Arjen nautintoja: pestokastike

Italialainen ruoka on aivan taivaallisen hyvää, ja minun olisikin hyvin vaikea kuvitella elämää esimerkiksi ilman pastaa. Pasta on aina hyvä idea (etenkin jos ei muuta tule mieleen) ja varsinkin näin lapsiperheessä maistuu takuuvarmasti ihan kaikille. Eduksi luettakoon vielä, että se on myös helppo ja nopea arkiruoka, jonka jaksaa tehdä vähän väsyneenäkin. Ja vaikka jääkaappi ammottaisi tyhjyyttään, yksinkertaisimmilaan pastan saa aikaiseksi jo muutamasta perusraaka-aineesta kuten spagetista, oliiviöljystä, voista, valkosipulista ja suolasta.

Pestopasta kuuluu ehdottomasti meidän perheen suosikkipastaruokiin. Olen monta kertaa muistellut, miten jo ollessani Pariisissa aikoinaan vaihdossa, elin käytännössä syömällä pestoa ja spagettia. Valmispestokastikkeista paras merkki oli pitkään Barilla, kunnes sitten eräänä päivänä keksin kokeilla tehdä pestokastiketta itse. Ja sen jälkeen ei olekaan ollut paluuta kaupan pestoihin. Itse tehty pestokastike maistuu aivan erilaiselta ja on vielä paljon parempaa kuin kaupan valmiit. Sopii muuten pastan lisäksi ihanasti esimerkiksi keitettyjen perunoiden kanssa tai leivän päällä levitteenä.

Yleensä käytän pestossa basilikaa, mutta sen voi korvata myös korianterilla, parsakaalilla, lehtikaalilla tai vaikkapa kotimaisella nokkosella. Hintavien pinjansiemenien sijaan voi kokeilla esimerkiksi auringonkukansiemeniä, manteleita tai cashewpähkinöitä. Pestokastiketta kannattaa tehdä kerralla isompi satsi ja pakastaa loput.

Tarvitset:

ruukun basilikaa

0,5 dl paahdettuja pinjansiemeniä

murskattua valkosipulia (1-2 kynttä maun mukaan)

laadukasta oliiviöljyä (itse olen käyttänyt myös rypsiöljyä)

1dl raastettua parmesanjuustoa

Suolaa ja mustapippuria

Valmistus:

Paahda pinjansiemenet pannulla ja raasta parmesanjuusto. Laita ainekset kulhoon ja sekoita hienoksi tahnaksi sauvasekoittimella tai blenderissä. Öljyä kannattaa lisätä sen mukaan, kuinka juoksevaa pestosta haluaa tehdä. Nauti esimerkiksi keitetyn spagetin kanssa. Pinnalle voit lisätä vielä parmesanjuustoa.

Buon appetito!

Elina

hyvinvointi ruoka-ja-juoma suosittelen

6 faktaa minusta

2019-02-22_02.29.38_1.jpg

Alkavan viikonlopun kunniaksi ajattelin kirjoittaa muutaman faktan itsestäni. Näitä faktapostauksia näkee paljon blogeissa ja myönnän, että tykkään niitä itsekin lukea. Ajattelin myös tehdä jossain vaiheessa elämäni aakkoset -postauksen, ja siihen tuleekin sitten vähän enemmän asiaa. Mutta tässä muutama fakta näin alkuun:

1. Olen syntyperäinen turkulainen ja myös opiskellut täällä. Tämän lisäksi olen kuitenkin asunut myös lyhyen aikaa Ranskassa ja Espanjassa sekä Tampereella. Turkuun asetuimme kolmihenkisen perheeni (2,5-vuotias lapsi ja saksalaissyntyinen aviomies) kanssa vuonna 2016.

2. Olen kahvin suurkuluttaja ja tykkään (ehkä liikaakin!) satsata laadukkaaseen ja hyvään kahviin. Kotona juon ihan suodatinkahvia, mutta kahvilassa tilaan lähes aina erikoiskahvin. Rakastan kahviloiden tunnelmaa ja kahvin tuoksua! Suosikkeihin Turussa kuuluu esim. Gaggui Humalistonkadulla.

3. Koulutukseltani olen filosofian maisteri. Opiskelen tällä hetkellä lisäksi espanjan ja ranskan kielen opettajaksi, eli teen aineenopettajan pedagogisia erillisopintoja täydentääkseni aikaisempaa tutkintoani. Pidän kovasti lasten ja nuorten parissa työskentelystä.

4. Olen ammatiltani myös yrittäjä. Olen pyörittänyt kotimaisten elintavikkeiden ja luonnonkosmetiikan verkkokauppaa lokakuusta 2017. Äitiyslomalla ollessani keräsin rohkeutta ryhtyä yrittäjäksi ja en ole toistaiseksi katunut päätöstä.

5. Harrastuksia on juuri tällä hetkellä vähän, mutta tykkään mm. lukemisesta ja piirtämisestä. Liikun epäsäännööllisen säännöllisesti: kävelen nykyään paljon ja harrastan hyötyliikuntaa, mutta aina kun on aikaa (ja ylimääräistä rahaa) niin käyn joogasalilla. Tykkään astangajoogasta sen monipuolisuuden vuoksi.

6. Mielenkiinnon kohteita ovat olleet niin kauan kuin muistan kielet ja kulttuurit. Haluaisinkin aloittaa seuraavaksi venäjän kielen opiskelun.Tällä hetkellä kiinnostaa myös kovasti kodin sisustaminen. 

Mukavaa viikonloppua,

Elina

suhteet oma-elama