38+6
Viimeisiä viedään, ainakin jos ajatellaan, että vauva syntyisi edes lähellä laskettua aikaansa.
Jos ei alun epäuskoisuutta ja pelkoa ja lopun liikelaskentastressiä lasketa, niin olen nauttinut raskaudesta ihan sataprosenttisesti. Tuntuu, että olen ollut suunnilleen elämäni kunnossa! Uskon, että suurin syy on runsas liikunta, ja haluankin pitää sen mukana uudessa arjessa. Toki uimaan ei ihan heti saa mennä, mutta sitten kun saa, haluan käydä siellä jatkossakin pari-kolme kertaa viikossa.
Olen ollut raskausvapaalla töistä nyt melkein kaksi viikkoa, ja vaikka motivaation puolesta oli hyvä hetki jäädä pois, niin voi hitsi kun on ollut tylsää. Olen vaan istuskellut, katsellut sarjoja, täytellyt sudokuja ja käynyt kävelyllä. Uimassa kävin ekan raskausvapaaviikon, mutta tällä rv 38 en ole enää halunnut käydä. Tai haluaisin, mutta pelkään, että lapsivedet menevät altaaseen. Uimisesta lähtee vähän se rentous, kun koko ajan tunnustelee että tuntuuko vesi ympärilläni yhtäkkiä liian lämpimältä 😀
Yksi jännittävä tilanne eilen sattui. Huomasin heti aamusta, että vauva oli tosi hiljainen. Tunsin ihan pieniä käden liikkeitä, mutta kaikki potkut ja pullistelut loistivat poissaolollaan. Olen muutaman kerran aikaisemminkin stressannut samasta, ja olen aina hoitanut asian niin, että elelen normaalisti pari tuntia ja sitten teen liikelaskentaa. Tähän mennessä liikelaskenta on aina täyttynyt ja vauva suorastaan innostunut, mutta tällä kertaa ei. Makasin kyljelläni tunnin, ja tunsin vain pari aivan pientä, höyhenenkevyttä liikettä. Kun tunti läheni loppuaan, alkoi minua stressata oikein kunnolla, koska tämä oli niin poikkeuksellista. Soitin sairaalalle, ja sieltä sanottiin, että voin tehdä toisenkin tunnin laskentaa tai voin lähteä tulemaan sinne näytille, kun tosiaan asun noin 45 minuutin ajomatkan päässä. Tein vielä puoli tuntia laskentaa, mutta kun sinäkin aikana tuli vain yksi pieni liike, lähdin kaupunkiin ja kohti sairaalaa.
Pääsin heti sykekäyrille, ja vauvan sykkeet olivat koko ajan hyvät ja vaihtelukin oli kuulemma jälkikäteen kuultuna optimaalista. Kuitenkaan tämänkään tunnin aikana liikelaskenta ei täyttynyt, joten minut ohjattiin lääkärille ultraamista varten. Arvion mukaan odottelussa olisi voinut kestää jopa 2 tuntia, mutta onneksi jostain syystä pääsinkin jo reilun vartin odottelun jälkeen. Lääkäri katsoi ja kuunteli sydämen sykkeen, tarkasti istukan virtaukset ja tarkasteli vauvan liikkeitä. Vauva liikkui, hieman laiskanpuoleisesti kun saatiin oikein kunnolla tökkiä ja työnnellä, mutta liikkui kuitenkin ja lääkäri sanoi heti, että hän on nähnyt tarpeeksi eikä ole lainkaan huolissaan. Tökittiin vauvaa vielä tovi, jotta minäkin saisin asian kanssa rauhan, ja lopulta nähtiin miksi vauvan potkut eivät tunnu; vauva oli kääntänyt kylkeään juuri sen verran, että hän potki suoraan istukkaan. Näytöllä nähtiin monta potkua, enkä tuntenut niitä lainkaan, joten se rauhoitti minua ja lähdin hyvin mielin kotiin.
Ehdin ensimmäisiin liikennevaloihin, kun vauva alkoi potkia tuntuvasti. Oli varmaan kaiken häiriköinnin vuoksi kääntynyt takaisin normaaliin asentoonsa, ja potkut tuntuivat taas ihan normaalisti ja normaalin vahvuisina. Sellainen ilta!
Vauva on tänäänkin potkinut ja myllertänyt pitkin päivää, joten olen saanut olla ihan hyvillä mielin. Tästä jäi kuitenkin sellainen tunne, että loppuraskaudessakin pitäisi päästä ultraan muutenkin kuin silloin, kun epäilee jonkun olevan pielessä. Minulla oli viimeinen neuvolan ultra muistaakseni rv 30, josta on siis kaksi kuukautta, ja ensimmäistä kertaa raskaana olevalle se on pitkä aika olla ilman mitään varmaa tietoa. Kuten lääkäri sanoikin, jos kuulee sykkeet niin se kertoo vain että vauvalla on syke, eikä sitä, onko vauvalla kaikki hyvin. Ensikertalaisille voisi mielestäni olla ainakin se yksi ylimääräinen neuvolalääkäri vielä tässä viimeisen kuukauden aikana. Neuvola on muutenkin jotenkin tuntunut tosi turhalta, siis aina on kiva kuulla sykkeet, mutta muuten tuntuu etten ole kauheasti saanut sieltä mitään irti. Pikemminkin on ollut tylsää aina vaivautua sinne saakka vaan juttelemaan ja ottamaan verenpaine, joka on aina paljon korkeampi kuin kotona mitattuna, eli aivan turha mittaus. Esimerkiksi eilen mittasin verenpaineen kotona, se oli 115/82, ja sairaalalla se oli 142/94. Stressaavassa tilanteessa on ihan turha mittailla, kun tietää, että se on ihan mitä sattuu.
Oma terveydentila on tosiaan pysynyt hyvänä. Verenpaineet ovat nousseet alkuraskaudesta (n. 105/68), mutta nämä loppuraskaudenkaan paineet eivät onneksi huolta aiheuta. Verensokerimittauksissa kaikki on ollut hyvin, neuvolan virtsanäytteissä kaikki aina hyvin, ei erikoista väsymystä, ei kipuja, ei supistuksia, ei vuotoja, ei mielenterveyden heittelehtimistä ja painokin on kaikista peloistani huolimatta pysynyt aisoissa. Suositeltu määrä taisi olla 9-12 kiloa, nyt on tullut n. 13-14 kiloa päivästä riippuen, joten olen tähän ihan tyytyväinen. Vähemmänkin olisi voinut tulla, mutta tämä luku on aivan hyvä! Olen kyllä onnellinen ja kiitollinen, että kaikki on mennyt näin hyvin koko raskauden ajan.
Huomenna, 39+0, olisi työpaikan pikkujoulut, joihin ilmoittauduin. En vielä ole päättänyt menenkö. Toisaalta olisi kiva saada tähän tylsyyteen jotain puuhaa, toisaalta tuntuu vähän siltä, että haluaisikin vaan pysytellä omissa ympyröissä. Lähtökohtaisesti olen kuitenkin puhunut, että jos tulen, niin tulen vain syömään, eli tarkoituskaan ei ole jäädä koko illaksi.