Raskaus = Kihlaus
Parin vuoden seurustelun jälkeen pitäisi sormessa kimaltaa sormus, vuoden päästä hääkellojen huminaa ja vasta sen jälkeen pariskunnalla on lupa hankkia jälkeläisiä.
Miten voi olla että vielä 2000-luvulla ihmiset odottavat samaa kaavaa. Minulta on udeltu kymmeniä kertoja sormuksesta, onko siis raskaus syy kihlautumiselle?
Ei omasta mielestäni. Haaveissa ja unelmissa tällainen kaava voi olla ihana, mutta elämässä voi myös tapahtua jotakin odottamatonta. Kuten raskaus.
Tietysti sisimmässäni toivon että joskus saisin pitää samaa sukunimeä kun mieheni, ja että voisimme pitää pienet ja intiimit häät. Ihmisellä on oikeus unelmointiin, mutta ei se tarkoita sitä että haluaisin sitä nyt heti ja tässä. Tai edes koskaan. Haaveita ja unelmointia ne vain ovat.
Suhteen pitäisi perustua rakkaudesta, välittämisestä, ystävyydestä ja luottamuksesta. En koe suhteessamme heikkoutta missään näissä piirteissä, päinvastoin. Raskaus on lujittanut meidän välejämme.
Se kimaltaako sormessani sormus ennen vai jälkeen lapsen syntymän ei ole merkitystä. Niin kauan kun sisimmässäni tiedän että välitämme molemmat toisistamme, se riittää.
Lupaus rakkaudesta tehdään sanoin, ei sormuksin, ei massiivisilla häillä tai sormuksen koolla.
Joskus kuulee kuinka tuttavapiireissä joku tulee raskaaksi, muutama kuukausi ennen laskettua aikaa ilmestyy facebookissa ilmoitus kihlauksesta. Kihlaus tuntuu välillä olevan lähes pakko, ja etenkin jos ensimmäinen lapsi on tulossa. Olen kuullut jopa lähipiirissäni vihjailuja suuntaan tai toiseen että olisiko kenties aika kosia? Tai nyt olisi kyllä miehesi korkea aika kosia.
Tuleeko ulkopuolisilta painetta kihlautumiselle? Siksikö nämä ihmiset kihlautuvat juuri ennen h-hetkeä, sukulaisten ja tuttavien painostuksesta? Miten kahdelta aikuiselta voi vaatia että tässä ja nyt on otollinen aika lupaukselle?
Mielestäni jokainen pari tekee asioita parhaaksi näkemällään tavalla. Jos lapsi tulee ennen häitä, kihlajaisia tai yhteistä asuntoa. Entä sitten? Tarvitseeko kaikkien ihmisten seurata tätä tiettyä kaavaa mikä yhteiskunnamme näyttää vaativan?
Kyllä kannattaa mennä naimisiin käytännönsyistä, jos saa lapsia. Vaikka vain ihan parisuhde rekisteröimässä. Entä jos pitäisi hakea yhteistä lainaa tai jotain muuta? Avopuolisolla nyt vain laillisesti ei ole samat oikeudet.
Sen romanttisen hääjuhlan voi juhlia vaikka kymmenen vuotta myöhemmin, mutta on valitettavasti vain hömelöä ajatella sellaisen laillisen sopimuksen, joka vaikuttaa mm. perintöön, olevan pelkästään jotain satuhäitä varten. En väitä, että niin teet ja tuo kirjoituskin oli aika lyhyt, joten hankala sitä kommentoida, mutta näin yleisesti.
Minä taas koen avioliiton puhtaasti käytännöllisenä järjestelynä kahden toistaan rakastavan henkilön välillä. Se, että on naimisissa ei vähennä rakkauden määrää tai heikennä sitä sidettä, mikä puolisoilla on välissään.
Sen sijaan avioliitto helpottaa hirveen monia käytännön asioita (paitsi eroamista, mut se ei olekaan suunnitelmissa naimisiin mennessä…?)
Minä kysyisin siis, miksi ei naimisiin, jos kerran jokatapauksessa ollaan ”ikuisesti yhdessä” vähintäänkin sen lapsen kautta? Vähemmän avioliitto sitoo, kuin lapsi.