Annos olemisen keveyttä

Ai vitsit. Näissä päivissä on ollut paljon sellaista, mitä viimeisen viikon muista päivistä on puuttunut. 

Aina ei edes hoksaa, että kaipaa mitään. Silti, salakavalasti jollain hetkellä sydämessä läikähtää ja tietää – tätähän minä olen etsinytkin. 

Perjantaiyönä vanhalla kotiovella hiljennyimme lokkien huutelun äärelle. Kevyesti jaloissa käyvä tuuli ei saanut haluamaan saman tien sisälle lämpimään – päinvastoin. Kaikki ympärillä kuiskutteli lupauksia seuraavasta viidestä, aurinkoisesta kuukaudesta. Kesä on täällä. (joku voi harmaata maisemaa katsoessaan olla täysin eri mieltä, mutta kesä ei aina katso säätä – se on ennenkaikkea henkinen vuodenaika).

Join normaalista poiketen kaksi lasia viiniä. Siinä missä sydämeni ilakoi valkkarista, epäilin lähes tyhjän vatsan olevan viimeistään aamulla eri mieltä. Onneksi herättyäni ainoa kohta, jota päästä pakotti, oli poskipäät – silkasta nauramisesta.

Maailma on siitä hauska, että joskus se antaa juuri sitä, mitä sillä hetkellä tarvitsee. Annos olemisen keveyttä – kiitos.