Spelttinäkkäriä

Arki pienen hauvavauvan kanssa on ollut hieman intensiivistä ja siksi pieni hiljaisuus blogissa. Ollaan ulkoiltu ja hellitty Suloa samalla kun en ole halunnut tinkiä yhtään omista harrastuksista ja syömisestä. Siksi aikaa on pitänyt nipistää täältä. Instagramia sentään olen ehtinyt päivittää hieman tiheämmin ja Sulonkin arkea voi seurata siellä @sulotheamstaff.

Jokapäivänen leipäherkku saa nyt oman postauksensa eli herkullisen rapea spelttinäkkäri. Kalastajan vaimo -blogista olen bongannut alkuperäisen ohjeen ja muokannut sitä omaan ruokavalioon sopivaksi. Kuivia aineita voi muokkailla ja vaihdella oman maun mukaan. 

SPELTTINÄKKÄRI

2 dl sesaminsiemiä

2 dl auringonkukansiemeniä

2 dl pellavarouhetta

2 dl spelttihiutaleita

2 dl tattarihiutaleita

2 dl seplttijauhoja

7 dl vettä

1 tl ruususuola

Kaikki aineet iloisesti sekaisin ja jaa valmis seos kahdelle pellille tasaisesti. Muotoile valmiit näkkärit veitsellä ennen uunin laittoa. 180 astetta 45 min (avaa luukku kolmesti vartin välein jotta saat kosteuden poistettua uunista) ja lopuksi alenna lämpötilaa 100 asteeseen 30 min ajaksi. Itse olen paistanut kaksi peltiä samanaikaisesti kiertoilmalla. 

IMG_2649.JPG

Jos haluat täysin gluteenittoman version, voi speltin korvata tattari- tai hirssijauhoilla. Kurkkasin tällä viikolla kaupassa tarkemmin valmiita gluteenittomia jauheseoksia. Olin hieman ihmeissäni koska eräässä seoksessa kaksi tärkeintä raaka-ainetta olivat vehnätärkkelys ja sokeri. Tällä ohjeella pystyt tekemään täysin gluteenittoman leivän ilman hiivaa, leivinjauhetta, sokeria, tärkkelystä ja lisäaineita. 

Hyvinvointi Liikunta Terveys

Love me tender

Love me tender alias Sulo the Amstaff on saapunut seitsemän viikkoisena kotiin. Päivä oli huhtikuun ensimmäinen eli aprillipäivä. Yritän hillitä itseni ettei tästä muodostuisi koirablogia, mutta katsokaa nyt miten ihana se on:

ulkona.JPG

Ruoka on meidän perheessä pyhä asia ja haluamme tarjota Sulollekin vain parasta. Jos siellä on koirien ravitsemukseen erikoistuneita tai muuten vaan asiaan perehtyneitä, niin nyt olisi apu tarpeen. Barffaus kiinnostaa, mutta mietityttää miten turvata kaikkein ravintoaineiden saanti? Ja luonnollisesti kiinnostaa etenkin pennun ravitsemus. 

Instagram on täyttynyt turhankin monella Sulon kuvalla, joten ajattelimme perustaa hauvalle oma insta-tili. Koiranelämää voi siis jatkossa seurailla instaramissa @SuloTheAmstaff

Suhteet Ystävät ja perhe Hyvä olo Liikunta