Maaliviiva lähestyy

Kirjoittelen tätä sunnuntai-iltana klo 21:15, ja siinä missä tähän aikaan on normaalisti juuri pistetty pistos tai useampi, tänään tämä aika on mennyt ihan puhtaasti huomiseen punktioon valmistautumiseen. Enemmän henkistä kuin konkreettista valmistutumista, mutta valmistautumista joka tapauksessa.

Lähden huomiseen koitokseen sillä oletuksella, että se sattuu aivan helvetisti. Siis aivan hel-ve-tis-ti. Aukiolotutkimus jo sattui sen verran, etten odota mitään vähempää tältä. Aukkarissa ei ollut edes neuloja, ja tässä toimenpiteessä niitä on vaikka muille jakaa. Mutta vaikka aukkari itsessään oli hirveä, niin ”toivuin” siitä kauhean nopeasti, eli heti kivun loputtua (ja verenkierron palattua päähän) olin ihan ok, enkä oikeastaan enää edes muista, kuinka kipeää se tarkalleen teki. Luotan siihen, että huomenna kärsittyäni kymmenen-kaksikymmentä minuuttia pääsen keskittymään toipumiseen ja pään selvittelyyn ja lepäilemään koko illan, ja sitten koko punktio onkin jo mennyttä elämää.

Tänään olen huomannut turvotusta ja kipua, mutta molemmat ovat olleet suht maltilliset. En tiedä onko tämä hyvä asia (lääkkeet vaikuttavat mutteivät liikaa) vai huono asia (lääkkeet eivät vaikuta niin kuin pitäisi). Noh, oli miten oli, tilanne nähdään huomenna. Olen syönyt kauhean epäterveellisesti viime päivät, ikään kuin valmistautuisin johonkin viimeiseen voiteluun tai jotain. Osa turvotuksesta johtunee siitä.

Mies on ollut aivan erityisen ihana. Tosi huomioonottava ja hellitellyt minut aivan piloille. Ja kerta toisensa jälkeen kertonut, kuinka reipas ja rohkea olen. Sanoi myös, että onneksi nämä hoidot tehdään naisille eikä miehille, kun ei miehistä tähän olisi, eivät he tätä kestäisi.