Valmiina uuteen koitokseen
Heippa! Viime kirjoituksesta on vierähtänyt pitkä tovi ja meidän rakas esikoisemme on kohta kaksivuotias. Kaksi!
Viimeisin postaukseni on joulukuulta 2022, kun vauva oli parin viikon ikäinen. Silloin en tiennyt vielä, mitä kaikkea on edessä – hyvässä ja pahassa. Meidän ensimmäiset kuusi kuukautta vauvan kanssa olivat nimittäin aivan kammottavan raskaita. Vauva nukkui todella huonosti, ja sen myötä mies nukkui yönsä parin-kolmen tunnin pätkissä ja teki täyspäiväisesti töitä, minä nukuin yöni 15-60 min pätkissä ja itkin lohduttomasti kaiket päivät. Yritin pyytää apua neuvolasta, mutta sieltä sanottiin vain, että ”kaikki vauvat itkee” ja kyseltiin, miten jaksan, mutta ei tarjottu mitään apua tai tukea. Lopulta keräsin kaikki voimieni rippeet ja vein vauvan yksityiselle lääkärille. Häneltä löytyi silent refluksi, joka piti pientä hereillä. Tuolloin puolen vuoden iässä saimme refluksilääkkeen ja kuin taikaiskusta hän alkoi nukkua yönsä ja päiväunensa.
Parisuhde ja lapsiarki
Parisuhde otti pahaa osumaa, ja vauvavuoden aikana puhuttiin useaan otteeseen erosta tai erilleen muuttamisesta. Kävimme kuitenkin terapiassa ja työstimme suhdetta sen minkä pystyimme. Jossain vaiheessa riitelimme joka päivä, monta kertaa päivässä, enkä sietänyt nähdä koko miestä. Toivoin vain, että hän tajuaisi lähteä ja jättäisi meidät rauhaan. Pikkuhiljaa tilanne alkoi rauhoittua ja puhuimme, puhuimme, puhuimme. En sanoisi, että parisuhde on palannut ennalleen, sillä molemmilla on yhä asioita, jotka jättivät katkeran maun suuhun, mutta tällä hetkellä tilanne on hyvä ja talossa on rauha. Toki joskus mietin, minkälainen meidän tulevaisuutemme on ja onko se yhdessä vai erikseen. Ehkä kuvailisin meitä maljakoksi, joka hajosi, mutta on liimattu takaisin yhteen. Molemmilla on tahtotila pitää meidät ehjänä tällä kertaa.
Refluksiongelmien ratkettua vauvan kanssa on ollut käytännössä pelkkää ihanaa. Tiedän, että monet puhuvat siitä, kuinka kamalan raskasta vauvan tai taaperon kanssa on, mutta en oikein osaa allekirjoittaa sitä. Meillä on jotenkin mennyt niin ihanasti. Toki joskus on raskasta, mutta se ei ole sellainen seikka, jota kertoisin meidän lapsiarjesta. Onhan minulla itsenikin kanssa joskus raskasta, ei se ole mikään vika tai vaiva. Meidän lapsi on niin aktiivinen, hurjapäinen, hauska, kiltti, rohkea, viisas. Lapsen kanssa on ihana puuhata, ihana vaan istuskella ja katsella kirjoja, on ihana tuijotella kun hän on omissa puuhissaan, meillä on hauskaa tanssia Fröbelin palikoita yhdessä, olemme käyneet hotellissa ja museossa ja junassa, hän rakastaa kaikkea aktiivista tekemistä ja on oikeasti avartanut meidän maailmaa ihan hirveästi. Tai noh, avartanut ja supistanut samaan aikaan – elämästä on karsiutunut pois paljon turhaa, kun olen viimein nähnyt, mikä on tässä elämässä tärkeää ja mikä tekee minulle hyvää. Lapsi on ehdottomasti parasta, mitä elämässäni on koskaan tapahtunut.
Laihdutuslääke
Olin jo raskaaksi tullessani lievän ylipainon ylärajalla, ja raskausaikana kerrytin 13 kiloa. Pari viikkoa synnytyksestä olin ”pudottanut” siitä lähes puolet ja ajattelin, että tässähän ollaan lähtöpainossa ennemmin kuin huomaankaan! Noh, niin ei käynyt. Pian huomasin olevani synnytyspainossa ja sitten mentiin siitä yli. Alkuvuodesta 2024 painoin yli 100 kiloa. Minä, 168-senttinen nainen. Tein itselleni kauniin teon ja hain apua – sain testiin lihavuuslääke Saxendan. Saxendan avulla pudotin painoa huhtikuusta lokakuuhun, mutta arvaatteko mitä? Tulin sinä aikana kahdesti raskaaksi. Minä, joka en ole koskaan tullut luomuna raskaaksi. Noh, molemmathan olivat kohdunulkoisia, ja aiheuttivat ahdistusta, harmitusta ja tietysti tauon Saxendaan, minkä vuoksi pudotus jäi toivottua vaatimattomammaksi. Kuitenkin olen nyt pudottanut korkeimmasta painosta 13 kiloa ja olen vielä muutaman kilon päässä siitä painosta, jossa olin kun tulin esikoisesta raskaaksi.
Uuteen siirtoon
Tavoitteena oli hakeutua alkionsiirtoon kun pääsen tuohon tavoitepainooni, mutta sattuneesta syystä se venähti, joten lähdin edistämään alkionsiirtoa jo tässä muutaman kilon päässä tavoitteesta. Kävin tänään TAYSilla ja alkionsiirtoon voidaan mennä jo seuraavasta ovulaatiosta, ainakin teoriassa. Käytännössä ovulaatio hyvin todennäköisesti osuu juuri niille kahdelle päivälle, joille se ei saisi osua, koska sitten siirto menisi viikonlopulle. Ja siirtojahan ei viikonloppuna tehdä.
Joka tapauksessa tälle polulle on nyt lähdetty uudestaan ja samaan aikaan jännittää, pelottaa ettei onnistuta, huolettaa josko joudutaan uudelle IVF-kierrokselle, toiveikkuus nostaa päätään, hämmennys siitä, ettei esikoinen joskus enää olisikaan ainoa lapsi ja vaikka mitä muita tunteita. Lähdetään nyt kuitenkin rohkeasti koittamaan. <3