Pulla uunissa

Joulukuun alkionsiirto oli tosiaan tulokseton, eli vuodelle kolmas keskenmeno. Kaksi ensimmäistä olivat kohdunulkoisia, yllätys-luomu-raskauksia, jotka alkoivat lihavuuslääkekuurin aikana. Silti, keskenmeno on aina keskenmeno ja henkinen ja fyysinen kuorma kävi niiden kanssa aika raskaaksi.

Tammikuun lopussa päästiin uudelleen alkionsiirtoon, ja olin ihmeellisen positiivinen siitä koko ajan. Koko matkan polille kuuntelin hedelmällisyys- ja raskausaffirmaatioita, vaikka en yleensä usko mihinkään ”hihhulijuttuihin”. Joka tapauksessa oli ihana, rauhallinen ja luottavainen fiilis polille astuessa. Siirto meni muuten kivasti, mutta aivan viime sekunneilla zen-tilani särkyi hetkeksi, kun instrumentti sohaisi jonnekin kivuliaaseen paikkaan. Siitä vaan housut jalkaan, odoteltiin peukkuja sieltä pienen luukun takaa ja sitten lähdinkin kotiin. Ajattelin, että nyt olen raskaana.

Piinapäivät olin tosi positiivisella fiiliksellä ja ikään kuin vaan odotin, että saan tehdä sen positiivisen raskaustestin, jonka tiesin olevan tulossa. Hassua, kun sen sitten todellakin sain, iski hetkeksi ahdistus ja epätoivo. Voiko meillä käydä näin hyvä tuuri? Pari päivää meni ahdistuksen parissa, mutta kun testiviiva vaan tummeni tummenemistaan, aloin taas uskoa raskauteen.

Nyt on 4+4 eli todella aikainen, ja varhaisultraankin on vielä pari viikkoa. Välillä on kaikenlaista vatsakipua, mutta siinä missä esikoisen raskaudessa panikoin ja olin varma keskenmenosta, nyt mietin, että pakkohan siellä on jotain tuntua kun kohtu alkaa kasvamaan, verenkierto lisääntyy ja mitä vielä. Silti, luulenpa, että vasta varhaisultrassa tulee sellainen oikeasti varma olo.

Jos (KUN) tämä raskaus menee toiveiden mukaan, laskettu aika olisi lokakuussa. Meillä olisi sitten kaksi loppuvuoden lasta 🙂