Muistan lapsuudestani kesät, kesät jotka vietimme mökillä saaristossa. Kesät jotka vietin suuressa serkkuparvessa, kukat jotka keräsin niityltä ja kranssit jotka mummoni minulle teki.
Muistan myös joulut, kun isän kanssa haimme kuusen lähimetsästä. Kylmistä lumisista talvista, jolloin pystyi hyppäämään vauhdilla syväänkin ojaan vajoamatta sinne vyötäröä pidemmälle. Olen viettänyt mielestäni ihan onnellisen lapsuuden. Eikä lapsena näe ja koe maailmaa niin pahana kun se ehkä on ajoittain saattanut olla vanhempien silmissä.

Minulla on ollut kylläinen olo, puhtaat vaatteet, lämmin koti ja katto pään päällä. Kun itse odottaa päivää jolloin saa syliinsä elämästä kauneimman asian ei voi olla ajattelematta tulevaisuutta.

On turha maalata piruja seinille, tai manata päänsä täyteen maailman pahuutta. Mutta silti huoli rahasta, kodista, parisuhteesta ja työstä on mielessä. Vaikka lapsuuteni on ollut onnellinen ja hyvä, muistan kuitenkin ne hetket jolloin taloutemme oli tiukka enkä saanut kaikkea mitä muut lapset ympärilläni sai.
Joskus sitä oli hieman vaikeampi ymmärtää.

1990-luvulla elittiin huonoja aikoja, moni oli menettänyt työpaikkansa ja pahimmassa tapauksessa perheensä. Joskus muistan äidin kertoneen minulle ettei ole varmuutta onko isällä työtä enää kesän jälkeen, tai kuinka me yritämme säästää rahoissa sillä tulevaisuus näyttää epävakaalta. Joskus sain serkuiltani liian pieniksi menneitä vaatteita käyttööni ja muistan äitini kierrelleen kirpputoreja vaatteita metsästämässä. Kun ei uutta raaskittu ostaa.

Vaikka talousasiat painoivat vanhempiani eivät ne vaikuttaneet minuun lapsena lainkaan. Alun jälkeen oli helpompi todeta että lelut ja karkit jäävät kauppaan. Kyllä se aika vielä koittaa jolloin leluja saisi, ja hieman isomman karkkipussin lauantaiksi. 

Kun luin Suomen kuvalehden jutun – Tältä tuntuu olla köyhä – ( http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/talta-tuntuu-olla-koyha ) ajatukseni heräsivät jälleen,  ja pelottavat möröt saapuivat.

Taloutemme vahvistui myöhemmin minun varttuessani, eikä rahasta ole ollut suurta puutosta. Aina on myöhemmin ollut ja löytynyt säästöjä, eikä meidän ole pikkuveljen kanssa tarvinneet vanhempien raha-asioista murehtia.

Tällainen lapsuus unohtui helposti kun rahaa jälleen oli vapaasti käytettävissä ja köyhyys oli jälleen häpeä ja tabu. Köyhäksi ollaan tultu väärien päätösten takia, köyhät ovat itse syypää rahatilanteeseensa, sellaisia juoppoja sekä huumekäyttäjiä suurimmaksi osaksi.

Mieheni muistuttaa minulle usein ettei raha kasva puussa, ja kyllä. Ei se puussa kasva, ei sitä satele seteleinä taivaalta eikä sitä ilmesty tyhjästäkään pankkitilille. Näinä aikoina, kun talous ja tulevaisuus näyttää arvaamattomalta on vain elettävä säästeliäästi, ja muistettava kyllä sitä pärjää vähemmälläkin. Ei köyhyys katso ikää, eikä köyhä ole päihderiippuvainen aikamiespoika. Köyhä voi olla ihan tavallinen perhe, vaikka naapurissa elävä nelihenkinen perhe.

Niin kauan kun lapsella on perhe, rakkautta, vaatteita, ruokaa ja katto pään päällä myöskin lapsuus on onnistunut. Kun ymmärtää ettei jotakin voi saada, ei sitä myöskään kaipaa. En minä ainakaan kauaa kaivannut uusia leluja, vaatteita tai suurempaa lauantaipussia.