27

Perjantaina käynnistynyt raskausviikko 27 on toistaiseksi tarjonnut melko epätasaista kyytiä. Tekisin tässä kohdassa varmaan makaaberin rinnastuksen ikävuoteen 27 liittyviin konnotaatioihin, jos taikauskoltani uskaltaisin. Joka tapauksessa tuntuu siltä, että kellontarkasti juuri perjantaina omaan raskaus ei ole sairaus mutta -listaani alkoi ilmestyä uusia kohtia raksittavaksi.

  • Raskaus ei ole sairaus, mutta verenpaine/syke/mieliala heittelee sinne tänne. Kyllä.
  • Raskaus ei ole sairaus, mutta niin vaan sitä ihminen järkyttyy pahasti traumatisoituu iäksi googlatessaan tai peiliin katsoessaan. Kyllä.
  • Raskaus ei ole sairaus, mutta salilla saattaa saada itkukohtauksen radiossa soivan kappaleen ja omien heikentyneiden lihasvoimien aiheuttaman akuutin itsesäälin vuoksi. Kyllä.
  • Raskaus ei ole sairaus, mutta silti ihminen soittaa nöyränä neuvolan puhelinpalveluun ehdottaakseen itselleen liikuntakieltoa (ei liity edelliseen vaan lähinnä listan kohtaan kaksi) (onneksi numerossa ei vastattu). Näin.

Tämä valitus kirjattiin ylös maaten sohvalla jalat seinällä. Asento auttaa sekä sykkeeseen, verenpaineeseen että kaikkiin uusiin noloihin vaivoihin, jotka voisi toimia ihan hyvänä seksivalistusmatskuna yläkoulussa. Mutta ei niin paljon valituksenaiheita ettei jotain iloistakin: melko täsmällisesti juuri perjantaina tyyppi kohdussani laittoi uuden vaihteen silmään. Tuntuu siltä, ettei se, entinen yöeläjä, nyt malttaisi olla hetkeäkään paikoillaan päivisinkään. Liike on aina hyvä, liikkeestä muistan senkin, että kyllä tässä lopulta jokin järki on. Ja että ikäväkin olotila on vahvasti väliaikainen.

Suhteet Oma elämä

Rytmi 2

terassi.jpg

Oon tainnut kirjoittaa viime aikoina aika paljon itsestäni ja aika vähän hänestä. Tavallaan ihan luonnollista, koska häntä ei vielä ole samassa mielessä olemassa kuin minä olen. Tässä kuitenkin vaihtelun vuoksi hänen kuulumisiaan.

Eilen hän oli terassilla (kuvassa). Hän oli myös V:n yllätyssynttäribrunssilla, sushilla, kuntosalilla ja M:n kolmekymppisillä. Tänään hän onkin sitten ymmärrrettävästi ottanut vähän iisimmin: tyyppi ei ole liiemmin pannut menemään niin kuin hänellä on nykyään tapana (katso video ed. postauksesta). Luin jostain, että sikiötkin voi omalla tavallaan rasittua, jos kohdun ympärillä on paljon melua ja meininkiä. Hauska ajatus, pystyn samastumaan. Mäkin olen viettänyt oikein mielelläni puoli päivää ihan vaan yksin kotona. Juhlat selvin päin voi olla rankka kokemus siinä missä juhlat kännissäkin. Sitä paitsi krapulassa ei muistaakseni useinkaan särje lonkkia vakavuudella ai saatana. Tyypin puolustukseksi on tosin sanottava se, että tässä saattaa hyvin olla edessä vaikka miten villi ilta ja yö. Tyypin perusrytmiksi on nimittäin vakiintunut huomattavan ilta- ja yöpainotteinen meininki. Saattaa kuulemma monottaa joskus mun mentyä nukkumaan niin että A ei meinaa saada unta, se herkkis. Rukoilen rystyset valkoisina jumalaa että tyyppi muistaa kääntää sisäisen kellonsa ennen syntymäänsä.

Tyypin kalenteri alkaa myös täyttyä: hänellä on jo yksi meno varattuna syntymänsä jälkeiseen aikaan. (Täysin absurdia.) Ilmoittauduttiin A:n kanssa huvikseen mukaan tällaiseen Helsingin yliopiston tutkimukseen. Pähkinänkuoressa: tutkimuksessa selvitetään lapsen kielellistä kehitystä ja sitä, miten lukihäiriöriski eli jommankumman vanhemman lukivaikeus vaikuttaa kielelliseen kehitykseen. Tai siis vitut me ”ilmoittauduttiin A:n kanssa mukaan”, vaan siis tietysti me ilmoitettiin hänet tutkimuskohteeksi. Meillä kummallakaan ei ole lukivaikeutta, eli hän pääsee referenssiryhmään. Ensimmäinen vaihe on EEG-mittaus viikon, parin ikäisenä, kaksi- tai kolmevuotiaana asiaan palataan taas, ja vikan kerran tutkimusryhmästä ollaan yhteydessä siinä vaiheessa kun tyyppi menee kouluun.

Itseni mä ilmoitin Aallon Mothers in Business -verkostoon. Sekin kuulostaa kiinnostavalta. Tarkoitus on tavata muita lapsen saaneita ihmisiä samalta alalta ja verkostoitua ja puhua työurista ja vaihtaa vaikka tietoja avoimista duunipaikoista.

Suhteet Oma elämä