Ihanaa kun supistelee!

Makaan sängyssä hymy huulilla, repii vatsaan. Polttaa, ja kivut säteilevät selkään. Ihanaa, lisää tätä! Kaiken ihanuuden kuitenkin katkasee puhelu. Nousen sängystä, kävelen makuhuoneen ulkopuolelle ja vastaan. Puhelinmyyjä XX täältä ja täältä, kiinnostaisiko sinua tällainen.. Eikä tasan kiinnosta. 

Olisin voinut järkyttää myyjää sanomalla että synnytän juuri, enkä nyt tarvitse meidän perhe-lehteä. Valehtelin jo aikaisemmin lasten kirjakerhon trokarille vihaisesti ettei mitään vauvaa vielä ole. Faktahan se on, se on vatsani sisällä eikä tuskin tarvitse disneyn satukirjoja. Ja kehitin jopa hetken puhelun jälkeen uuden tekosyyn palaathan hyvä XX asiaan uudestaan kun lukijalahjaksi saa kirjahyllyn.

Istahdin sohvalle, tunsin potkut, mutta sohvassa ei tullut supistuksen supistusta! Kiva, on se kyllä ihanaa kun trokataan kaikkea turhuuksia. Häiritään synnytykseen psyykkaavaa, ja loppuraskauteen kypsää (henkisesti) olevaa äitiä. En ole vielä raskauteni aikana raivonut, taikka flipannut totaalisesti ja huutanut naama punaisena.

mutta jos tämän miesmyyjän saisin eteeni, niin kuulisi hän kunniansa. Saisi hän kuulla kaikkien kunniat, kaiken v-tuksen. Ihan kaiken. Jopa sen ettei autopaikan naapuri osaa parkkeerata autoaan ruutuun, tai kuinka hän ei tee lumityönsä. Olen jo kypsä, haen googlen hakukoneella kuinka synnytyksen voisi ehkä, mahdollisesti käynnistellä itse. Tai edes valmistella kehoaan kyseiseen koitokseen. Olen kypsä, haluan jo synnyttämään.

 

PS. Aivan sama kuinka se sattuu, tai kuinka se repii. Tai kuinka kauheaa synnytys onkaan. Kyllä kivun, vitutuksen ja kolhotukset unohtaa kun nyytin saa rinnalleen. Aika ja hormoonit kultaa muistot.

 

Kommentit (6)
  1. Raskauteni on ollut kohtuu helppo, isoin ongelma oli supistukset jotka jättivät sairaslomalle rv25 enkä sen jälkeen palannut töihin. Että suurin riesa on ollut 10viikon pakko lepo, jonka jälkeen supistukset sitten katosivat kun vauva olisi voinut vaikka jo syntyä. Pään kanssa siis isoimmat ongelmat. Kroppa on voinut väsymystä ja alkuajan pahoinvointia lukuunottamatta hyvin. Olen siis niitä onnellisia jotka on voinut nauttia raskaudesta suuriman osan ajasta.

    Mutta silti olisin jo ihan valmis lähtemään sinne synnärille. Haluaisin mieluusti saada oman kropan jo takaisin. Mahani on sen verran suuri että kaikki liikkuminen on jo hankalaa, eikä sohvalta tai sängystä meinaa päästä omin avuin enää ylös. Ja tämä turvotus.. sitä ei voi sanoin kuvailla, reidet on ruvennu repeämään kun turpoaa vaan joka päivä lisää. Ja ei puhettakaan että voisin nostaa jalkoja ylös kun selällään olo on mahdotonta.. Pieniä vaivoja, ai nou.. En edes voi kuvitella mitä olisi jos tähän päälle olisi vielä kipuja tms!

    Itse en ottaisi kääntämisriskiä, uskon ja luotan siihen että synnytykseen mahdollisimman vähän puuttumalla saadaan paras mahdollinen lopputulos niin äidin kuin vauvankin kannalta. Toki, helppo sanoa kun itsellä vauva ollut raivotarjonnassa jo kuukauden päivät. Kuuntele omia tuntemuksia, ja toimi niiden mukaan. Luottamalla itseesi ja siihen mikä tuntuu oikealta juuri sun kropan ja tämän raskauden kohdalla, on yleensä se tie mitä kannattaa lähteä kulkemaan. Liian paljon lääkärit ja hoitohenkilökunta pelottelee kaikilla riskeillä. Totta kai ne ovat olemassa mutta asian voisi myös esittää äidin mielipiteitä ja etenkin tuntemuksia kunnioittaen. Perätila synnytys ei kuitenkaan ole niitä isoja pahoja riskejä. Mulla kävi tuuri ja löysin ihanan ammattitaitoisen Doulan itselleni, se on luonut uskoa ja itseluottamusta. Me naiset kun ollaan suunniteltuja synnytykseen 😉 Mut silti se vauva vois tulla NYT.

    Pitkää pinnaa ja jaksamista! Peukut pikaiselle synnyttämään pääsemiselle!

  2. Juu, synnytystä en ole pelännyt kertaakaan. Toisinpäin, näen sen ehkä hieman ruusuisenakin. Sillä haluan kovasti irti tästä nykyisestä olotilasta! 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *