Miksi en tehnyt tätä aiemmin?

Miksi en ole tehnyt tätä aiemmin?

Kysymys leikkaa silloin tällöin tajuntaani tehdessäni jotain sellaista, jonka hetkellä tunnen eläväni. Miksi en alkanut joogata aiemmin? Miksi en uskaltanaut sanoa suoria sanoja aiemmin? Miksi en uskaltanut heittäytyä rakastettavaksi aiemmin?

Vaikka yritän parhaani mukaan välttää katumista (uskon siihen, että kaiken tämän pitikin mennä juuri näin, ja että suurin osa sattumuksista on opettanut jotain oleellista, mikäli sitä on pysähtynyt tarkastelemaan), meinaa mieli silti ajoittain hyvien juttujen kohdalla loikata kaunan tielle. Kysymyksestä tulee moite. MIKSI TAJUAN VASTA NYT? MIKSI HUKKASIN KAIKKI NUO VUODET JOHONKIN, JOSTA EN PITÄNYT NIIN PALJON KUIN TÄSTÄ?

Viime aikoina näin on meinannut käydä tavallista useammin. Olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota niihin asioihin, jotka tuntuvat tekevän arjestani parempaa – hyvään ruokaan, erilaisiin liikunnallisiin haasteisiin, ja yksinkertaisiin pieniin puuhiin, joita tehdessä hymyilyttää. Olen kai löytänyt itseäni monella saralla, ja välillä ajautunut harmittelemaan sitä, että tämä tapahtuu vasta nyt (vaikka samalla olenkin iloinen siitä, että vihdoin tämä tapahtuu). Vastaan on tullut niin kivoja hommia.

Mutta vaikka niinhän se menee – kaikelle on aikansa, ja se aika on vasta nyt. Yritän ajatella, että onneksi jo nyt.

Ja on tässä tietysti jotain hyvääkin – paljonkin. 

Se kysymys nimittäin pysäyttää. Ja sitten laittaa liikkeelle.

Se, että muistaa mananneensa itsensä hitaasta sytyksestä, kannustaakin nyt ryhtymään toimeen. Se muistuttaa raahaamaan viikosta uuvahtaneet raajansa joogasalin syleilevään, kosteaan lämpöön, vaikka jossain kohtaa mieli huutaakin, että tänään ei huvittaisi (mikäli siis tilanne elämässä on se, että lähteminen on kiinni siitä, ettei aina vaan huvittaisi. Nämä ei taasen taida olla päällimmäisenä silloin, kun jotain isompaakin käsillä). Se tsemppaa olemaan jatkossakin rehellisempi itselle (ja muille), koska on oivaltanut, että se on jotain sellaista, mikä lopulta lisää hyvää enemmän kuin päinvastainen toiminta. 

Se myös kannustaa kokeilemaan. Oivallettuani, että mikä tahansa uusista asioista voi olla juuri se, joka saa tokaisemaan ilmoille tämän kysymyksen, olen muuttunut innokkaammaksi vielä kokemattomia kokemuksia kohtaan. Ehkä elämää kohtaan ylipäätänsä. Koska jos ei kokeile, ei tiedä (ja tiedän – välillä tällä mentaliteetilla leivotaan turpaan ja pahasti, mutta unohdetaan se nyt hetkeksi). Ehkä pidänkin porrasjuoksusta? Ehkä tuliset ruuat ovat tähän saakka olleet se puuttuva palanen?

Olen viime aikoina saanut entistä enemmän aikaan – niin uusien kokeilujen kuin tuttujen juttujen kanssa. Voin sanoa nauttineeni entistä enemmän, vaikka samalla elämäntilanteeni ei olekaan aivan niin hohdokas, mitä vielä muutama vuosi sitten. Olen ollut onnekas – olen kysynyt sen kysymyksen monen monta kertaa. Ja oppinut hymyilemään sitä kysyessäni.

Kuvat reissulta, jossa en tiennyt viihtyväni niin hyvin, ennenkuin lähdin.