Ora et labora – en leivo myyjäisiin

Meitä on niin moneen junaan ja asemallekin jääviä. Erilaiset taipumuksemme, luonteenpiirteemme ja mielenkiinnon kohteemme määrittelevät usein esimerkiksi ammatinvalintaa, harrastuksia ja kaveripiirejä. Vaikka on virkistävää kohdata erilaisuutta, on myös palkitsevaa nautiskella mukavuusalueella vertaistuesta, itsensä toteuttamisesta ja tunteesta, että tulee täysin ymmärretyksi. Sopiva tasapaino näissä asioissa takaa mielekkään elämän.

Nyt heitän sitten taas lestakortin pöytään! Pyydän heti ottamaan huomioon, että kärjistän ja kategorisoin asioita ja avaan vain omaa kokemusmaailmaani, joka voi olla sinulla aivan erilainen. Kärjistämisen myötä asian ytimestä on helpompi saada kiinni.

Rauhanyhdistyksellä yleinen ihanne on tehokas, aktiivinen jokapaikansisar, joka oman lapsikatraansa lisäksi hoitelee keittiöryhmien vastuutehtävät, pyhäkoulunpidot ja ylimääräisetkin hommat, jotka muilta jäävät tekemättä. Believing by doing -ajattelutavalla sisar porskuttaa ry:n toiminnan moottorina ja nauttii uskovaisten arvostusta. Ylimääräiset keittiövuoroviikonloput leirikeskuksissa eivät tunnu missään, lapset vain mukaan leikkimään kattilankansilla. Tällainen ihmistyyppi on selvästi elementissään ja toteuttaa itseään vapaasti, hyvä niin.

Sitten on meitä muita. Kauniisti sanottuna me olemme niitä, jotka valitsevat Marian osan. Eikös Jeesus jopa kannustanut tähän? Vastuutehtävät ahdistavat, toiset eivät vain ole samanlaisia käytännön työn tehopakkauksia. Ajatukset keskittyvät usein konkretian sijasta syvällisempiin merkityksiin niin uskon- kuin muissakin asioissa. Saadaanko mekin olla rauhassa omassa osassamme, hyväksyttyinä omanlaisinamme? Ry:n lattian vahaus viikon ainoana vapaapäivänä tuntuu meille vaatimukselta, ei hyvän mielen puuhastelulta. Näitä tehtäviä kutsutaan usein Jumalan valtakunnan työksi. Voisiko sen nimityksen vaikka vaihtaa johonkin vähemmän mahtipontiseen, niin ei tulisi väärinkäsityksiä siitä, onko tällaiset tehtävät ry:n väen mielestä autuuden ehtona?

Toki on niinkin, että kun on kädet täynnä työtä, ei ole aikaa ja voimia pysähtyä kritisoimaan vallitsevia käytäntöjä. Hetkinen, nyt taisin lipsua aiheesta, tämä ajatus liittyy kai perinteisesti hirmuvaltoihin…