Hiton loppurutistus. En nyt jaksaisi yhtään.

Olisi tässä muutama homma viimeisteltävänä. Ihan pientä vaille oikeastaan. Joskus ajatus enää muutamasta hoidettavasta asiasta kannustaa, mutta tällä kertaa olen rehellisesti niin leipiintynyt, etten jaksaisi enää sitä pientäkään.

No. Tiedän faktat. Vielä muutaman viikon kun puristaa, se on siinä. Pian saan kohottaa maljan edessä siintävälle lomalle, New Yorkille, taas yhdelle päättyneelle aikakaudelle, ja yliopistolle tältä keväältä (ja tietysti rakkaudelle – lasi kuohuvaa ei koskaan mene hukkaan näin kauniin asian äärellä). 

Luotan siihen, että elämään on mahtunut tällä erää juuri tämän verran tehtävää ja ajatuksia, ei enempää. Ja että nyt päästessäni näistä, saan tilaa jollekin muulle. Saan tuulettaa ajatuksia ja jättää vanhoista huolehtimisen sikseen – nyt vihdoin, kun asiat on hoidettu täysin loppuun. Kääntää sivua ja ottaa selvää, millä sanoilla seuraava kappale alkaa (olisipa ne jotain innostavaa, kuten ”suuri osa asioista, jotka voisivat tuoda suuren määrän iloa, ovat ilmaisia ja jokaisen ulottuvissa” tai ”juodaan ensin kahvit”).

Sitten tämä voikin mennä erityisen kiinnostavaksi. Mitä haluan vapautuvalla ajalla ja kapasiteetilla tehdä? Selvää agendaa ei ole, mutta aloitetaan nyt jollain: aion ainakin juoda ne kahvit (ja keskittyä niihin suurimpaan osaan asioista, jotka tuovat iloa).