27+5

Ihanan loputtomalta tuntuneen kesäloman päätteeksi olen taas palannut työkoneen ääreen. Jännitti mennä toimistolle, koska nyt vatsa jo näkyy ja olin valmistautunut kertomaan tiimille raskaudesta. Onneksi miesvaltaisessa tiimissä uutiset otettiin vastaan juuri niin simppelin arkipäiväisesti kuin olin toivonutkin, ja jännittäminen oli turhaa. Nyt olen sitten tullut vauvakaapista ulos täälläkin. Somessa en, mutta ehkä senkin aika tulee pian. On muuten hassua, kun vuosia odotti sitä päivää, kun viimein saa kertoa somessa raskaudesta, ja nyt kun ”saisi”, tuntuu ettei välttämättä haluakaan. Jotenkin tämä tuntuu nyt niin henkilökohtaiselta onnelta.

Raskaus on sujunut tähänkin saakka juuri niin helposti, kuin alusta alkaenkin. Ei kipuja, ei vuotoja, ei kolotuksia, ei vaivoja. Pää ei ole vieläkään päässyt ihan mukaan kelkkaan, ja yhtenä iltana synnytysopasta lukiessani ja vauvan potkiessa olo oli hetken niin utopistinen, kerrassaan niin epätodellinen, että alkoi melkein pyörryttää. Joo, kyllähän vauva potkii reippaasti ja ollaan moneen otteeseen kuultu sydämenlyönnit, mutta noina tuollaisina hetkinä se todellisuus jotenkin suorastaan lyö päin näköä. Ja sitten taas sekunnin kuluttua sitä on vaikea uskoa. Luulen, että epäilen ja ihmettelen vielä synnärilläkin. Nyt olen jo melkein uskaltanut luopua ”jos kaikki menee hyvin” lisukkeesta jokaisessa raskauteen liittyvässä lauseessani.

Meillä on vauvalle kovasti vaatetta, koska olen hankkinut niitä muutama uutena, muutamia käytettynä ja ison kassillisen sain paikallisesta roskalavaryhmästä. Yhtä pipoa lukuun ottamatta kaikki olivat ehjiä ja kuntokin vaihteli muutamasta tyydyttävästä useampaan uudenveroiseen, joten olin tosi iloinen bongauksestani. Lisäksi vauvan yksi mummu lähetti muutamia vaatteita, ja tietysti äitiyspakkauksesta tuli niitä iso kasa. Tämän lisäksi olen hamstrannut ilmaisia tavaroita, kuten Libero-laukun ja Babyboxin, ilmaisen tutti+tuttipullo-paketin ja muutamia lastenkirjoja ja lelula roskalavaryhmistä. Vaunut ja turvaistuin ostettiin jokin aika sitten, mutta säilötään vaunuja vielä tovi liikkeessä.

Pitkäaikaiset lukijat saattavat muistaa vanhoja vuodatuksiani omasta lapsuudestani, ja nämä möröt nousivat esiin neuvolakäynnillä tällä viikolla. Omaksi yllätyksekseni huomasin itkeväni neuvolan penkissä yli 20 vuotta vanhoja asioita, kun terveydenhoitaja kysyi voimavarakyselyyn täyttämistäni lapsuusasioista. Lapsuuden kurjat jutut ovat nousseet tosi pintaan raskauden edetessä, ja niistä on aika tukala puhua, koska samaan aikaan koen hirveää katkeruutta tapahtumista ja toisaalta syyllisyyttä siitä että puhun siitä. Itkun lisäksi olin aivan kylmässä hiessä ja huone tuntui 40-asteiselta, pyörrytti. Aika pian juttutuokion jälkeen mitattiinkin verenpaineet, jotka olivat todella alhaiset. Minulla on joku ihme tunnelukko, ahdistusreaktio tai mikä lie, jossa tuo samainen reaktio iskee päälle aina ahdistavissa ja epämiellyttävissä tilanteissa. Nyt vasta tajusin, että verenpaineetkin romahtavat samalla. Neuvolassa suositeltiin neuvolapsykologin kanssa juttelua, mikä tuntuu ahdistavalta ja epämiellyttävältä, mutta toisaalta haluaisin koittaa ja yritän suhtautua asiaan avoimin mielin.

Tätä lukuun ottamatta kaikki on oikein mallikkaasti minulla ja vauvalla. Reilun kolmen viikon päästä on lääkärineuvola, ja sen jälkeen perusneuvolakäynnit alkavatkin tihentyä loppuraskautta kohden. Viimeinen kolmanneskin alkaa ihan muutaman päivän päästä. Miten ihmeessä tähän saakka on oikein päädytty <3

perhe raskaus-ja-synnytys
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *