22+4
Toinen kolmannes etenee mukavasti, ja nyt vauvan potkuja tuntuu päivittäin. Yleensä eniten silloin, kun olen menossa nukkumaan, mikä toisinaan viivästyttää unen saamista. Joko jään tunnustelemaan niitä kädellä, tai sitten potkut tuntuvat niin epämiellyttävässä paikassa, että harkitsen vielä kerran pissalla käymistä ihan varmuuden vuoksi!
Kerroin esihenkilölleni raskaudesta eilen, joten sekin kohta on nyt ruksattu to do-listalta. Suhtautuminen oli juuri niin mukavan arkinen kuin olin toivonutkin!
Tällä hetkellä raskaus tuntuu olevan pääasiassa odottelua. Niin ja vakuutusten vertailua. Vatsaa ei edelleenkään huomaa tai erota raskausvatsaksi, toki se on kasvanut ja sen myötä olen saanut nyt ensimmäiset ahdistukset nousevasta lukemasta vaa’alla. Tiedän että sen kuuluu nousta, ja tiedän olevani hyvin sen toivotun painonnousun rajoissa. Minulle sanottiin, että lähtöBMI:n vuoksi toivottava painonnousu olisi 9-12 kiloa, ja nyt painoa on tullut n. 5-6 päivästä riippuen. Silti, kun lähtöpaino raskaustestipäivänä oli 84, aletaan nyt päivittäin kolkutella ysillä alkavaa numeroa ja se tuntuu ihan hirveältä. Olen elämässäni ollut pari kertaa ”muuten vaan” ysikerhossa, ja sen seurauksena olen aina aloittanut tiukan kuurin tai liikuntapyrähdyksen, jolla olen saanut painon edes sinne 88 kiloon. Nyt kun paino nousee luonnostaan sinne yhdeksänkympin lähelle, enkä voi tehdä asialle mitään, se ahdistaa. Tunnen itseni lihavaksi, laiskaksi ja vastenmieliseksi. Järjellä ajateltuna tiedän, että paino nyt vaan nousee ja se kuuluu kestää, mutta tunnen itseni ällöttäväksi. Harmittelen, että miksi en aloittanut loppuvuoden elämäntaparemonttiani aikaisemmin, jolloin lähtöpainoa olisi ollut vähemmän raskauden alkaessa? Sain silloin jotenkin tosi hyvän otteen liikuntaan ja ruokaan, ja paino putosi tosi nopeasti sen kuutisen kiloa… ja nyt se kaikki on tullut takaisin.
Purin eilen asiaa miehelle, ja sanoin kuinka ahdistavaa on kun hänkin nyt kuulee minun painoni kun tulee neuvolaan mukaan. Hän sanoi, yrittäen lohduttaa mutta vähän hassut sanat valiten, että ”en mä kulta sua sun painosta arvostele, vaan ihan muista jutuista” 😀
Eniten painonnousussa harmittaa se, että tiedän, että olisin voinut itse elää terveellisemminkin. Luotin liikaa siihen, ettei alkuraskaudessa paino noussut yhtään vaikka elin suht vapaasti, mutta jossain vaiheessa se ilo loppui enkä siltikään muuttanut tapojani. En ole mitenkään herkutellut ja mässytellyt ja syönyt kahden edestä, mutten myöskään ole liikkunut juuri lainkaan kesän aikana ja kotiruokaa olen syönyt hyvällä ruokahalulla. Tykkäisin käydä uimassa, mutta uimahalli on ollut suljettu kesäkuun alusta saakka. Parin viikon päästä se taas aukeaa, niin pääsen sitten taas säännöllisen liikunnan pariin. Kävely kesällä on ihan kauheaa, koska vihaan ötököitä ja pieni hiki pinnassa puuskutus tuntuu suorastaan vetävän niitä puoleensa. Ei tälläkään oltaisi varmasti missään +-0 tuloksessa, mutta jotenkin tuo 90 kiloa on minulle ihan hirveän iso henkinen raja. Tiesin, että se on tulossa, mutta olin toivonut että se tulisi vasta ihan loppuraskaudesta vastaan. On kyllä paljon päänsisäistä työtä tehtävänä.