Jaksaa jaksaa!

Hiton loppurutistus. En nyt jaksaisi yhtään.

Olisi tässä muutama homma viimeisteltävänä. Ihan pientä vaille oikeastaan. Joskus ajatus enää muutamasta hoidettavasta asiasta kannustaa, mutta tällä kertaa olen rehellisesti niin leipiintynyt, etten jaksaisi enää sitä pientäkään.

No. Tiedän faktat. Vielä muutaman viikon kun puristaa, se on siinä. Pian saan kohottaa maljan edessä siintävälle lomalle, New Yorkille, taas yhdelle päättyneelle aikakaudelle, ja yliopistolle tältä keväältä (ja tietysti rakkaudelle – lasi kuohuvaa ei koskaan mene hukkaan näin kauniin asian äärellä). 

photo_10.5.2015_21.48.56_1.jpg

Luotan siihen, että elämään on mahtunut tällä erää juuri tämän verran tehtävää ja ajatuksia, ei enempää. Ja että nyt päästessäni näistä, saan tilaa jollekin muulle. Saan tuulettaa ajatuksia ja jättää vanhoista huolehtimisen sikseen – nyt vihdoin, kun asiat on hoidettu täysin loppuun. Kääntää sivua ja ottaa selvää, millä sanoilla seuraava kappale alkaa (olisipa ne jotain innostavaa, kuten ”suuri osa asioista, jotka voisivat tuoda suuren määrän iloa, ovat ilmaisia ja jokaisen ulottuvissa” tai ”juodaan ensin kahvit”).

Sitten tämä voikin mennä erityisen kiinnostavaksi. Mitä haluan vapautuvalla ajalla ja kapasiteetilla tehdä? Selvää agendaa ei ole, mutta aloitetaan nyt jollain: aion ainakin juoda ne kahvit (ja keskittyä niihin suurimpaan osaan asioista, jotka tuovat iloa). 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Meet my boyfriend

Vielä viikko sitten tilanne oli se, että minulla oli kahdet housut – toiset napakkaa farkkua, toiset nahkaa. Torstaina kohtalo (ja huutava tarve) kuitenkin ohjasi kulkuani, ja hankin kolmannet.

photo_4.5.2015_20.03.57.jpg

Meet my boyfriend jeans.

Farkut tuntuvat niin mielettömän pehmeille ja mukaville jalassa, että edes kaltaiseni paatunein kotivaatefanaatikko ei kiirehdi heti ensimmäisenä vaihtamaan housuja kotioven kolahdettua kiinni.

Plussaa myös kivasta, luonnollisesta pesusta (ja sanoinko jo, että pehmeydestä?).

photo_4.5.2015_20.02.31.jpg

Ah, perfect match. Povaan meille pitkää liittoa.

Muoti Ajattelin tänään Päivän tyyli