IVF-suunnittelukäynti
No niin, nyt ollaan taas yksi askel lähempänä IVF-hoitoja, ja ollaankin kertaheitolla todella lähellä!
Heti lääkärin vastaanotolle päästyämme sainkin heittää housut nurkkaan, kun minulle tehtiin vielä yksi yllätyskyykky eli ultraääni. En ollut varautunut siihen, en tiedä miksi pitäisikään, mutta siinähän se meni samalla kun kaikki muutkin ronkkimiset tähän saakka. Ensimmäistä kertaa jouduttiin hieman painelemaan vatsan päältä, että saatiin toinen munasarja esiin, se oli jotenkin kuulemma ”piilossa”. Mitä lie sitten tarkoittaakaan.
Sen jälkeen mentiinkin suoraan asiaan, eli ruvettiin käymään läpi IVF-hoitojen järjestystä ja rakennetta. Toisena vuotopäivänä aloitetaan pistokset, ja jossain vaiheessa sitten kuvaan astuu toinen piikki ja muutaman päivän ajan pistetään sitten kahta eri piikkiä vatsamakkaraan. Meillä tuli hieman kiirus, kun saatiin kuulla, että IVF-hoitoihin kuuluu vielä HIV-testit ja pari muuta, ja niistä pitäisi saada tulokset ENNEN hoidon aloittamista. Noh, minulla alkaa Cluen mukaan seuraavat kuukautiset sunnuntaina 1.8., joten tässä on vajaa viikko aikaa käydä taas verikokeissa. Onneksi saatiin jo huomiselle aamulle ajat, eli sekin homma hoitui nopeasti vaikka hieman ehdittiin jo säikähtää että noinkohan homman aloittaminen siirtyy kuukaudella. Lisämausteensa hommaan tuo se, että olemme juuri tuon viikonlopun reissussa, joten Gonalin säilyvyyden kannalta pitkät ajomatkat, hotellimajoitus ja juhlat ovat aika hankala paikka. Täytyykin siis toivoa, että menkat tosiaan alkaisivat ajallaan vasta sunnuntaina tai vaikka maanantaina, jolloin Gonalit ehtisi hakea tai ottaa käyttöön vasta uudella viikolla, ilman stressiä säilytyslämpötilan vaihteluista reissun päällä.
Puoliso harjoitteli siinä hoitajan kanssa pistämistä, mikä aiheutti sellaista pientä pakokauhun ja kikatuspaniikin sekaista reaktiota minussa. Teki mieli juosta karkuun, mutta toisaalta halusin varmistaa että puoliso ymmärsi piikitysohjeet, joten oli pakko istua siinä ja tuijottaa uhkaavaa pientä neulaa, joka viikon päästä uppoaa testipallon sijaan minun vatsamakkaraani. Makkaraa onneksi riittää, ja eipähän ainakaan ole pelkoa siitä että osuisi vahingossa lihakseen tai luuhun! Pienellä käsien tärinällä siitä selvittiin, tosipaikan tullen onkin sitten eri juttu. Pikkuisen harmittaa, kun menin googlettelemaan Gonal-F:n normaalia annostusta ja omani vaikuttaa siihen nähden korkeahkolta. Sitten tietenkin jatkoin googlettelua, ja annokseen vaikuttaa mm. pistettävän henkilön elopaino.
Punktio menee kesälomani ekalle viikolle, mikä on hyvä ja huono juttu; saan siitä 3 päivää sairaslomaa, jotka nyt menevät ihan hukkaan kun olen jo lomalla. (:D) Toisaalta on ihana olla lomalla, vapaa kaikista työvaateista, jotta saa kunnolla ja rauhassa keskittyä pistämisiin ja punktioihin ja niistä toipumisiin. Sitten jääkin vielä kaksi kokonaista viikkoa, jotka tietenkin menevät tuloksia piinaillessa! Mutta silloin olen ainakin todennäköisesti rentona ja vapaa kaikesta ylimääräisestä stressistä, joten siinä mielessä otolliset olosuhteet alkion kiinnittymiselle ja kasvattamiselle.
Hauskaa, että samaan aikaan lapsi on todellisuudessa aivan yhtä kaukainen haave kuin vielä eilen, mutta toisaalta tuntuu että ollaan ihan parin viikon päässä siitä että meistä viimein tulee vanhemmat.
Sellainen huono puoli täytyy tästä päivästä sanoa, että olen huomannut tämän lapsettomuushoitoasian aktivoivan omaa syömishäiriömenneisyyttäni. Olen aivan pakonomaisesti miettinyt, että eihän paino vain ole noussut, eihän paino vain yhtäkkiä ole yli sen BMI-rajan, enhän vain ole lihonut. Koko sunnuntain stressasin sitä, että mitä jos minut punnitaan, joten kävin melkein kolmen tunnin kävelyllä, jotta saisin edes jotain nesteitä liikkeelle, koska olin edellisenä päivänä syönyt pizzan ja jäätelön. Söin sunnuntaina hädin tuskin mitään ja jopa oksensin kerran pitkästä, pitkästä aikaa, kun ”erehdyin” jotain syömään. Polikäynnin aamulla kävin puntarilla ja huomasin olevani 300g kevyempi kuin viimeksi polilla ilmoittamani paino, joten olisi voinut luulla, että se olisi helpottanut. Mutta ei. Mietin, että jos nyt syön aamupalaa tai edes juon jotain, olen painavampi kuin viimeksi, ja varsinkin jos pitää vaatteet päällä punnita. Tein siis ainoan loogisen päätelmän enkä syönyt enkä juonut mitään koko aamuna, ihan kaiken varalta. No eipä minua siellä punnittu eikä edes kysytty painosta mitään, ja tunsin lähtiessäni itseni todella tyhmäksi ja lapselliseksi.
Ymmärrän täysin tuon hoitojen BMI-rajan lääketieteellisessä mielessä, mutta tällaisella historialla se aiheuttaa ylimääräistä ahdistusta tilanteessa, jossa on jo muutenkin riittävästi mietittävää! Enkä ole edes ihan lähellä tuota BMI-rajaa, tällä hetkellä oma BMI on tarkalleen 31,08. Eli voisi todellakin olla alempikin (ja sinne suuntaanhan olen hitaasti menossa), mutta ei ole kuitenkaan siellä rajalla, että yksi pizza voisi todellisuudessa viedä minut yli painorajan odottelemaan kevyempiä aikoja tulla hoidetuksi. Nyt yritän taas päästä itse ohjaksiin ja jättää painokyttäämisen kyydistä. Punnitsen itseni vain maanantaisin, keskityn syömään järkevästi ja pitämään ruokapäiväkirjaa ravitsemusterapeutille. En aio liiaksi piiskata itseäni siitä, että tuli pieni takapakki, mutta yritän parhaani mukaan oppia siitä ja vaihtaa laajempaan objektiiviin tilannetta tarkkaillessani.