Sitten kun vihdoin

Olen synnyttänyt ajon.

Tehdä lumityöt koko lopputalven, pidän autopaikan lumettomana, mieheni saa sillä aikaa päivystää pikkuisen kanssa sisätiloissa. Käydä juoksemassa, juoksen niin kovaa että joko oksennan tai läkähdän kotona lattialle kun saan oven takanani kiinni. Juoksen kunes tunnen raudan maun suussani. Tanssin kotona, itseni likimäräksi hiestä. Käyn kuntosalilla, varaan itselleni omaa aikaa kolmeksi tunniksi. Pyöräilen tai juoksen tunin. Ja kahden tunnin edestä pumppaan rautaa henkeni edestä. Piiskaan itseni kipeäksi. Ja nautin lihaskivuista sen jälkeen.

En tiedä mistä kyseinen kehonsa loppuun rääkkäämisen tunne kumpuaa. Johtuuko se siitä etten ole saanut aikoihin, tehdä mitään fyysisesti raskasta? Johtuuko se siitä että olen ollut liian kauan poissa salilta, ja jokainen solu kehossani huutaa sitä. Vai onko tämä kaikki, fyysisen rääkin ja kivun ihannointi jotakin esivalmistelua. Synnytykseen? 

Tämä listani vain pitenee. Alussa lista käsitteli kiellettyjä ruokaaineksia. Sushia, kevytversio energiajuomista. Peräti aitoa valkovenäläistäkin teki mieli. Mutta nyt, 34 viikon ja 4 päivän jälkeen tekee mieli palata raejuuston, tonnikalan ja proteiinijuomien pariin. Sekä tietysti halu rääkätä itsensä loppuun.