Suloinen kevätmelankolia

Niin monessa paikkaa kuohuu juuri nyt – seurauksena pieni, sekava ja samaan aikaan ihan suloinen kevätmelankolia, jonka annan vaikuttaa niin moneen.

Minäkin aina välillä unohdan. Nään ihmiset sellaisina, mitä he ovat joskus olleet, mutta eivät olekaan enää. Nään sen, mitä haluan nähdä – nostan esiin juuri sitä, mitä haluan. Ihmisistä tulee juuri sitä mitä annan ajatusteni heistä tehdä. Rakkaissaan näkee rakastamansa piirteet, ja valitettavasti myös toisinpäin – ymmärrättehän.

Silti maailma jatkaa samaan tapaan. Se hetki, kun oma hengitys salpautuu ja tuntuu, että mikään ei voi liikkua enää – se hetki menee kaikilta ohi. Kukaan ei nää, tunne tai kuule. Sitä on niin lohdullisen ja lohduttoman yksin.

Sydämessä kuohuu juuri nyt.

Silti – talo on täynnä soittoa ja laulua. Sitä on niin lohdullisen ja lohduttoman yksin, ja silti yhdessä, seurassa, ihan pian jo hymyillen 🙂

Silti – vaikka pelkään, uskallan sanoa jollekin edes jotain. Vastaanottaa ajatuksiani kohtaan rakentavaa palautetta, joka saa minut rohkaisemaan itseäni lisää.

Peeäs ihan offtopic: Haluan löytää merkitykseni. Mitä maailma menettäisi jos minua ei olisi?

Peeäs2: Koko elämä taitaa olla aika offtopic juuri nyt :’-)

Ja ne oleelliset: mitä pitäisi paeta tai päästä turvaan?