Kun pikkuhousut katosivat

Onhan se ollut tiedossa jo kauan, se päivä kun pikkuhousut katoavat. Värillä ei ole väliä, tai se onko päällä hipsterit, boxerit tai stringit. Joka kerta kun käy vessassa muistaa taas millaiset housut puki aamulla päälle. Kasvavan vatsan kanssa oppii elämään, mutta edistys on hidasta.

Turhamaista tai ei, bikinirajankin siistiminen on raskas toimenpide. Makaan kyljelläni saimaannorpan tavoin ja ajan yhden puolen kerrallaan. Hidas kääntö, toinen puoli ja kappas. Loput siistiminen sujuu sokkona käsipelillä. Toistaiseksi en ole onnistunut viiltämään itseni haavoille, tai irroittamaan palan häpyhuulistani. 

Kasvavan vatsan myötä huomaa kuinka notkea on ennen ollut. Ennen pystyin varpaallani koskettamaan nenääni istualteni. Ennen raskautta nostin äkkiä pudonneen roskan. Raskauden myötä liikkeet hidastuvat ja vatsa kasvaa ja tulee tielle. Nykyään joudun laskeutumaan alas haarat levällään jotta saan roskan poimittua. Jos tiputan keitettyjä makaroneja lattialle, laskeudun  alas sen minkä pystyn ja haarukalla nostan ne ysitellen. Jos talostamme löytyisi ruokaa rakastava labradori kaikki olisi paremmin kun hyvin.

Lattialle meneminen ei tuota vaikeuksia mutta sieltä ylös pääseminen kylläkin.

En voi nojata vatsallani kohti tiskipöytää samalla kun yritän varpaillani lisätä pituutta jotta saan tavarat ylähyllyltä. Pahimpina päivinä en pääse edes sängystä ylös tai sohvalta ellen rullaa itseni  reunalle ja puoliksi tipahda sängystä. 

Nykyään aloitan tiskikoneen tyhjentämisen alhaalta, jotta saan raskaimman etapin tehtyä ensin. Kaupassa asioidessa toivoo aina ettei mikään ostoslistalla olevista tuotteista sijaitse alhaalla hyllyssä, pahin on alahylly ja viimeinen, tai toiseksi viimeinen tuote.  Nojautumisen sijaan joutuu laskeutumaan alaskin tällä iki-ihanalla haarat levällään asennolla. 

Olo on kun joulupöydässä hiilareilla itsensä turvottaneella stripparilla. 

Vältän myös solmittavia kenkiä, sillä solmiminen on työlästä. Viimeeksi puin kengät istualteni keskellä eteisen lattiaa pikkulapsen tavoin. Seuraavaksi pyydänkin miestäni solmimaan ne puolestani.

Raskaus on vaan niin ihanaa!

Kommentit (1)
  1. Voi jessus miten tutulta kuulostaa!!

    Tänään viimeksi kirosin jo hieman että joudun passaamaan miestäni aivan typerissä asioissa!

    Tuo haara-asento mahaa pidellen on täällä liiankin tuttua.. Jouduin nostamaan vaatteitani ylemmäs vaatekaapissa kun en saa niitä enään näppärästi napattua alemmalta hyllyltä!

    Sheivailen suihkussa istuen saunan jakkaralla ja taiteillessa siinä. Meinasin jo yksi ilta huutaa mieheni apuun kun en vain millään näe! Säärien karvatkin kasvaa liian pitkäksi ennenkuin vaivaannun sheivaamaan ne.. se on niin työläs operaatio! Mutta onneksi on syksy ja ei tule pidettyä enää lyhyitä housuja ja shortseja! 😀 ja yökkärit kun laittaa jalkaan niin mieskään ei kauhistele tätä minun muodonmuutostani pikku hiljaa mieheksi.. karvojen suhteen 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *