Ajatuksia babylandiasta

Maanantaina hän saapui maailmaan, hentona pienenä olentona. Enkä voi kieltää, se oli rakkautta ensisilmäyksellä.  Minulle pienuus tuli melkoisena yllätyksenä, vaikkakin olen lapsia hoidellut ovat ne aina tuntuneet astetta isoimmilta ja raskaimmilta. Meidän, pienokaisemme tuntuikin höyhenen kevyeltä, lämpimältä ja tuoksui taivaalliselta! 

Sairaalassa tunteet heittelehtivät hetkestä toiseen. Yhtenä hetkenä tunsin itseni uusavuttomaksi ja tyhmäksi, toisinaan taas tuntui että olisin voinut pakata tavarat kasaan ja lähteä kotiin jo seuraavana päivänä. Samaan aikaan kun pienokainen tutustuu suureen ihmeelliseen maailmaan suurilla silmillä, äiti koki itsensä pieneksi ja yksinäiseksi. 

Sairaalassa maailma muuttui pienokaisen tullessa maailmaan, ja uuden kuperkeikan elämä teki kun saavuimme sairaalasta kotiin.
Perheenä.

Ihmeellistä on ajankulku, en voi millään ymmärtää että pienokaisemme on jo huomenna tasan viikon vanha. Juurihan minä hänet sain maailmaan? Aika myös hurahtaa ohitse, omat syömiset meinaa unohtua, kuten hammaspesut aamuisin ja illoin. Tukan kampaaminen lävitse harjalla edes kerran vuorokaudessa. Jotenkin aika tuntuu olevan kortilla, vaikka oikeastaan sitä aikaa kylläkin on. Jos vain osaisi toimia silloin kun pitäisi ja käyttää aikaa hyödyksi. 

Kovien välissä tuntuu välillä olevan pelkkää tyhjyyttä. Ajatus saattaa katketa hetkessä, eikä muistikaan pelaa. Kuinka vaikeaa on muistaa mihin jätti kosteuspyyhkeet? Muistikatkokset ovat myös syy siihen miksi kirjaan pojan syömiset isolle valkoiselle lapulle, miten söi, mitä söi, söikö rintaa vai kerätettyä maitoa pullosta. Pysyikö tyytyväisenä kolme tuntia, vai vaatiko rintaa jo 45 minutin kuluttua.

Pojan pienuus tuottaa myös päänvaivaa. Huomenna meillä olisi edessä neuvola, mutta miten pukea poika ja millä? Äitiyspakkauksen haalarikin on ylisuuri ja poika häviää sinne kun pieni herne. Riittääkö pitkähihainen body ja neuletakki, entä lyhyet pitkikset ja paksummat housut päälle? Riittääkö yhdet sukat, vai puetaanko varmuudeksi vielä villasukatkin. Katoaako vauva kokonaan jos hänet pukee kuitenkin ylisuureen haalariin ja siitä turvakaukaloon. 

Kaikkihan varoittivat ostamasta niitä 50 koon vaatteita. Niittenhän pitäisi pienentyä jo viikossa, kättökelvottomiksi?

Miksi ostin pelkästään koon 62 vaatteita, enkä niitä pieniä josta kaikki varoitti?

suhteet rakkaus ystavat-ja-perhe
Kommentit (12)
  1. Onnea täältäkin torpasta 🙂 Juuri nuo ajatukset oli päässäni, kun neitimme kanssa aloitimme uutta elämää yhdessä. Luottaa vain omaan äidinvaistoonsa. Niin minä olen tehnyt ja ihan hyvin sillä pärjännyt. Ihanaa vauvantuoksuista opettelua sinne. 

    Meillä 62kokoisia vaatteita käytettiin pisimmän aikaa. (Muutenkin neiti hoikka, pitkä) Nyt sitten hurahdetaan kohta 11kk iässä 74 koon yli. (Miten se pieni hento ihmisenalku kasvaakin siitä pienestä nyytistä?)

  2. Onnea pikkuisesta 🙂 kaikkien varoitteluista huolimattaminä olin hamstrannut koon 50 vaatteita kaikkein eniten kaappiin. Joitain vaatteita ei ikinä edes ehtinyt käyttää, kun jo poika oli kasvanut niistä vaatteista yli. Ne 56 kokoiset meni myös aika nopeesti pieniksi. No onneks shoppailu on mukavaa ja nyt on oikeesti vaatteita mitä on pakko saada, vaikka ei niinkään itselle. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *