Viikot ne vaan vierivät. Viime viikolla kävin seulontoihin liittyvissä verikokeissa, ja parhaani mukaan välttelin tulosten googlettelua. Sen verran googletin, että mitä ne arvot tarkoittavat, ja samalla toki tuli esille joitain muiden arvoja, mutten alkanut niitä tulkita omiini verraten. Olen niin monelta kuullut, että siinä tulee hulluksi jos alkaa niitä tutkimaan, joten kerrankin päätin voittaa uteliaisuuteni ja uskoa neuvoja. Eilen sitten oli itse nt-ultran vuoro.

Mentiin ultraan kaksin, ja heti alussa saatiin kuulla, että nuo verikokeiden arvot olivat oikein hyvät. Ensimmäinen helpotus. Sitten siirryttiin ultraamaan, ja ultrattiin vatsan päältä. En voi uskoa, että vauva on jo niin iso, että vatsan päältä näkee jotain! Valtaosa mittauksista tehtiin vatsan päältä, osa alakautta, ja niskaturvotuksen lisäksi tosiaan mittailtiin ja katseltiin kaikenlaista. Saimme nähdä esimerkiksi vauvan aivot, sormet, reidet, sydämen, munuaiset ja ties mitä muuta. Kun vauvaan haluttiin vähän liikettä, sitä tökittiin vatsani päältä. Oli aika hurjaa, miten paljon pieni painallus näkyi ultrausruudulla, ja miten vauva reagoi siihen. Yhdessä kohtaa näytti, niinkuin vauva olisi kääntänyt kylkeä kun sitä yritettiin herätellä. 😀 Mutta oli aivan ihana hetki tuijotella siinä pientä vauvaa, mies otti minua kädestä kiinni ja katsottiin toisiamme hetki niin hämmentyneinä ja onnellisina. Ihan uskomatonta, että vielä 2,5 kuukautta sitten makoilin samalla tavalla jalat levällään punktiopedillä ja mies puristi kättäni, ja nyt katseltiinkin yhdessä pientä pavun alkua. Ihan hullua, että yhdeksän kuukautta sitten olin toipumassa ensimmäisestä punktiosta, enkä vielä tiennyt mitä kaikkea kurjaa onkin vielä edessä. Ja nyt kaikki on niin hyvin <3

Downin riski oli hyvin pieni, ja ultrassa nähtiin nenäluukin, mikä on ymmärrykseni mukaan myös oikein hyvä merkki. Kahden muun trisomian riskit olivat aivan häviävän pienet. Aiemmin ajattelin, että menen joka tapauksessa NIPT:iin, oli tulos mikä tahansa, mutta nyt sellainen vajaan tuhannen euron maksu tuntuu aika hurjalta, kun kaikki on kuitenkin vaikuttanut niin hyvältä. Katsotaan mitkä fiilikset myöhemmin tulee.

Kerroin täälläkin ultrassa, että tämä raskaus on tuntunut koko ajan tosi epätodelliselta eikä sitä helpota se, että oireet ovat niin maltilliset. Tähän kätilö totesi, että kun näille viikoille on päästy ja ultrassa näyttää kaikki näin hyvältä, on erittäin epätodennäköistä, että mitään enää menisi pieleen. Niinhän se on. Tästä rohkaistuneena päätettiin kertoa puolison vanhemmille tänään illasta. Toisaalta se tuntuu niin väärältä ja kiirehtimiseltä, mutta toisaalta olisi niin ihana päästä jakamaan hyvät uutiset nyt viimeinkin. Ja jos jotain menee pieleen, niin se olisi mennyt pieleen, vaikka ei oltaisi kerrotukaan. Omalle perheelleni en vielä kerro, en siksi että haluaisin asiaa salata, vaan siksi, että haluan keksiä jonkun kivan tavan kertoa. He asuvat tosi kaukana, joten kolme vaihtoehtoa ovat a) postikortilla/kirjeellä/tmv kertominen b) puhelu c) kyläily jossain vaiheessa kesää. Puhelu tuntuu jotenkin liian tylsältä, ja varsinkin kun isän puolella olisi enemmänkin väkeä joille haluaisin kertoa yhtä aikaa. Kasvokkainhan olisi paras, mutta kävimme kylässä viimeksi kuukausi sitten enkä näe että oltaisiin ihan tässä lähiviikoilla menossa, ja onhan se sitten hassua että puolison vanhemmat saavat tietää jo nyt ja omani vasta vaikka 1,5-3 kuukauden päästä! Joku postitse laitettava on tällä hetkellä ykkösideani, koitan vaan keksiä jotain kivaa. Voidaan sitten soitella sen jälkeen, kun ovat kortin lukeneet tai paketin avanneet.

Aika mieletöntä, että nyt mietitään tällaisia, kun vielä muutama kuukausi sitten pelkäsin, että tulenko ikinä edes raskaaksi. En vieläkään oikein uskalla alkaa kiintyä tähän vauvaan, ja jotenkin tällä kertaa se ultrassa käyminen ei edes tuonut samanlaista tunteenpurkausta kuin viimeksi. Jälkikäteen ajateltuna tuntuu, kuin olisimme käyneet katselemassa jotain toisen ihmisen lasta jossain ruudulla, eikä omaani kirjaimellisesti vartaloni sisältä. Uskon, että se varmuus ja luotto tulevat seuraavien viikkojen tai kuukausien aikana jos kaikki menee hyvin (tästä disclaimerista en luovu varmaan ennen synnytystä).