Raskauden puoliväli on ylitetty, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Alkuraskaudessa tarkistin joka aamu Miscarriage propability chartista, että missä mennään. Sitä en ole moneen viikkoon käyttänyt, mutta sen sijaan olen aina aamuisin tarkistanut, kuinka monta päivää on vielä puoliväliin. Oli ihana seurata, kun prosenttiluku lähestyi koko ajan 50 %:a, ja aivan mieletöntä nähdä sen muuttuvan tasan 50,00 prosenttiin.

Tuota päivää seuraavana päivänä meillä oli rakenneultra. Meillä tai ajan varanneella osapuolella oli käynyt sekaannus, koska me olimme menossa ultraan lauantaina klo 10, mutta vahvistusviestin mukaan aika oli vasta sunnuntaina klo 10. Tämä tietenkin huomattiin vasta perjantai-iltana, kun olimme menossa nukkumaan ja tuplatarkistimme herätykset ja ajanvarauksen. Soitin Terveystalon asiakaspalveluun yhdeltätoista illalla, että olisiko mitenkään mahdollista päästä jo lauantaina ultraan ja onneksi se onnistui!

Miestä jännitti kuulemma aika paljon, ja hän olikin aika vakavana koko matkan. Itse olin jotenkin päässyt pessimismistäni yli, ja todennut, että jos muutama viikko sitten ei näkynyt mitään siinä ylimääräisessä ultrassa ja meidän riskiluvutkin on tosi pienet, on aivan häviävän pieni todennäköisyys, että jotain ikävää vielä selviäisi. Odottelin siis ultraa seesteisin mielin. Siellä meitä vastassa oli ihana ultraaja ja kohdussa vielä ihanampi puuhakas tyttö. Vauva vatkasi sellaista tahtia, että ultraaja ihmetteli, enkö todellakaan vieläkään tunne potkuja tai liikkeitä. Vauvalla oli kauheasti puuhaa, jonka vuoksi 3D-kuvan saaminen kasvoista vei hetken. Aina kun napattiin, vauva heilahti niin että kasvokuva päätyi näyttämään suttuiselta mopsilta. Onneksi lopulta saatiin kaksi ihanaa kasvokuvaa meidän pienokaisesta. <3

Vauvan rakenteet käytiin läpi tarkasti ja kun vauva ei suostunut kääntymään oikeaan suuntaan, niin minua käänneltiin kyljelleni. Vauvalla oli kaikki oikein hyvin, eli mitään huomauttamisen aihetta ei löytynyt. Kokonsa puolesta hän oli hieman viikkojaan suurempi, aiemmissa ultrissa ollut joko täsmälleen lasketun aikansa kokoinen tai 1-2 päivää isompi.

Vielä ennen rakenneultraa minulla ei ollut mitään pesänrakennusviettiä, enkä ollut tarttunut tuttavan houkutteluihin tulla ostamaan hänen tyttärensä pieneksi käynyttä vaatetta. Muutama päivä ultran jälkeen löysin itseni tekemästä kaappeihin tilaa vaipoille ja vauvan vaatteille, ja lisäksi tilasin jo ensimmäiset bodyt ja potkuhousut. Juuri sähköpostiin kilahti viesti, että paketti on matkalla! Vaatteiden ja tarvikkeiden ostaminen tuntuu aivan mahdottomalta työmaalta. Vaatteita ei kannata ostaa liikaa, ei ainakaan pieniä kokoja, mutta jos vauva onkin pienikokoinen niin sitten niitä kannattaa olla, mutta ne menevät kauhean nopeasti pieneksi, paitsi että joillain ne menevät monta viikkoa, ja vaatekoot eroavat kauppakohtaisesti. Puhumattakaan vaunuista! Tuntuu olevan tuhat ja yksi tarkentavaa kysymystä, joita pitäisi pohtia, jotta saisi haarukoitua vaunuvalikoiman kymmenistä tuhansista kymmeniin. Ja sitten niitä pitäisi hypistellä ja koeajaa ja tutkailla ja vielä tilatakin ja odotella saapumista jopa pari kuukautta. Voisin maksaa siitä, että joku hoitaisi tämän kaiken puolestani ja valmis paketti tulisi ovelle!

Kuluneiden viikkojen aikana en ole osannut odottaa vauvan potkuja ja liikkeitä, koska minulle sanottiin niin monen toimesta, että edessä oleva istukka vaimentaa liikkeitä vielä monta viikkoa, eikä taaksepäin kallellaan oleva kohtu helpota asiaa. Toisinaan olen ollut tuntevinani jotain, mutta en ole innostunut. Olen ajattellut, että kai se on vain jotain suolen kuplintaa 😀 Vasta rakenneultran jälkeen, kun olin saanut vahvistuksen sille että vauva liikkuu reippaasti ja voisin jo tuntea liikkeet, olen alkanut tuntea niitä. Tai ehkä ennemminkin niin, että olen antanut itselleni luvan uskoa, että nämä tuntemukset nimenomaan ovat niitä liikkeitä. Sen jälkeen on tuntunut, että noita pieniä pulpahduksia tulee useamman kerran päivässä. Tätä kirjoittaessakin tuntuu. Ehkä osa niistä saattaa vielä olla jotain muuta kuin vauvan liikkeitä, mutta olen hyvin onnellinen jo pelkästä ajatuksesta, että vauva siellä liikkuu.

Vielä olisi pari viikkoa töitä ennen kesälomaa. Aion kertoa esihenkilölleni ensi viikon jälkeen, kun hän palaa lomilta. Pohdin, soittaisinko jo nyt, mutta totesin, ettei hän kuitenkaan asiaa ala edistää ennen lomansa päättymistä. Kun allekirjoitin sopimusta, hän pyysi kertomaan ”heti” kun onnistaa (kerroin siis hänelle hoidoista ennen kuin allekirjoitin sopimuksen), joten koen että tämä rakenneultra on niin heti kun olisin uskaltanut kertoa. Onhan tässä vielä neljä kuukautta siihen, että jään pois.