IVF: Pakastetun alkion siirto tapahtuu alkavassa kierrossa (jos kaikki menee kuin pitää)
Kaksi kiertoa meni hukkaan, ja nyt sain viimein lääkkeellisen PAS:n. Tässä juuri odotellaan vuodon alkamista; vuodonhan olisi pitänyt Cluen laskelmien mukaan alkaa jo lauantaina kiertopäivänä 28, mutta tässä sitä kiertopäivän 30 iltapäivästä vielä odotellaan. Viiden vuoden keskiarvolla kiertoni on 28,5 päivää, mutta vaihtelua näkyy olevan jo 2 päivää (joskus muinoin oltiin about puolikkaassa päivässä), joten mikään hirvittävä viivästys tämä ei ole. Mutta onneksi sain puhuttua sen lääkkeellisen, koska alkuperäisellä aikataululla ovulaatio olisi arvion mukaan osunut niin, että siirto olisi osunut torstaille-perjantaille, mutta tämän viivästyksen myötä alkaa näyttää siltä, että luomuovis olisi taas venynyt niin, että siirto olisi tullut taas viikonlopulle.
Tässä alkavassa kierrossa saan siis varmasti PAS:n toteutettua, jos vain kaveri selviää sieltä pakkasesta siirtoa varten. Jos ei, niin ainakin suurella todennäköisyydellä päästään aloittamaan meidän toinen ivf-kierros jo tämän vuoden puolella.
Viime aikoina mielialat ovat ailahdelleet tosi rajusti, ja olen viimeisen kuukauden aikana mm. syönyt 6 pizzaa, itkenyt töissä, käynyt itkemässä työterveyspsykologille kuin terapeutille konsanaan, ollut kateellinen vanhan ystävän pikkulapsiarjesta ja jättänyt tökerösti vastaamatta viestiin, nähnyt toistuvia painajaisia, haastanut riitaa työkaverin kanssa, aloittanut uuden liikuntaharrastuksen ja pitkästä aikaa taas sanonut käsipäivää vanhalle tutulle eli bulimialle. Onneksi oireilu on ollut lähinnä psyykkistä, ja olen oksentanut vain pari kertaa, mutta kyllä se vaan lannistaa kun tämä psyykkinen kuorma saa mielen murtumaan vielä tässäkin iässä…
Voi että kun mä niin toivon, että nyt olisi meidän vuoro.