Näin ajattelin joskus aikaisemmin kun odottavat äidit avautuivat raskausajan ongelmistaan. Joka kerta kun tuttavani valitti selkäsärkyä, pahoinvointia, väsymystä tai mitä milloinkin ajattelin pääkoppani sisällä että osaisipa tuo ihminen iloita raskaudestaan. Samalla kun näen samassa piirissä ihmisen joka on vuosikausia yrittänyt tulla raskaaksi, tuloksetta. Hänellä jos kellään olisi oikeus valittaa.

Elämä ei ole aina reilua, eikä nallekarkit jaeta tasan. Mutta pitäisi iloita jos kuuluu niihin jotka saavat helposti lapsia. Kaikki eivät saa, eivätkä lapsettomuus tee heistä huonompia ihmisiä. Ei kukaan voi sanoa varmuudella että aikuisena saan lapsia, tai sitten kun saan lapsia. Lapsia ei tehdä, ne saadaan ja silloinkin lapsi on äärettömän suuri ja tärkeä lahja. 

Kärsin itse hikoilusta, ummetuksesta, alaselän säryistä, alavatsan kivuista, kohdun kasvukivuista, päänsärystä, heikotuksesta ja lähes 24h jatkuvasta ällöttävästä olotilasta. Pahoinvoinniksi sitä en laskisi. Ja kyllä, kyllä minäkin valitan ääneen oireeni. Mutten koskaan vaihtaisi paikkaa, ystäväni kanssa.

Mielummin kärsin alkuraskauden oireista vaikka loppuun asti kun että taistelisin seitsemän vuotta lapsettomuutta vastaan. Ja vaikka oma raskauteni ei ollut suunniteltu, en ole surrut tapahtunutta. Yllätys se toki oli, mutta alkujärkytyksen jälkeen niin äärimmäisen rakas ja tärkeä lahja.

Jos maailma olisi reilu, ja nallekarkit jaettaisiin tasaisesti. Toivoisin että kaikki äidiksi aikovat ja äidiksi haluavat saisivat mahdollisuuden. Mahdollisuuden ja oikeuden olla äiti. 

Eilen lähes masennuin, en kuullut mitään, kaikki äänet kuulostivat samoilta enkä saanut selvää äänistä edes dopplerin sivuilla. Siellä kun on sellainen äänipankki missä voi kuunnella miltä mikäkin kuulostaa, istukan veren virtaus, äidin pulssi, sikiön liikkeet jne. 

Tänään kuulin, jälleen itseäni, vai olisiko se sittenkin ollut istukan verenvirtausta. Sellaista viuh-viuh ääntä, mikä myöskin voi tulla nivusten isoista verisuonista. Kuka keski kotidopplerin? 

Jos olisin ollut viisas olisin tilannut sellaisen missä näkee lukuina sykkeen. Silloin voisin varmuudella sanoa kuuntelenko minua itseäni vai mitä. Mutta pihistelin ja maksoin doppleristani vaivaiset 25 euroa. Kalliimmat menivät tuonne 100 tai peräti yli 170 euroon! 

 Tätäkin kirjoittaessani oli pakko käydä kokeilemassa, jospa sittenkin. Ei, uskoin jo kuulleeni jotakin koputusta mutten halua riemastua. Jos olen ymmärtänyt oikein on istukan veren-virtaus sama kun äidin, eli tämä niin kutsuttu viuh-viuh ääni on sekin jo hyvä saavutus. 

Joskus mietin onko vika minun korvieni välistä, entä jos en jaksa etsiä tarpeeksi. Kauanko tuollaisella vehjeellä saa leikkiä? Erään foorumin kätilön mukaan kotidopplerit ovat turvallisia, eivätkä haittaa sikiötä. Ainut asia mitä dopplerit saattavat saada aikaiseksi on hysteerinen odottaja.

Ja kyllä, dopplerikokeilun piti olla rentouttava ja antaa varmuutta siitä että kaikki sujuu hyvin, sen sijaan panikoin ja dopplaan alavatsaani 10 min välein, samalla kun tulen hetkeksi kirjoittelemaan blogikirjotustani. Ravasin taas ja kuuntelin. Hitto vie kun en jaksa kuunnella ja tutkia rauhassa.

Viuh-viuh-viuh ääni kuuluu ja sellaista kauhuyön tuulenmuminaa. Jes, kai se on uskottava ettei näillä viikoilla hevoslaukkaa kuule. Vaan ainoastaan istukan toiminnasta tulevaa ääntä. Odottavan aika on pitkä. 

Selailen youtubessa ultrakuvia, viikot vastaavat omiani ja itken lähes hysteerisesti. En olisi koskaan uskonut itkeväni vieraan lapsen näkemistä. Päivät tuntuvat viikoilta ja viikot kuukausilta. Jospa jaksaisi 11 päivää odottaa sinne rakenneultraan. 

Dopplerkokeiluni jää tältä kertaa tähän, ja piilotan sen pitkälle ja sydään kaappiin. Otan esiin viikonloppuna ja kokeilen sitten. Eihän kotidopplereitten kuuluisi toimia vielä ennen viikkoa 12. Ainakin jos ohjeita uskoo.

10+2, eteenpäin sano mummo lumessa!