UINUA – ensikehto

Oi sitä iloa kun huomasin ylen alueuutisissa UINUA yrityksen joka valmistaa ensikehtoja äitiyspakkaukselle sopivaksi. Mieheni sai minut vakuutettua jo aikoja sitten ettemme tarvitse sänkyä aivan heti, ensipediksi kelpaisi vallan mainiosti äitiyspakkauksen laatikko.

Ensinnäkin iloitsin jo aikaisemmin kun huomasin saavani design-laatikon. Muistan miten tylsät äitiyspakkaukset olivat ennen. Omani taisi olla pilkullinen (mintunvihreä) ja pikkuveljelläni raidallinen. Ei mitenkään erityisen kauniita.

Olen muutama yö sängyssä pyöriessäni miettinyt mihin laatikon ja vauvan voisi edes laittaa, voiko laatikon pitää lattialla? Kyllä, ei kun onhan se vaikea nostaa vauvaa lattialta syliin. Ja onhan lattialla vetoa. Entä jonnekkin korkeammalle, ei. En ota riskiä, entä jos lapsi liikkuu ja pahvilaatikko tippuu? Olen lähes panikoinut, ja peloitellut itseäni. Nyt siihen saattaisi olla sopiva idea, ei lattialla, ei pöydällä vaan sopivasti ilmassa?

app_full_proxy.png

Sen sijaan UINUA ensikehto tekee rumastakin (vanhastakin) pahvilaatikosta kauniin ja kätevän. Lisäksi olisi mukavaa tukea pienyrittäjää ideassaan, sillä ideahan on mitä mainioin!  
Ja kyllä, kyllähän tällaisen voisi ommella itsekkin, mutta mitä jos välttäisi turhan stressin. Ompelemisen, kankaan metsästäminen jne. Tilaisi vain yrityksen nettikaupasta itselleen sopivan värisen.

Eihän hinta nyt päätä huimaa, vielä. Ellei sitten UINUA ensikehdosta tule hittituote. Vaikka se jo melkoinen hitti onkin. 

Suhteet Sisustus Rakkaus Ystävät ja perhe

Totaalinen tekemättömyys, viekö se järjen?

Tuntuu että valitan lähes aina, tai nykyään. Ennen kun minulta kysyttiin kuulumisia löytyi takuuvarmasti jotakin mukavaa ja positiivista keskusteltavaa. Mietin tänään käydessäni työpaikallani että kohta ihmiset eivät enää uskalla toistaa kyseiset sanat,

mitä sinulle kuuluu?

On hermoja raastavaa, ja pääkopalle vaikeaa sisäistää ja ymmärtää tämä nykyinen tilanne. Se tilanne etten pysty käymään töissä, en voi liikkua yksin kaupungilla, sillä kun vaivat alkavat haluan hyppiä auton kytiin, vetää penkin makuuasentoon ja pyytää ystävällisesti mieheni ajamaan kotiin mahdollisimman nopeasti. En pysty nostamaan mitään painavaa, ja jos tiputan jotakin lattialle saan kaivaa sen jalalla sieltä ylös tai vain todeta että olkoot. 

En pääse aina omin nokkineeni ylös sängystä tai sohvasta, joskus rullaan reunalle ja ponnistan itseni pystyyn tai pyydän mieheni ojentamaan kättään. Kävely on hidasta, liikunta on minimissään. Enkä enää pysty kävelemään maratoonarin lailla. Ja mitä pahinta, pahimmassa tapauksessa minut voidaan määrätä vuodelepoon. Jos ei pysty ottamaan rauhallisesti, kuunnella omaa kehoaan ja vointiaan.

Oikeasti, sydämessäni tiedän että pitäisi ottaa rauhallisesti. Nyt kun voi. Mutta siitä huolimatta on vaikea sisäistää etten enää pysty samoihin asioihin kun ennen raskautta.

 194fcc25470305bf3df2eb2702e86e18.png

 

Suhteet Rakkaus Ystävät ja perhe