1279

Jossain kolmannen ja neljännen skumppalasin välissä se tapahtui. Tuli luvattua lähteä maratonille. Seuraavana päivänä kauhistutti ja kadutti. Muutama kuukauden jälkeen päällimmäinen fiilis on onneksi jo innostus ja ilo. Taas tuli todistettua, että parhaat ideat syntyy hyvässä cavassa! 

IMG_0786.JPG

Tähtäin on kesän 2014 Helsinki city maratonilla ja kisanumero on 1279. Marraskuusta lähtien olen käynyt lenkillä noin kolme kertaa viikossa. Tällä viikolla alkoi tavoitteellisempi ja ohjelmoidumpi juoksuharjoittelu. Suurin ongelmani juoksun suhteen on kotoa lähteminen. Isoin kynnys on siis kirjaimellisesti kotiovella. Siitä kun pääsee yli, loppu on jo helpompaa. Lenkille lähtemisessä auttaa kovasti hyvät ja mielyttävät varusteet. Motivaatio paraneen myös sillä, että jonkun kanssa voi hehkuttaa tulevaa tavoitetta ja jakaa kokemuksia. Oikea ruokavalio auttaa jaksamaan paremmin ja ehkäisee ettei maitohapot rynni reisiin ensimmäisessä tiukassa mäessä. Sitten tarvitsee enää nupista kaivaa pieni määrä sinnikkyyttä ja olen hyvässä vauhdissa kohti maratonia. Tsemppiä siis itselleni ja muille maratonille treenaaville! 

Hyvinvointi Liikunta