Vietin eilisen sairaalassa. Sydän hakkasi rinnassa ja kädet hikoilivat, enkä tiennyt mitä tutkimukset ja päivä toisi mukanaan. Olin päivää aikaisemmin saanut kiireellisen lähetteen, mahdollisesta raskausmyrkytyksestä. Tai sen epäilystä. Kysymykset kuten pääsenkö kotiin, jäänkö tänne ja kuinka pitkäksi aikaa. Pyörivät jatkuvasti mielessäni.

Alapaineet ovat seilanneet 85-109 välillä. Jatkuvaa väsymystä, sydämen extralyönejä, pahoinvointia ja outoa painetta korvien välissä. Samalla päätettiin tutkia kohdunkaulan tilanteen, painoarvioinnin ja sen kummin päin vekara masussa löhöilisi. 

Lääkärini ei ollut kovin miellyttävä, melko koppava, helposti tunteensa näyttävä ja jopa pelottava. Kohdunkaulan tilanteesta luin paniikin jo silmistä. Eikä kestänyt kauan ennenkun lääkäri tokasi kohdunkaulan olevan olematon, ja vauvan pää olevan erittäin matalalla. Paniikki nousi myös kätilöopiskelijan kasvoille ja minä mietin lähinnä sitä synnytänkö mä ihan kohta? 

Kohdunkaulaa onneksi on, mutta rasituksia pitäisi välttää ainakin viikolle 34. Ei yhtään mitään, lepoa ja kotona oleskelua. Ei imurointia, ei nostamista, ei lattialla konttaamista eikä mitään mikä tuo supistuksia. Ja jos niitä saisin, olisi se merkki lopettaa välittömästi. 

Vauvan pää osoittautuikin pepuksi ultrauksessa. Jostain syystä herrasta löytyy jo nyt omaa vahvaa tahtoa. Sillä edellisillä kerroilla ja kotona tunnustelemalla on pää ollut hyvin alhaalla lantiossani. Sekin kertoo osittain sen, ettei jumppasessioita ole ollut viikkoon.  Tilaa vain ei ole, kun väärinpäin masussa oleskellaan. Ja siksi myös suurin osa liikkeistä jää täysin huomaamatta. Virtaukset olivat hyvät, sydän tasaisesti sykkivä. Mutta liian veltto ja unelias herra siellä oli lääkärin mielestä. Ei edes reagoinut vatsan ravisteluun tai tökkimiseen. Imi tyytyväisenä peukaloaan kaikessa rauhassa. Tässäkin vaiheessa lääkäri huolestui, tarvittaisiin käyriä vauvan liikkeistä. Tällaisesta ravistelusta pitäisi kyllä herätä, onko vauva liikkunut tänään ollenkaan?!

Verenpaineeni tuntui olevan se vähiten huolestuttavin asia, vaikka sen takia tutkimuksiin pääsinkin. Sain luvan aloittaa verenpainelääkityksen, ja sen seuraamista. Tarkistuskäynti kahden viikon kuluttua. Eikä näillä näkymin oireita raskausmyrkytyksestä, paitsi kohonnut verenpaine. Toki jos tilanne muuttuisi pitäisi hakeutua takaisin tarkkailtavaksi.

Mutta kyllä se tuntui ihanalta saada vauvan painoarvion ja pituuden, nyt voi jopa verrata miten painavalta se tuntuisi. Nähdä pikkuherran nukkuvan sikeästi, imien peukaloaan. Huomata omapäisyyden ja sen keneltä mahdollisesti perinyt tempperamentinsä ( vink, vink). Sekä seurata vauvan nukkumista ja liikkeitä käyrien avulla. Mutta tottelinko lääkäri kehotusta tarkalleen. En, halusin käydä katsomassa jääkiekkoa, istua paikallani ja nauttia. Eihän sitä edes rasitukseksi voi kutsua? Hemmottelua ja viihdyttämistä se korkeintaan on. Etenkin kun päsee ovelta ovelle miehen kyydillä.