IVF 2 – ensimmäiset päivät

Toinen IVF-kiekka on lähtenyt käyntiin, ja pistelyiltamia on takana nyt kolme. Ensimmäiset kaksi tuntuivat menevän ihan hössötykseksi, kun minä meinasin unohtaa koko pistelyt ja puoliso on pistellyt miten sattuu, aiheuttaen esimerkiksi raapaisujäljen vatsalle Gonalin neulalla. Kolmas kerta meni jo suhteellisen rauhallisesti, ja olen ollut iloinen siitä, ettei ole ollut samanlaista pääkipua ja huonoa oloa kuin viimeksi – toisaalta tietysti katastrofiajatteluni sanoo tämän johtuvan siitä, että lääkkeillä ei ole vastetta. Tänään olen kuitenkin tuntenut tai ollut tuntevinani pientä painetta alavatsalla, viime kierroksella olen kirjaillut tuon tunteen tulleen neljäntenä päivänä, eli samalla aikataululla mentäisiin. Tällä kertaa annostushan on aavistuksen suurempi, eli 225 yksikköä.

Olen keskellä työpaikan vaihdosta, koska päätin, etten enää voi puskea muuta elämääni pois ja elää sitten kun ajatuksella, koska todellisuudessa en voi mitenkään tietää, olenko raskaana tänä vuonna, ensi vuonna vai viiden vuoden päästä vai never. Juttelen vielä uuden esimiehen kanssa loppuviikosta ennen sopimuksen allekirjoitusta, koska haluan varmistua siitä, että hän hyväksyy hoidossa ramppaamiseni samalla tavalla ehdoitta, kuin nykyinen esihenkilöni. Jos ei, niin en vaihda – mikään työpaikka ei mene näiden hoitojen edelle.

Perjantaina on vasteultra, joka sijoittuu siis seitsemännen pistopäivän aamuun. Odotan innolla, mihin punktiopäivä osuu; jos mentäisiin samalla aikataululla kuin viimeksi, se olisi jo 4.3. perjantaina. Viimeksihän todettiin, että stimulaatio oli riittämätön koska follit/solut jäivät pieniksi, mutta toisaalta tällä kertaa lääkemäärä on suurempi. Katsotaan mitä tapahtuu!

perhe raskaus-ja-synnytys

Kohti seuraavaa kierrosta

Vuodenvaihde meni marraskuun pettymyksestä toipuessa, ja nyt tuntuu, että olen päässyt tai ainakin pääsemässä jaloilleni. Kun vertaistuenkin piiristä alkoi kuulua pelkkiä raskausuutisia, tein itselleni parhaan ratkaisun ja mykistin ryhmät. Minusta ei tällä hetkellä ole iloitsemaan toisten onnistumisista, joten parempi vetäytyä hetkeksi pois jotten ainakaan levittäisi negatiivisuuttani onnellisiin odottaviin äiteihin…

Kun hoitoja en ole voinut kuin odottaa, niin olen sitten keskittynyt painonpudotusprojektiini. Olen tällä hetkellä yli 6 kiloa kevyempi kuin viime keväänä, ja kolmisen kiloa kevyempi kuin viime hoitokierron alkaessa. Aion jatkaa painonpudotusta pistostenkin ajan, toki liikunta ei voi olla yhtä raskasta (esimerkiksi eilen juoksin Cooperin testin ja tein jalkatreenin päälle), mutta sitten keskityn syömään fiksusti ja liikkumaan tasaisen rauhallisesti. Ostin vuodenvaihteessa kotiin juoksumaton, jotta saisin katkottua työpäivän jatkuvaa istumista, ja sillä on tullut aamuisin ja iltaisinkin käveltyä. Tällä hetkellä olen kilon päässä lievästä ylipainosta, nyt olen vielä merkittävän puolella, mutta tässä kuussa varmasti tuo raja alitetaan. Tuntuu niin hyvältä, että on enää 300 grammaa siihen, kun olen lähempänä seiskalla alkavia lukuja kuin ysillä alkavia lukuja.

Kävin kuun alussa suunnittelukäynnillä, ja pistokset alkavat todennäköisesti sunnuntai-tiistai-akselilla. Eli vaikka marraskuussa tuntui, että uusiin hoitoihin on pieni ikuisuus, niin tosi nopeasti ne sieltä oikeastaan tulivat. Ja ehkä tauko tekikin hyvää, kun sain vähän itseäni kasattua.

Hain eilen apteekista Gonalit ja Fyremadelit. Minulle nostetaan tälle kierrokselle Gonal-F:n määrää 200 yksiköstä 225 yksikköön, koska viimeksi follit ja sen myötä munasolut olivat jääneet hieman kitukasvuisiksi. Jospa tästä satsista sitten saataisiin kehityskelpoisempia yksilöitä, ja pakkaseenkin useampi. Muuten hoitosuunnitelma pysyy samana, ja suunnittelukäynnillä kaikki näytti taas ultrassa oikein optimaaliselta ja hienolta ja täydelliseltä. Tiedän, että sen kuuluisi olla hyvä asia, mutta enemmänkin se harmittaa kun tuntuu ettei sillä ole lopulta mitään väliä.

Viimeisen parin viikon aikana olen lähes pakonomaisesti tutkaillut maallista omaisuuttani sillä silmällä, että mitä voisin myydä, mistä voisin päästä eroon, ostaisikohan joku tämän, saisikohan tämän myytyä. Tuntuu, että tämä on sellainen konkreettinen asia, jonka voin ratkoa ja joka on minun käsissäni. Ja ainakin koti olisi siisti ja kaapeissa tilaa, kun pääkopan sisällä on myllerrystä ja sotkua.

perhe raskaus-ja-synnytys