Minun on aivan hyvä olla!

Olen elänyt vaisuna omasta itsestäni pelossa sen takia, että olen pelännyt toisen pitävän minusta vähemmän jos olen aivan minä. Monessa suhteessa. Olen halunnut miellyttää toista rakastaen, ja siinä sivussa hukannut itseäni. Rakastaen parhaani mukaan jonain muuna, mitä oikeasti olen. Koko ajan olen kuitenkin tiennyt, että toinen haluaa vain aidon minut – ei valhetta ei pintaa. Kun on ahtaalla, uskaltaa olla oma itsensä – kun mitään ei voi enää hävitä. Silloin voi vain voittaa.

Hulluinta ikinä.

Olen puhunut tuon Tiian kanssa viimeksi vuosia sitten. Olenkin jo kaivannut sinua.

Ja minä tunsin sen saman kuin hänkin. Olenpas minä kaivannut!

Suhteellista minäismiä tämä.

No, minä lähden tällä viikolla Helsinkiin. Siellä sataa vettä :-)