En ymmärtänyt miten ilkeitä ihmisiä äidit voivat olla toisilleen. En tiennyt että uusia äitejä ei välttämättä oteta avosylin vastaan perhekahvilaan tai leikkipuistoon. En tiennyt sitäkään että jopa leikkipuistoissa äidit ylläpitävät kuppikuntia jossa ihmettelevät ja puhuvat toisistaan pahaa. Katso nyt mitä rättejä tuo pukee Villelle, ja vielä pinkkiä. Toinen äiti, kyllä se taitaa haluta pojastaan homoa tai jotain sellaista. Tai kuinka jonkun lapsi on täysi tyranni.

Kysymällä äidiltä itseltään voisivat nämä spekuloivat mammat saada ehkä käsityksen ja vastauksen siitä miksi lapsi on tyranni. Ehkäpä kyseessä on ADHD lapsesta jonka äiti on lopen uupunut tilanteeseen. Eikä vaan jaksa kieltää ja ohjata lastaan vuorokauden ympäri? Edes siellä leikkipuistossa tai perhekahvilassa. 

Vielä ilkeämpiä äitejä löytyy netistä, keskustelupalstoista. Tai niistä foorumeista jossa voidaan toimia täysin anonyymisti. Puututaan ihmisten, kylällä asuvien lapsiperheitten ongelmiin ja kirjoitetaan niistä keskustelupalstalla. Olen jopa törmännyt keskusteluihin jossa kylän äidit keskustelevat anonyymisti kylän Virtasten perheestä, joiden lapset ovat hieman erikoisia. Vaikka nimiä, tai edes osotteita ei mainittaisiin törmää viesteihin muilta äideiltä.

Tarkoitatko Tammistossa asuvaa perhettä, joka asuu siinä yhdessä risteyksessä. Sellaisessa punertavassa talossa?

Juuri siitä perheestä puhutaan. Myös lastensuojeluilmoituksista puhutaan ääneen. Kuinka naapurin perheestä aijotaan tehdä ilmoitus. Niitten lapset leikkii aivan liian kauan, ja liian kylmissä olosuhteissa ulkona. 

Olen tietoinen myös siitä että osa, keskustelupalstojen aiheista ovat täysin keksittyjä. Keksittyjä keskusteluja jolla halutaan provosoida osaa käyttäjistä. Mutta tiedän myös sen, etteivät äidit edes julkisilla matkustellessa mieti mitä puhuvat. Tai saati edes mieti mitä puhuvat julkisesti.

Olen kuullut kuinka eräästä äidistä puhuttiin. Kuinka heillä menee miehen kanssa huonosti. Lapsetkin kärsii. ”Hei nyt ratikka on (tämän huonosti-pyyhkii äidin) pysäkillä. Katsotaan tuleeko. Ai, se myöhästyi taas. Se on ihminen joka ei opi aikatauluttaa arkeaan lasten kanssa. Taaskohan se unohti vauvan hoitokassin. Mä olen sille jo kolmet Vili-Petterin vaipat ja vellit lainanut. On se kyllä erikoinen. Mutta niin on sen mieskin”

Uskaltaako sitä koskaan itse lähteä leikkipuistoon tai vauvakahvilaan. Entä jos minä olen se outo äiti joka pukee lastani väärin? Syötän lastaan väärin? Tai olen se äiti joka näyttää aivan liian nuorelta. Entä uskallanko ilmaista itseäni blogissani omilla kuvillani? Entä jos minun kirjotuksistani puhutaan kahvilassa, pyöritellään silmiä ja kun saapun paikalle hymyillään leveästi ja huudetaan kimeästi HEI!

Sitä enemmän aihetta, äitien ilkeyttä miettii. Sitä ahdistavammaksi kahvilat ja leikkipuistot tulevat. On kuitenkin muistettava etteivät kaikki äidit ole katkeria, ilkeitä ja selkäänpuukottajia. Osa ovat lämpimiä, aitoja äitejä jotka etsivät itselleen henkireikää arjen keskelle. Aikuinen kenen kanssa keskustella tunteistaan ja lastenhoitoon liittyvistä asioista.

Joku äiti, joka aidosti ymmärtää. Ei tuomitse tai petä luottamusta.