulee poika ja en malta odottaa, että tapaan hänet ihan muutaman kuukauden päästä!

Tuntuu jotenkin todella oudolta, kun raskausoireet ovat pysyneet poissa koko raskauden ajan. Tuo lapsi ilmestyi kohtuuni lähes biologiaa uhmaten (koska on aika ihmeellistä, että heti ensimmäisellä ovulaatiolla metotreksaatin jälkeen tärppäsi eikä kukaan lääkärikään osannut ajatella tätä mahdollisuutta edes silloin, kun olin jo saamassa lapsettomuushoitolähetettä), sitten se ei aiheuttanut myöskään yhtään pahoinvointia ja kaiken lisäksi se on jokaisella ultrakäynnillä ollut aina kaksi päivää edelliskerran mittaa isompi. Käytännössä oli siis 1-2 päivästä kiinni, että tammikuussa tekemäni negatiivinen raskaustesti olisikin ollut positiivinen. Poika on kyllä aikamoinen jekuttaja ja naurattaa, että nyt kun potkuja jo tuntee pari kertaa päivässä, beibe hiljenee saman tien, kun pyydän isäänsä kokeilemaan vatsaani. Mies on tuntenut ehkä kerran viikossa pienen liikahduksen.

Vatsa kasvaa, olo on hyvä, iho on hyvässä kunnossa, kaikki sujuu hyvin! Tiedän todellakin, ettei kaikilla mene ihan näin kivuttomasti, mutta toisaalta mulla ollut on taustalla ihan muita henkisiä kipuja, että kai joku luonnolaki tässä nyt tasapainottaa olemista. Ja onko tämä vain tyyntä myrskyn edellä – jää nähtäväksi!

Sain lähipiiristäni kritiikkiä, kun kerroin etsiväni hametta, johon vatsa mahtuu ja manailin, että tilaamani äitiyshousut ovat edelleen matkalla. Raskaana olevan pitäisi kuulemma panostaa pelkästään vauvan tarvikkeisiin, sillä vain sillä on merkitystä, mitä on vatsan sisällä eikä sen ulkopuolella.

Ei hitto! Vaikka odotan lasta, jota rakastan jo nyt ihan älyttömästi, se ei tarkoita sitä, että suostuisin unohtamaan itseni. Minä ihmisenä en ole kadonnut mihinkään. En ole muuttunut itsestään huolehtivasta ja itseensä panostavasta naisesta miksikään myyttiseksi äitihahmoksi, joka uhraa kaiken omasta itsestään lapsensa vuoksi. Se, että ostan sopivia vaatteita, ei ole vauvalta pois. Se, että huolehdin ulkonäöstäni raskausaikana ja sen jälkeen, ei ole vauvalta pois. Päinvastoin – oma hyvinvointi ja tyytyväisyys näkyvät ulospäin myös vauvalle ja raskausaikana on parempi olla, kun vaatteet eivät ahdista. Taloudessamme on kaksi tienaavaa ihmistä, joten ei ole syytä järkyttyä siitäkään, riittävätkö rahat, jos joku muukin kuin vauva saa jotain uutta. Tilanne ei ole se, että vauvalle jää rattaat ostamatta, koska äiti tahtoo uuden mekon. Ostin muuten myös mekon, johon ihastuin ensi näkemältä. Tuntui hyvältä.

Hah, onneksi kirjoitan tätä anonyymina, ettei nouse julkinen myrsky. Jokainen tekee tavallaan, mutta muistakaa, että jokainen tekee valintansa itse. Jos taloudellinen tilanne pakottaa valitsemaan rattaat tai mekon, on selvää, että hyvä vanhempi valitsee ne rattaat. Jos valintaa kahden välillä ei tarvitse tehdä, ei siitä tarvitse kenenkään myöskään mäkättää.