Ravitsemusterapeutilla
Tänään olikin sitten lapsettomuustutkimusaikajanalla vuorossa käynti ravitsemusterapeutilla. Täytyy sanoa, että vaikken tavallaan tiennyt mitä odottaa, niin koko käynti oli aika lailla juuri sellainen, kuin pelkäsinkin sen olevan.
Kävimme läpi tyypillisen päiväni ruokailuja, ja terapeutti kiinnitti huomiota aamupalassani olevaan 2 desiin täysmaitoa. Se on siis päivän ainoa maitoannos, ja päivän kalorit ylipäänsä jäivät hyvin maltillisiksi. Mutta kun olisi hyvä vaihtaa rasvattomaan. Samoin ongelma oli se, että paistoin soijarouheeni voissa. Siis sen soijarouheen, joka oli osa koko viikon ajan syömääni kasvismakaraonilaatikkoa, enkä paistanut voissa/pannulla mitään muuta koko viikon aikana. Kun olisi hyvä käyttää pehmeitä rasvoja.
Eli nyt siis ratkesi: lihavuuteni ydin on 2 dl täysmaitoa ja nokare voita.
Sen jälkeen selailtiin ruokapyramideja ja ateriamalleja, ja tunsin itseni lapseksi tai ainakin lapsen tasoiseksi aikuiseksi, kun nyökkäilin mukana itsestäänselvyyksiä kuunnellessani. En tarkoita olla ilkeä; ravitsemusterapeutti oli hyvin mukava ja ystävällinen, ja varmasti toimi aivan saamiensa ohjeiden ja koulutuksen mukaan, mutta turhauttaa maksaa sellaisesta tiedosta, joka löytyy ensimmäisenä kun googlettaa ravitsemussuositukset. Sovittiin, että pidän ruokapäiväkirjaa kolmen päivän ajan ja menen uudelleen elo-syyskuussa. En haluaisi mennä, mutta samalla haluan ja aion nyt sitoutua tähän, jotta minulla on näyttää faktaa sitoutumisestani ja syömisistäni.
Yritin kertoa, missä ongelma mielestäni on ja muutenkin avoimesti taustoittaa nuoruuden syömishäiriötäni ja sitä yleistä katkeruutta jota koen sitä kohtaan, että muut saavat syödä mitä tahansa ja minä lihon kun vähennän makeansyöntiä ja aloitan liikuntaharrastuksen. Sitä, että kolesteroli pysyy korkeana vaikken syö lihaa tai keltuaisia ja käytän rasvaisia maitotuotteita hyvin maltillisesti. Sitä, miten toivottomalta tuntuu yrittää enää tehdä mitään muutoksia ja miten tunnen itseni käveleväksi sketsihahmoksi kertoessani, että minä lihon siksi koska syön liian vähän. Koska eihän se vaan yksinkertaisesti voi pitää paikkaansa, ellen sitten ole joku luonnonoikku tai lääketieteellinen ihme. Kuitenkin, tein jo yhden viikon ruokapäiväkirjaa jossa annostelin ensin ja punnitsin sitten, ja kalorimäärät olivat yhtä päivää lukuun ottamatta kaikki 1 600 – 1 850, ja viikon liikuntojen jälkeen nettokalorit jäivät reippaasti alhaisemmaksi. Ja oikeasti merkitsin ja laskin kaiken, enkä kieltäytynyt mistään siksi, että olisin halunnut kaunistella ruokapäiväkirjaani ja jopa pyöristin ylöspäin syötyjä kaloreita (eli en merkannut 117 kcal, vaan 120 kcal. En 523 kcal, vaan 530 kcal). Ihan vaan siksi, että en ainakaan vähättelisi syömääni. Vaikka fitnesskellon arvio onkin vain arvio, niin se antaa pituuden, painon ja päivittäisen aktiivisuuden myötä kulutusarviokseni 2100-3000 kcal riippuen siitä, kuinka ahkerasti liikun. Tähän nähden en ole syönyt yhtään liikaa.
En odota painon putoavan kun viikon ajan syön nätisti, vaan ongelma on nimenomaan se, että olen korjannut ruokavaliotani todella paljon viimeisen vuoden aikana, ja koko sen vuoden ajan olen tasaisesti kerryttänyt painoa. Olen oikeasti kiinnittänyt huomiota ateriarytmiin ja annoskokoihin, olen tehnyt salaatin ruoan kylkeen, olen kieltäytynyt noutoruoasta jos ei oikeasti ole nälkä, olen jättänyt jo entuudestaan vähäisen alkoholin aivan nollaan ja oikeasti vähentänyt makeaa todella radikaalisti. Ennen pidin ”herkuttelen ehkä kerran viikossa” -ihmisiä valehtelevina teeskentelijöinä, ja nyt olen itse oikeasti ollut sellainen jo kuukausia. Tunnen itseni nykyään valehtelijaksi, kun kerron ruokavaliostani ja se on täysin ristiriidassa ulkonäköni kanssa. Pelkään ihmisten ajattelevan, että syön salaa öisin ja ns. väritän syömisiäni tai suoranaisesti valehtelen itselleni. Mutta mielestäni en tee mitään noista. Minulla on tunne, että minussa on jotain vialla esimerkiksi aineenvaihdunnassa, mutten keksi mitä se voisi olla. Tunnen itseni ja tämän laajentuneen temppelini kuitenkin jo niin hyvin, että tunnistan jonkun näkymättömän muuttujan, josta en saa otetta, mutta jonka läsnäolon tunnen.
Noh, käynnin päätteeksi kerroin olevani valmis noudattamaan ihan mitä tahansa ruokavaliota, mutta jos paino ei silläkään putoa, niin haluan yhdessä etsiä vastauksia. Loppukaneettina kuitenkin lipsahdin masentavuuden puolelle ja totesin, että olen oikeastaan jo tyytynyt siihen, että olen aina lihava ja hyväksynyt sen, mutta tätä kieroutunutta ruokasuhdetta en halua omalle lapselleni siirtää, ja siksi tähän oljenkorteen tartuin. Enkä oikeastaan halua mitään vinkkejä lukijoiltakaan, koska uskokaa pois; olen ne kaikki kuullut ja kokeillut, ja tunnen itseni vain entistä enemmän epäonnistuneeksi joutuessani jokaiselle erikseen kommentoimaan, että juu, yritetty on ja laajeneminen jatkuu.