Koko perhe on ihan kippuralla.

Posti on tuonut pääsykoekutsuja äidille, mutta ne on juuri muuttopäivänä ja 300km päässä, joutunen ehkä skippaamaan ne.

Kissanpennut on kesän aikana viety uusiin koteihin.

Itse koetan viikossa itse saada pakattua omakotitalon sisältöä 93m2 rivariin, en ole vain aiemmin saanut aikaiseksi ja eihän siinä voi muita syytellä varmasti.

Ehkä tuo elämä maistuu paremmalta lähempänä keskustaa? Mene ja tiedä, mutta me ei selkeästi ainakaan vielä olla OKT-ihmisiä, saati viihdytä näin kaukana kaikesta. Saati välttämättä koko kaupungissa..

On haikeaa viedä lapset taas uuteen kotiin, tämä on sekä minun ja että meidän kolmannen lapsemme synnyinkoti. Tänne me asetuttiin kolmatta lasta odotellessa, vielä tietämättä mitä tehtäisiin kolmen vuoden päästä.

On puhuttu puhelimessa korvat punaisena, järjestetty koulu&päiväkoti&kerho&hammaslääkäri&neuvola-asioita.

On tehty täysin erilaisia tulevaisuudensuunnitelmia ja päätetty laittaa tytöt suomenruotsalaiseen päiväkotiin ottamaan vähän oppia tulevasta.

Mulla on vielä muutamat koulutuspäivät jäljellä vapaaehtoistyön puolesta ja niistäkin päivistä kaksi on mahdollisimman huonoilla päivämäärillä, toinen toisena muuttopäivänä ja siitähän se riemu repeää kun mies koettaa estää koko päivänä lapsia purkamasta laatikoita ja purkaa laatikoita ja kasata hyllyä.

Enää puuttuu sohva, tv-taso ja parit matot ja kissan leikkausaika. Kotiin on raahattu lamppua, nojatuolia, säkkituolia ja samaa tahtia on jaettu pois lasten pieniä vaatteita, myyty ulkovaatteita ja kenkiä ja vauvatavaroita ja mietitty että mitä pakattaisiin ensimmäisenä ja iskeeköhän se talvi viikossa.

Että ollaan sitä tässä elossa, enemmän kuin ehkä pitkään aikaan <3