34+3

Tänään Preglife sanoo:

86,1 % takana
34+3
39 päivää jäljellä

Itse lisäisin tähän vielä, että työpäiviä jäljellä 14 kokonaista ja tämä yksi vajaa, josta on jo tunnin verran takana.

Raskauden loppuaika tuntuu olevan odottelua odottelun perään. Mitään merkittäviä virstanpylväitä ei enää tule vastaan, lähinnä nyt odotellaan täysiaikaisuutta ja itse synnytystä. Vauva potkii ja möyrii päivittäin, joskus tulee äkäisiä, yksittäisiä potkuja ja joskus tuntuu kuin vatsassa olisi joukko myyriä, jotka möyrivät ees taas monta minuuttia.

Miehestä alkaa huomata, että tuleva alkaa jännittää ja stressata. Hän on kertonut moneen otteeseen, että nukkumaanmeno ahdistaa koska pelkää, että yöllä unissaan potkii tai lyö minua vatsaan. Hän on ollut selkeästi omalla reunallaan sänkyä, jottei varmasti rutista minua ja vauvaa yöllä. Hän ei myöskään oikein uskalla koskea vatsaa kun vauva potkii, vaan ikään kuin leijuttaa kättään vatsan päällä ja aina kauhistelee, kun itse painan kämmenellä tunteakseni potkut paremmin. Lisäksi pienetkin asiat ärsyttävät häntä ja huomaan, että hänellä on tarve saada tuntea olevansa kontrollissa. Hän saattaa esimerkiksi tehdä suuren melodramaattisen näytöksen siitä, kuinka kissanruoka on vienyt hänen kananmunapakettinsa paikan kaapin hyllyllä ja että kananmunapaketin täytyy olla juuri siinä kohdassa. Sitä on todella turhauttava ja ärsyttävä kuunnella, mutta yritän ymmärtää, että tämä on hänen tapansa käsitellä suurta muutosta, jossa itse on lopulta aika avuton ja on vain vastaanottajan roolissa, ei aktiivinen tekijä.

Minusta sen sijaan tuntuu, että olen entistä enemmän sellainen go with the flow tyyppi. Ai joku unohtui ostaa? Ei se mitään. Ai joku remppaprojekti on nyt roikkunut kuusi kuukautta? No ei se selvästi kauhean akuutti ollutkaan. Ai tulee vettä juuri kun olin lähdössä kävelylle? Menen sitten huomenna. En jaksa stressata juuri mistään enkä tarttua mihinkään asiaan tai olosuhteeseen, joka ei aidosti ole iso asia – varsinkaan, jos sen muuttaminen vaatisi minulta jotain toimia.

Toisaalta pienet asiat ärsyttävät helposti. Uimahallissa käyminen oli aiemmin rentouttavaa, mutta nykyään stressaan ja ärsyynnyn (joskus suorastaan raivostun) kanssauimareille. Onko pakko uida rinnakkain, kun radoilla on 10 muutakin uimaria? Onko pakko uida peräpuskurissa kiinni, etkö voisi odottaa siellä radan päässä vaikka 10 sekuntia tai porskuttaa ohi? Olisiko ihan mahdotonta käydä suihkussa ennen uintia? Olen ihan hiilenä koko uinnin ajan, koska ympärilläni on pelkkiä idiootteja.

Työ menee myös tähän jälkimmäiseen kategoriaan. Minulla ei ole enää kärsivällisyyttä sille ikuiselle ”joo, kuka jakais näytön, no jaatko sinä, ai sulla ei oo sitä, no jos minä jaan, odotelkaas, näkyykö kaikille, kuittaisko joku että näkyykö mun ruutu” sekoilulle ja turhalle small talkille, joka vie poikkeuksetta 10-15 minuuttia palaverin alusta – kun tätä ennen on vielä odoteltu 5 minuuttia, että mattimyöhäsetkin ehtisivät paikalle. Jos palavereja on samasta aiheesta viisi per viikko, niin voitaisiin edes yrittää pitää ne tiiviinä ja tehokkaina! Ehkä siis voisi tiivistää, että asioille ja olosuhteille olen teflonia, mutta ihmiset saavat kyllä kynsittyä liitutauluani.

Minulla on vielä kolme raskauspilatestuntia jäljellä, yksi niistä siis tänään. En oikein tiedä, olenko nauttinut tunneista vai en. Uimahallin tapaan minua ärsyttää paikalla olevat muut ihmiset (vaikka näillä tunneilla eivät edes tee mitään ärsyttävää, korkeintaan hengittävät liian kovaan ääneen), ärsyttää kun sali on täynnä ja vieruskaveri on 20 sentin päässä, ärsyttää kun ohjaaja tuntuu olevan aina sellaisella mitä te tänään haluaisitte tehdä asenteella (no hitostako minä tiedän, jos tietäisin niin en olisi maksanut ohjatuista tunneista?!), tiloissa on aina lievä vessan haju ja tarvikkeet ovat aina ihan täynnä hiuksia ja muita karvoja. Lisäksi tilat ovat kolmannessa kerroksessa, ja valehtelematta joka kerta joku on tilannut hissin suoraan nenäni edestä, ja olen sitten raahautunut portaita. Portaissa ei muuten mitään vikaa, mutta minulla on ollut matalan hemoglobiinin kanssa ongelmia, joten kaikki tuollainen raskaampi rehkiminen saa jalat ihan hapoille ja heikottavan olon.

En erityisesti nauti itse tunnilla tehtävistä liikkeistäkään, vaan ne tuntuvat epämukavilta ja esimerkiksi ranteeni eivät kestä sitä että olisin 5 minuuttia käytännössä koko kehon painolla niiden varassa. Toisaalta sitten kuitenkin käyn ihan mielelläni tunneilla, ja niiden jälkeen on hyvä olo siitä että teki jotain ja sai itseään jotenkin vähän venytettyä auki.

Olen aiemmin ajatellut, ettei raskaus ole vaikuttanut mitenkään mielentilaani, kun monet nimenomaan raportoivat olevansa ärsytysherkkiä ja kiukustuvat nopeasti. Nyt vasta tätä kirjoittaessani tajusin olevani juuri tuollainen, mutta olen vain luonteeltani sellainen etten pura näitä ulospäin. Mutisen ja jupisen vain itsekseni ja ärsyynnyn. :D

Mutta tästä nyt vaan 5,5 viikkoa odotellaan laskettua aikaa. Saa nähdä, tuleeko vauva ennen sitä vai meneekö yliajalle. Mies aina puhelee kissalle, että ”aattele reilun kuukauden päästä täällä on sellainen huutava nyytti, mitenhän sä sen kanssa pärjäät”. Luulen hänen todellisuudessa juttelevan itselleen. :-)