Vuodenvaihde meni marraskuun pettymyksestä toipuessa, ja nyt tuntuu, että olen päässyt tai ainakin pääsemässä jaloilleni. Kun vertaistuenkin piiristä alkoi kuulua pelkkiä raskausuutisia, tein itselleni parhaan ratkaisun ja mykistin ryhmät. Minusta ei tällä hetkellä ole iloitsemaan toisten onnistumisista, joten parempi vetäytyä hetkeksi pois jotten ainakaan levittäisi negatiivisuuttani onnellisiin odottaviin äiteihin…

Kun hoitoja en ole voinut kuin odottaa, niin olen sitten keskittynyt painonpudotusprojektiini. Olen tällä hetkellä yli 6 kiloa kevyempi kuin viime keväänä, ja kolmisen kiloa kevyempi kuin viime hoitokierron alkaessa. Aion jatkaa painonpudotusta pistostenkin ajan, toki liikunta ei voi olla yhtä raskasta (esimerkiksi eilen juoksin Cooperin testin ja tein jalkatreenin päälle), mutta sitten keskityn syömään fiksusti ja liikkumaan tasaisen rauhallisesti. Ostin vuodenvaihteessa kotiin juoksumaton, jotta saisin katkottua työpäivän jatkuvaa istumista, ja sillä on tullut aamuisin ja iltaisinkin käveltyä. Tällä hetkellä olen kilon päässä lievästä ylipainosta, nyt olen vielä merkittävän puolella, mutta tässä kuussa varmasti tuo raja alitetaan. Tuntuu niin hyvältä, että on enää 300 grammaa siihen, kun olen lähempänä seiskalla alkavia lukuja kuin ysillä alkavia lukuja.

Kävin kuun alussa suunnittelukäynnillä, ja pistokset alkavat todennäköisesti sunnuntai-tiistai-akselilla. Eli vaikka marraskuussa tuntui, että uusiin hoitoihin on pieni ikuisuus, niin tosi nopeasti ne sieltä oikeastaan tulivat. Ja ehkä tauko tekikin hyvää, kun sain vähän itseäni kasattua.

Hain eilen apteekista Gonalit ja Fyremadelit. Minulle nostetaan tälle kierrokselle Gonal-F:n määrää 200 yksiköstä 225 yksikköön, koska viimeksi follit ja sen myötä munasolut olivat jääneet hieman kitukasvuisiksi. Jospa tästä satsista sitten saataisiin kehityskelpoisempia yksilöitä, ja pakkaseenkin useampi. Muuten hoitosuunnitelma pysyy samana, ja suunnittelukäynnillä kaikki näytti taas ultrassa oikein optimaaliselta ja hienolta ja täydelliseltä. Tiedän, että sen kuuluisi olla hyvä asia, mutta enemmänkin se harmittaa kun tuntuu ettei sillä ole lopulta mitään väliä.

Viimeisen parin viikon aikana olen lähes pakonomaisesti tutkaillut maallista omaisuuttani sillä silmällä, että mitä voisin myydä, mistä voisin päästä eroon, ostaisikohan joku tämän, saisikohan tämän myytyä. Tuntuu, että tämä on sellainen konkreettinen asia, jonka voin ratkoa ja joka on minun käsissäni. Ja ainakin koti olisi siisti ja kaapeissa tilaa, kun pääkopan sisällä on myllerrystä ja sotkua.