En voi hyvin
Viime viikolla törmäsin henkiseen seinään. Se oli itse asiassa melko pian sen jälkeen, kun kirjoitin tänne siitä, kuinka en tunne mitään. Mikään ei tunnu miltään. Ehkä kun sen itselleni myönsin, alkoi tapahtua. Itkin vain, ja aina kun sain sen hallintaan, iski jostain uusi itkutsunami, joka vyöryi ylitseni. Kollega pommitti viesteillä koskien jotain tyhjänpäiväistä kehitysprojektia, ja tunsin pulssini ja hengitykseni kiihtyvän. Ahdisti ja itketti. Hetken mielijohteesta varasin ajan työterveyteen ja valitsin ensimmäisen vapaan videovastaanottoajan.
En saanut ensin sanottua paljoa, kun itketti vaan niin kovasti. Hoitaja oli ihanan empaattinen ja rauhoitellessaan minua sanoi, että saan itkeä ihan rauhassa, hänellä ei ole kiire mihinkään. Sattui myös niin äärettömän sopivasti, että hän tiesi aiemman työtehtävänsä puolesta jonkin verran lapsettomuushoidoista, joten ei tarvinnut käyttää aikaa hoitojen ihmettelyyn ja lyhenteiden selittämiseen. Hän ehdotti aika pian sairaslomaa, ja otin sen ilolla vastaan. Olin jotenkin jo nilkuttanut puolet työpäivästä, joten hoidin loputkin päivästä ja olin lopulta sairaslomalla vain torstain ja perjantain. Ne päivät käytin itkemiseen, asian käsittelyyn, siivoamiseen, liikkumiseen ja tulevaisuuden pohtimiseen. Yksi pohdinnoista oli myös se, haluanko edes jatkaa nykyisessä työssäni. En ota tällä hetkellä selvää, haluanko vaihtaa koska minua vaivaa jatkuvasta epäonnistumisesta johtuva orastava masennus, vai koska oikeasti en koe työn antavan minulle mitään – enkä varsinkaan koe, että minusta irtoaa mitään työlle. Henkilökohtaisten epäonnistumisen tunteiden lisäksi koen jatkuvaa painetta siitä, että olin mielestäni virherekry, en osaa hoitaa työtäni riittävän hyvin, en ole oikealla tavalla kiinnostunut kehittämään omalle työpöydälleni kuuluvia asioita eikä minua oikeastaan kiinnosta, mitä niille asioille käy. Ja kaikki mitä teen, menee enemmän tai vähemmän pieleen. Toisaalta taas; kyllä minua joskus kiinnosti, ja tein pitkiä työpäiviä uppoutuen työtehtäviini kaulaa myöten. Ja tein sen, koska pidin siitä.
Torstain ja perjantain lepo ei erityisesti auttanut; tiistaina luulin sen auttavan, mutta nyt torstaina olen taas siinä tilanteessa, etten yksinkertaisesti ymmärrä lukemaani, en halua avata sähköposteja, en saa tuotettua ymmärrettävää tekstiä, ja kaikki suunnitelmat alkuvuoden yhteisestä illanvietosta valuvat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos; miksi minua kiinnostaisi käyttää vapaa-aikaani työpaikan asioita sivuten, kun en pysty edes työajalla keskittymään työasioihin? Kaiken kruunasi mieheltä saamani flunssa, joka jyräsi minut tiistaina. Ja nyt teen töitä sekä henkisesti että fyysisesti puolikuntoisena, koska en kehtaa enää pyytää saikkua.
Lisäahdistusta tähän kaikkeen lisää korona. Pelkään, että hoitajien pakkorokotukset ajavat yhä useamman hoitajan toiselle alalle, joka itsekkäästä näkökulmastani viivästyttäisi meidän hoitoja entisestään. Miten saat hoitoja, kun ei ole ketään niitä tekemässä? Lisäksi ahdistaa itse rokote; olen tällä hetkellä rokottamaton, koska kun tuli minun rokotusvuoroni, olimme juuri aloittamassa tutkimukset ja hoidot. Silloin ohjeena oli, ettei rokotetta suositella vielä raskaana oleville eikä raskautta yrittäville. Sitten, mielestäni aivan yhtäkkiä parin viikon päästä, todettiinkin, että raskaana olevien ja raskautta yrittävien rokottaminen on turvallista! Mietin, että mistä se tiedetään, kun tuossa vaiheessa tuskin oli kauheasti syntynyt tutkimusdataa rokotuksista lapsettomuushoitojen aikana, tai kirjaimellisesti syntynyt uusia ihmisiä, joiden vanhemmat oli rokotettu yritys- tai raskausaikana. Päätin, että seurailen vielä kuukauden-pari. Sitten, kun asiasta juttelin tuttavien, ystävien ja jopa hoitohenkilökunnan kanssa, sain jatkuvasti kommentteja siihen suuntaan, että ehkä ei hoitojen kanssa samaan aikaan kannattaisi ottaa; kuukautiset voivat mennä sekaisin jopa kuukausiksi, eikä se kalliiden ja suht ainutlaatuisten hoitokertojen kanssa ole mikään optimaalinen tilanne.
Ja nyt ollaankin siinä tilanteessa, jossa minulla olisi noin 2,5 kuukautta seuraavien hoitojen alkuun, ja voisin teoriassa rokotteen ottaa. Lapsettomuudesta kärsivät tuttavat ovat sanoneet, etteivät halua tai aio rokotetta ottaa, jo ottaneet epäilevät sen vaikuttaneen kiertoon ja sen myötä hoitojen tuloksiin, ”tavalliset” tuttavat ja ystävät kiroavat, kun kuukautiset ovat edelleen ihan mitä sattuu (jopa kuukausia rokotteesta). Omikron leviää rokotteesta huolimatta ja todennäköisesti omassa maakunnassani palataan aivan pian 100 % etätyöhön. En ole edes riskiryhmää, joten….
Olin jo varannut rokoteajan eiliselle, mutta koska sain mieheltäni viikonloppuna flunssan, en saanut mennä rokotettavaksi. Voisin varata uuden ajan ensi viikolle, mutta epäröin. Tämä päätös tuntuu ihan mahdottomalta. Samaan aikaan ajattelen, että voisin ehdottomasti ottaa rokotteen, ja toisaalta, että en missään nimessä halua ottaa sitä. Kai minä sitten olen itsekäs, mutta näiden kahden tuloksettoman yritysvuoden jälkeen koen, että minulla on jo siihen oikeus.