Määrittämätön kohdunulkoinen raskaus

Kerron tässä oman tarinani alusta loppuun, sillä vertaistuen löytäminen epäselvässä tilanteessa ei ollut mitenkään helppoa.

Kun raskaustesti näytti positiivista, varasin saman tien ajan varhaisultraan, jotta uskomaton ja ihana asia todella varmistuisi todeksi. Laskelmieni mukaan ultran aikana minun pitäisi olla viikolla viisi ja hyvällä lykyllä ultrassa olisi näkynyt pienen sydänäänet. Minut ja mieheni otti vastaan maailman ihanin kätilö, joka kertoi tarkasti, mitä tuleman pitää. Ultra tehtiin vaginaalisesti ja näimme kohtuun isolta näytöltä. Kohdussa vaan ei näkynyt mitään. Vauvaa ei ollut missään. Sen sijaan kohdun ulkopuolella oli jotain epämääräistä, josta oli vaikea sanoa tarkemmin, mistä oli kyse. Kätilö meni hiljaiseksi ja sanoi, että on mahdollista että olen vasta viikon 3 tai 4 kohdalla ja että oireeni vain viittasivat siihen, että olen pidemmällä. Sain kuitenkin lähetteen Naistenklinikalle, jonne sainkin ajan seuraavaksi päiväksi. Sillä hetkellä tajusin, mitä oikea pelko on.

Naistenklinikan ultrassa mitään ei löytynyt. Ei kohdusta, mutta ei myöskään sen ulkopuolelta. Erikoistuvan lääkärin lisäksi paikalle tuli erikoislääkäri, joka sai minut rauhoittumaan todetessaan, että mitään viitteitä myöskään kohdun ulkopuolisesta raskaudesta ei ole. Raskaushormoni HCG mitattiin ja se oli matala, vain n. 260, vaikka luvussa olisi pitänyt olla ainakin yksi nolla perässä lisää. Piina ja epätietoisuus alkoivat toden teolla. HCG:n nousua mitattiin joka toinen päivä ja aina se vähän kohosi, ei kuitenkaan niin paljon, että olisin voinut innostua. Outoa oli se, että minulla ei ollut mitään kohdunulkoiseen viittaavia oireita, kuten vuotoja tai kipuja, saati ainuttakaan altistavaa riskitekijää, kuten sairastettua klamydiaa, ylipainoa, edellistä kohdunulkoista… Kaikki vaikutti niin epätodennäköiseltä; miten tämä voi tapahtua minulle? Ja missä ihmeessä se vauva on? Mitä, jos se ilmestyikin kohtuun vartti ultran jälkeen? HCG-seuranta jatkui ja päätettiin odottaa vielä viikko.

Viikon aikana HCG oli noussut yli 600:aan, mikä antoi pienen toivonkipinän. HCG mitataan aina verikokeesta, mutta sen perusteella myös virtsasta tehtävä raskaustesti näyttää, onko raskaana. Clearbluen testin viikkomääritelmä perustuu HCG:n määrään, mutta en löytänyt mistään luotettavaa taulukkoa, kuinka paljon HCG:tä pitää olla, jotta viikot muuttuvat. Jossain keskustelupalstalla luki, että yli 3 vk kohdalla HCG:n pitäisi olla yli 20 000. Tämän perusteella kotona seurattava HCG oli aika mahdotonta, joten täytyi aina vaan odottaa verikokeiden tuloksia.

Kävin uudestaan ultrassa. Lääkärin tuomio oli tyly: ”Valitettavasti täällä ei näy normaalia, kohdunsisäistä raskautta.” Ei tosin edelleenkään näkynyt sitä ulkopuolistakaan. Seuraavana päivänä oli neuvola-aika, ja sanoin, että se varmaan täytyy perua. Lääkäri kehotti ehdottomasti menemään ja kävinkin juttelemassa. Sydämellinen neuvolantäti oli ihana ja asiasta puhuminen jollekin siitä ymmärtävälle ihmiselle tuntui todella merkitykselliseltä. Vastauksia ei kenelläkään ollut, mutta asian käsittely tietysti auttoi, koska sillä hetkellä se oli ainoa asia, josta edes osasin puhua. Pieni toivonkipinä kyti, mutta tiesin jo, että oikeasti vauvaa ei ole nyt tulossa. Neuvolan jälkeen menin nauttimaan viimeisestä lämpimästä loppukesän päivästä Löylyn kattoterassille ja bussimatkan aikana kävin keskenäni väittelyn siitä, voinko juoda lasin shampanjaa vai en. Olisin voinut, mutta en kuitenkaan juonut, koska mitä jos kuitenkin.

Seuraavaa ultraa odotin vielä viikon. HCG oli silloin jo yli 1400, mutta mitään ei vieläkään löytynyt. Lääkäri totesi, että enää kyse ei voi olla väärin lasketusta raskauden alusta ja sain metotreksaattipiikin takapuoleen. Tämä toimenpide tehtiin Naistenklinikan synnytysosastolla. Oli henkisesti kova paikka nähdä kohta synnyttäviä tai jo synnyttäneitä, kun itseltä vietiin se viimeinenkin toivo – tosin ei sentään lopullisesti. Yllättävää kyllä, tämä asiat konkretisoiva toimenpide olikin lopulta kaikista helpoin kestää. Ei tarvinnut enää olla epätietoisuudessa ja asiat saivat jonkinlaisen aikataulun. Uutta raskautta ei saa yrittää kuukauteen piikin jälkeen, mutta sen jälkeen mikään ei enää estä, paitsi uusintapiikki, jos ensimmäinen ei tehoa. Metotreksaatti tuhoaa alkion kudoksen ja tiputtaa HCG:n.

