IVF 2 – tuoresiirto

Punktio oli lopulta paljon kivuliaampi kuin viimeksi, vuosin paljon enemmän verta ja kärsin vatsakivuista monta päivää perjantaisen punktion jälkeen. Vaikka viimeisten stimulaatiopäivien aikana ylös hiipinyt paino alkoi sunnuntaina pudota vauhdilla, noin puoli kiloa päivässä, kohti normaalia, tunsin silti oloni jotenkin turpeaksi ja peilistäkin ihmettelin, että minne vyötäröni oikein katosi. Vielä tuoresiirtopäivän aamulla töihin lähtiessäni koin niin voimakkaita, lyhyitä, viiltäviä vatsakipuja, että mietin hetken, josko voin mennä töihin ollenkaan. Kivut kuitenkin loppuivat käytännössä kokonaan ajomatkan aikana.

Viimeksi marraskuussa tehty alkionsiirto oli meidän ainokaisen pakastealkion siirto. Kerroin täälläkin, miten kaikki tuntui silloin menevän aivan täydellisesti viimeistä piirtoa myöten, ja sen oli pakko olla merkki universumista, että siirtokin tuottaa halutun lopputuloksen. Näin ei lopulta kuitenkaan käynyt.

Tämä tuoresiirto ei olisi voinut olla enemmän vastakkainen kokemus. Ensiksikin, lähdin töistä liian myöhään, koska vaikka olen tuota väliä sahannut varmaan sen kymmenen kertaa viimeisen puolen vuoden aikana, jostain syystä kuvittelin matkan taittuvan ”noin kymmenessä minuutissa”. Todellisuushan on noin 17 minuuttia, ja kun vastaanottoaika on 13:40 ja on vasta istumassa autoon 13:22, huomaa, että tässähän saattaa tulla kiirus.

Kaahasin moottoriteitä (luojan kiitos sentään melkein koko matka on moottoritietä) ja toivoin, että poliiseilla on tänään muuta tekemistä. Viime hetkellä vielä yritin yhdestä bussista ohi, mutten ehtinyt, joten jouduin tekemään u-käännöksen joka haaskasi vähäistä aikaani entisestään. Kaarsin polin pihaan noin 13:37, ja tietysti kaikki ruudut olivat täynnä tai aivan liian pieniä. Änkesin sitten päättäväisenä autoni yhden parkkirivin päähän siten, että hyvällä tahdolla ajateltuna auton perä oli ehkä suunnilleen ruudussa, mutta muuten vein röyhkeästi tilaa jalkakäytävältä.

Käynnistin pysäköinnin EasyParkilla ja syöksyin sisälle kelakortti kädessäni. Pääsin melkein heti ilmoittautumaan, ja minulta pyydettiin kuvallista henkilöllisyystodistusta. Niin. No eihän minulla sitä ollut, kun otin autosta vain kelakortin ja syöksyin polille. Tässäkin meni oma aikansa. Pääsin noin 13:47 siirtohuoneeseen, jossa minua oli heti vastassa hyvät uutiset; pakkaseen oli mennyt jo neljä, ja lisäksi tänään siirrettäisiin yksi eli viides siirtokelpoinen!!! Lisäksi jatkoviljelyyn oli mennyt vielä yksi, eli mahdollisesti pakkaseen päätyy viisi, mutta rehellisesti sanottuna en usko siihen. Toivotaan kuitenkin parasta 🙂 Viimeksi tuoresiirtopäivänä ei ollut saatu vielä yhtään pakkaseen, vaan silloin seurailtiin vielä viittä tai kuutta ja niiden kohtaloa. Lopultahan pakkaseen saatiin vain yksi.

Ainakin siirrettävä alkio, mutta muistaakseni myös kaikki pakastetut olivat 4A-laatua! Viimeksi alkioita mainostettiin ”oikein hyvinä”, mutta niiden laatu oli 2-B-jotain. Eli nyt on oikeasti paljon laadukkaampiakin kavereita siirtovalmiudessa.

Heti siirron aluksi lääkäri sanoi, että vatsaontelossa on nestettä, ja alkoi kysellä, onko minulla ollut vatsakipuja ja turvotusta. Vastasin myöntävästi, ja lääkäri kertoi minulla olevan lievä hyperi. Yllätyin tosi suuresti, koska olin kuvitellut, että hyperiin liittyy aina pahoinvointia ja muuta, mitä minulla ei ollut lainkaan. Koska hyperi oli kuitenkin lievä, ei se asettanut mitään estettä siirrolle. Sain vain ohjeeksi vuodelepoa ja nesteitä.

Siirto onnistui suht nätisti ja nopeasti, juttelin ja vitsailin lääkärien ja hoitajan kanssa ja pääsinkin pian pukemaan. Kun housut olivat puolitangossa, luukun toiselta puolelta huikattiin, että alkio palasi takaisin putkeen. Ei muuta kuin housut pois ja uudelleen makoilemaan! Lääkärien mukaan tämä on harvinaista, mutta kuitenkin tavallista, eikä ole tarpeen huolestua vaikutuksesta siirron onnistumiseen tai alkion kuntoon; sehän tuskin poistui koko putkesta missään vaiheessa. Nauratti vain ja mietin, että jospa tämä kaveri tarraisi sitten kohtuun samalla päättäväisyydellä kuin putkeen :D

Toinen kerta toden sanoi, ja pääsin lähtemään takaisin töihin iloisena. Kuuntelin hyvää musiikkia koko loppumatkan ja työpaikan pihassa istuin vartin katsoen hauskoja videoita, koska olen kuullut tutkimuksesta, jossa standup-komiikkaa siirron jälkeen katsoneilla naisilla oli korkeampi onnistumisprosentti kuin niillä, jotka eivät saaneet nauraa :D Lisäksi illalla pidin itseni lämpimänä, ja join pienen lasillisen punaviiniä. Tämä viimeinen oli todellinen uhraus, koska en voi sietää punaviiniä! Se meni alas vain nenästä pitäen.

Tänään aamulla pistettiin Gonapeptyl ja nyt vain toivotaan parasta. Olisiko nyt meidän vuoro!