Raskausaatoksia 6+1

Tänään on jo 18. päivä, kun olen tiennyt olevani raskaana.

Omien laskelmieni mukaan tänään on 6+1, neuvolan mielestä vasta 6+0. (Kyllä, sain viimein soitettua neuvolaan!)

2,5 viikon raskauskokemuksesta on päällimmäiseksi jäänyt mieleen väsymys. Aivan tolkuton, ympärivuorokautinen väsymys. Se on aiheuttanut sitä, että olen etätöissä ollessani joutunut lopettamaan työt jo kahdelta, siirtynyt sohvalle ja nukkunut neljän tunnin päiväunet, herännyt miehen tullessa kotiin ja mennyt yhdeksältä uudelleen nukkumaan. Ja nukkunut yhdeksän tunnin yöunet 😀

Kun pysyy liikkeessä, haukotuttaa mutta ei sentään nukahda pystyyn, mutta heti kun pysähtyy, alkaa silmäluomet painaa ja ympäriltään hamuilee mitä tahansa peittoa muistuttavaa.

Sykkeet ovat pysyneet koholla, mutta viime yönä ensimmäistä kertaa raskausuutisen jälkeen Polarin mielestä nukuin hyvin!!! Nukuin vähän sikeämmin ja yhtenäisemmin kuin aiemmin, ja ehkä kello alkaa myös napata kiinni ”uusista” sykkeistä niin, ettei se heti pidä niitä merkkinä jostain kammottavasta.

Pahoinvointia ei ole ollut käytännössä lainkaan. Tai noh, aina välillä tulee sellainen yäk-olo, mutta se ei ole johtanut oksentamiseen tai edes sen harkintaan. Eli joo, käytännössä ei lainkaan pahoinvointia.

Mitä enemmän liikun päivän aikana, sitä enemmän alavatsalla ja lonkissa on tuntemuksia iltaisin, mutta tämän googlettelin olevan normaalia. Miten ihmeessä muuten ”entisaikojen äidit” eli käytännössä meidän äidit selvisivät raskaudesta, kun kaikkea ei saanut googletettua sekunnissa, vaan piti plärätä läpi (vanhentuneita) kirjoja tai odotella seuraavaa neuvolakäyntiä?

Koin olevani niin vähäoireinen, että tein varmuuden vuoksi vielä raskaustestit 5+9 ja 6+0, joista molemmat olivat kuuluisia leffaviivoja. Toki se ei tarkoita suoranaisesti, että kaikki on hyvin, mutta ainakin se vahvistaa sen, että jotain siellä on.

Soitin tosiaan viimein neuvolaan, ja puhelun jälkeen jäin hämmentyneeseen tilaan. Olin nettisivujen ja monen keskustelun perusteella siinä käsityksessä, että minulla olisi jo ihan hirveä kiire soittaa neuvolaan, koska ensimmäinen käynti on ihan heti ja saattaa olla ruuhkaa. Aikaa varatessani henkilö (mikä on neuvolatädin oikea termi?) kysyi, milloin minulla on ultra, ja sanoi, että varataanpa neuvola-aika suoriltaan tuon ultran jälkeen. Eli siis mitään kiirettä käynnille ei todellisuudessa ollut!

Tuolla käynnillä minulla on 9+5, ja olemme juuri edeltävällä viikolla toivottavasti nähneet hyvinvoivan papusen ultrassa.  Tänään propability of not miscarrying on jo 87,2 %, eli riski huonolle vaihtoehdolle on jo puolittunut siitä, kun ensimmäisen kerran sain plussan tikkuun. Neuvolakäynnillä tuo propability on jo 97,2 %.

Tiedättekö, tätä on hankala selittää, mutta on outoa ajatella olevansa oikeasti raskaana. Siis että tästä joskus syntyy oikea vauva (toivottavasti). Kun on vuosia keskittynyt plussaamiseen ja hoidoissa onnistumiseen, laput silmillä tuijottanut hoitojen onnistumisen lukuja ja metsästänyt niitä kahta viivaa, on päässyt unohtumaan, mitä ne kaksi viivaa oikeasti tarkoittavat. Mitä niistä aiheutuu, jos kaikki menee toivotulla tavalla. On jotenkin aivan sairasta ajatella, että minussa kasvaa sisällä joku olio, joka vaan kasvaa ja kasvaa, kunnes se on pakko puskea ulos. Kun minä olen ajatellut viimeisten vuosien ajan vain, että saataispa plussa, enkä että saataispa vauva.

Vaikka siis tietenkin lapsen haluan, mutta vuosien yrittämisen myötä se vauva-osuus on haalistunut ja jäänyt taka-alalle, kun tilalle on tullut niin monta muuta asiaa, joissa täytyy onnistua. Hullua, kertakaikkisen hullua.

Yhtenä iltana kotona mieleeni yhtäkkiä jysähti, että jos kaikki menee hyvin, meille tulee lapsi. Siis oikea ihmislapsi. Ja sitä ennen se kasvaa minun sisuskaluissa kuukausikaupalla! Ajatus aiheutti kummallisen hetkellisen pyörryttävän, ahdistavan tunteen. Liian suuria tunteita ja ajatuksia käsiteltäväksi. En ole vielä edes itkenyt onnenkyyneleitä positiivisesta raskaustestistä, koska en vieläkään täysin ymmärrä, että meille todella kävi näin hyvin. En pysty siis vielä käsittelemään edes sitä teoreettista ajatusta, että tässä voi käydä hyvin ja meille tulee lapsi.