Lääkärin mukaan lääkkeen ei pitäisi aiheuttaa vuotoja, mutta pientä vatsakipua saattaa tulla. Minä sain aivan karmeat vuodot ja vatsakivut. Siteeseen tippui erilaisia klimppejä ja pahimman kipupäivän päätteeksi valtava verinen hyytymä. Oletin, että kivut johtuivat siitä, kun yritin puskea klönttiä pois. Sen jälkeen kivut onneksi loppuivat lähes kokonaan. Seurantakäynnillä kerroin näistä tapahtumista ja lääkäri totesi, että kyseessä taisivat olla kuukautiset, jotka nyt vaan sattuivat samaan aikaan. Tämä olisi myös ihan kalenterin perusteella todennäköistä, joten sain sitten kaiken kerralla. Muita asioita, joita sain huomata myöhemmin, olivat se, etten enää siedä suosikkiolueni makua ja valitsen tästä eteenpäin mieluummin alkoholittoman vaihtoehdon ja se, että kuukausi sitten minulla oli neljät farkut enemmän. Jättimäisiksi muuttuneet rintani palautuivat ennalleen. Elintapamuutos ilahduttaa, vartalon muutokset eivät niinkään. Suhtautuminen omaan kroppaan on ollut hankalaa siksi, että se petti minut niin pahasti. Samoin seksuaaliset halut katosivat – ehkä sen takia, että niistä tämä koko hässäkkä sai alkunsa. Onneksi ne ovat pikkuhiljaa palautumassa ja lokakuun alussa on taas mahdollista yrittää uudestaan.

Kun jälkeenpäin mietin tapahtunutta ja sitä, mitä se henkisesti vaati, olen todella huojentunut siitä, että varasin ajan varhaisultraan ja erityisesti kätilölle, joka lähetti minut jatkotutkimuksiin. Koska olin täysin oireeton, olisin muuten ollut iloisesti raskaana, höpötellyt neuvolassa ihan onnessani ja kun sitten se vuoto olisi jossain kohtaa – ehkä niiden menkkojen myötä – alkanut, shokki olisi ollut aivan hirveä. Siitä en olisi ehkä järjissäni selvinnyt. Mies oli tukena koko prosessin ajan, mutta koitti hokea, että älä stressaa. Miehet, tuo on turhin neuvo koskaan, tiedoksi vaan. Mitä muuta ihminen voi kuin stressata, kun ei tiedä mitä omassa vartalossa tapahtuu? Hän sanoi myös, että asia siirtyy nyt vain vähän eteenpäin. Se oli ihanasti sanottu. Nyt pystyn kirjoittamaan tästä asiasta ilman kyyneleitä – vielä pari viikkoa sitten en olisi pystynyt. Aika auttaa surun kanssa ja normaali elämä jatkuu silti. Oli tärkeää tehdä ns. normaaleja asioita, jotka veivät ajatukset muualle. Tämä oli kuin käänteinen lottovoitto. Once in a lifetime, toivon mukaan.

Tätä vauvaa ei koskaan tullut, mutta ainakin olen hyvin tietoinen siitä, että minussa ei ole mitään rakenteellista vikaa, mikä estäisi raskaaksi tulon. Ja väitän, että kun jonain päivänä saan ihan oikean vauvan, hän on aivan täydellinen enkä voisi kuvitella hänen olevan kukaan muu.

Kommentit (10)
  1. Minullakin kohdun ulkoinen todettiin tässä pari viikkoa sitten. Malttamattomana tahtoisin yrittää uudestaan mutta minulle sanottiin ettei saisi raskautua kolmeen kuukauteen vaikka sain vain yhden piikin. Kylläpä eroaa ohjeistukset. Luin myös muualta että yhden piikin jälkeen riittäisi tuo kuukausi. Kai se täytyy lääkäriä sitten uskoa.
    Alan jo hyväksymään asian mutta edelleen tulee välillä niin surkea olo. Normaali raskaus takana eikä ollut mitään pelkoa että tälläistä voisi tapahtua. Tuleva pelottaa ja huolestuttaa.

  2. Viimme syksyllä sama kävi mulla,ei löytynyt sikiöt…monta ultraääntä…ei mitä..9+1 keskeytettiin raskaus. Kun olit kaikki oiret ja arvotkin korkeat. Eli tuulimunaraskaus..onneks aviomies ehtis tulla Suomeen…ja kun raskaus viihtoin keskeytyi..synnytinkin sikiö..olin aika ihmessa siitta koska ultrassa ei näkynyt mitä …
    Kysyin hoitajalta että mistä kyse..hän meni selvittämään asia..mutta ei palaanut enää…
    Eli.mikä tä sitteen oli…
    Pari vko meni ennen kun pääsin siitta pikkuhilja yli..itkin ja itkin koko aja..
    Tä lapsi oli niin toivottu..mulla on jo 2 lasta,mutta miehellä ei ole vielä…yrittime uudestaan..meni yli 6 kk ja olin taas raskaana..aika iso pelko taas tuli.. että..miteen nyt mene…
    Eka ja toka ultrassa sydämen äänet olit liian heikot ja lääkäri ei antanut vielä mitää toivoa…
    Sitteen tuli 3 ultra..peloissa menin sinne..olin ehtinyt kertoa että miteen silloin syksyllä meni..
    Sitten lääkäri sanoi katso..tällä on vauva ..ja kaikki on kunnossa..itku tuli päälle..olin niin onnellinen..
    Soitin heti miehelle..hän ei pystynyt puhumaan..vaan itki onnestaan..
    Nyt oon raskaus 25+6 vko..laskettu aika 31.12.20 ja poika tulossa..
    Tälläistä ei ymmärtä kuka ennen kun koke itse sitä…
    Kaikke hyvää teille…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *