5. luukku: Miten Jumalaan uskotaan?

Oisko tulta?


IlonaSV miettii ihanasti ja ihan tosissaan Saattaen vaihdettava -blogissaan sitä, miten ihmeessä Jumalaan uskotaan: 

En siis kuulu kirkkoon. Pääsyy sille on se, että en osaa uskoa Jumalaan. En sitten millään tasolla. Minulle ei vain koskaan ole valjennut, miten Jumalaan uskotaan. Mistä voi tulla sellainen varmuus, että uskoo aivan tosissaan johonkin yliluonnolliseen?

Tykkään kysymyksestä, sillä siihen kätkeytyy koko uskomisen paradoksi. Käsittelen kysymystä useassa osassa, koska siinä on niin monta elementtiä. 

 

Mistä voi tulla sellainen varmuus…

Tähän voisi vastata, että Jumalalta itseltään, mutta se tuntuisi ylenkatseelliselta eikä olisi minun kohdallani edes totta. Minulla ei ole varmuutta. Ei ole tietoa, johon nojautua. Jos minun pitää määritellä oma uskoni tai uskontoni, saatan sanoa olevani kristitty agnostikko. Näin siksi, että olen syntynyt kristityksi ja sen piirissä käytetään kieltä, jonka tavoitan. Sanon agnostikko, koska minun uskoni ei ole tietävää tai julistavaa; en tiedä Jumalasta muuta kuin sen tunteen, joka minulla hänestä on.

Ajattelen, että Jumalaan uskominen on turvallisempaa kuin ihmiskuntaan luottaminen, sillä ihmisen järki on pettänyt hänet historian saatossa monta kertaa. Jumalaan uskominen on kuitenkin turvallista vain, jos Jumala on ehdottoman hyvä. En haluaisi, uskaltaisi tai voisi luottaa sellaiseen voimaan, jossa olisi rahtunenkaan pahuutta, pikkusieluisuutta tai tarvetta viedä minulta tai joltakin toiselta ajattelun vapaus. 

 

…että uskoo aivan tosissaan... 

Uskon yhtä aikaa aivan tosissaan ja en yhtään. En usko sanaakaan uskontunnustuksesta ja kuitenkin koko elämäni sen Jumalan haltuun, josta uskontunnustus puhuu. Puran tätä ajatusta enemmän aiemmin julkaistussa blogitekstissäni Mahdoton uskoa.  

 

…johonkin yliluonnolliseen?

Yliluonnolliseen uskominen ei ole minusta vaikeaa. Hankalampaa minun olisi uskoa väitettä, että ihminen kykenee aisteillaan tavoittamaan kaiken, mitä on. Jo erilaiset tutkimukset osoittavat, että ihminen pystyy ääritilanteissa aistimaan asioita ja toimimaan tavoilla, joiden ei pitäisi olla mahdollisia. Osa yliluonnollisesta on siis sellaista, mitä ihminen ei ole vielä kyennyt tieteellisesti selittämään. 

Sanoin, että minulla ei ole varmuutta. Näin ajattelen, sillä minulla ei ole tiedollista varmuutta Jumalan olemassaolosta. Samalla minulla on toisenlainen varmuus. Siitä varmuudesta puhuminen vain on vaikeaa. Se ei ole pään varmuutta ja siksi se tuntuu loogiseen ajatteluun ja omaan järkeensä elämässään turvautuvasta ihmisestä (myös minusta) hurjalta. 

Minulla on ollut lapsesta saakka hetkellisiä olotiloja, jolloin lakkaan olemasta minä ja olen samalla enemmän minä kuin koskaan. Aistini ovat terävät, aikaa ei ole ja käsittelen ympäristöstä tulevaa tietoa tavallisesta poikkeavalla tavalla. Noina hetkinä pääni lakkaa olemasta raskas, koska minun ei tarvitse ajatella, vaan kaikki informaatio tulee sisääni suoraan. En ajattele silloin, että auringonlasku on kaunis, vaan tunnen auringonlaskun itsessäni. En ajattele, että rakastan tätä ihmistä, vaan rakkaus on minussa. Kokemusta on mahdoton sanallistaa ja kokemus lakkaa sillä sekunnilla, kun yritän niin tehdä. Runoin, kuvin, tarinoin ja lauluin pääsee vähän lähemmäksi tuota kokemusta, mutta selityksin vain kauemmas. Siksi en ymmärrä kirkon valtavaa tarvetta tehdä Jumalasta dogmaattisia lauselmia. 

Koen, että olen noina hetkinä yhteydessä Jumalaan, mutta minulla ei tietenkään ole mitään todistusta asiasta. Hetket tulevat, kun olen kokenut jotain tavattoman kaunista. Hetkeksi minän kärsimys lakkaa ja Jumala näyttäytyy kauneudessa. Jumala ei näyttäydy hahmona, vaan rauhana, valona, voimana, keveytenä. Tiivistäen voisi sanoa, että uskon Jumalaan, koska on kauneutta. Joku toinen ihminen saattaa kokea samankaltaisia olotiloja ja ajatella, että nyt olen onnellinen tai tämä rakkaus on todellista.


Minä ajattelen, että Jumala. En tiedä, miksi.  

 

 

- Mirka Maaria

Kommentit

OH (Ei varmistettu)

Paljolti samanlaisia ajatuksia jaan. Kun katson rakkaintani, tunnen valtavaa kiitollisuutta ja ihmetystä hänestä. Sellaista, joka tuntuu ylittävän ne rajat, jotka minussa - rosoisessa ja epätäydellisessä - ovat. Silloin ajattelen, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja että rakastaessani toista ihmistä olen osa Häntä, koska itse en usko kykeneväni sellaiseen, mitä silloin koen.

Lähimpien rakastaminen on toki samalla myös itsekästä. Rakastan siksi(kin), että minua rakastetaan. Ehkä se on Jumalan rakkauden heijastumaa minua kohtaaan? Sen lähemmäksi en Jumalaa pääse. En, kun lapsuuteni Jumala oli ankara, vaativa, kaukainen ja ymmärtämätön hahmo.

Toivoisin, että voisin enemmän ja useammin rakastaa aidosti heitäkin, joiden en voi kokea rakastavan minua tai jotakuta muuta ehdoitta. Joskus sen tavoittaa. Pyhän hetken. Palan suurempaa.

Voiko Jumala olla lihaa ja verta olevalle ihmiselle muuta kuin heijastuma, jonka hän toisista ihmisistä saa?

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Toisista ihmisistä, mutta myös maailmasta ja omasta itsestä. Ja jos oma sisin on jonkun hetken ikään kuin synkronisoitu Jumalan yhteyteen, niin silloin kykenee rakastamaan kaikkia: myös niitä jotka vihaavat itseä. 

phocahispida

Todella kaunis teksti. Huomaan, että olen ollut viime vuosina vähän hukassa oman hengellisyyteni kanssa ja tällaiset tekstit muistuttavat myös sen puolen huomioimisen tärkeydestä - tavalla tai toisella.

Haluaisin kysyä teiltä joulukalenterissa: Mikä on teidän joulunne sanoma, noin niinkuin ihmisinä ei instituution edustajina. :)

http://www.lily.fi/blogit/ilman-sinua-olen-lyijya/olipa-kerran-satu-nimelta-joulu

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Kiitos. Ja kiitos kysymyksestä, kirjaamme sen ylös!

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Ihana, kaunis postaus! Todella hyvin tiivistetty. Jaan kokemuksesi.

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Kiitos. Hyvä, jos tavoitin jotain olennaista!

IlonaSV
Saattaen vaihdettava

Kiitos, kun tartuit pohdintaani! :) Uskominen tai se, että ei usko, taitavat olla vaikeasti selitettäviä henkilökohtaisia asioita. Tunnetila Jumalan läsnäolosta on arvokas, mutta kukaan muu ei voi sitä tuntea tai käsittää, vaikka yrittäisi. Sanot, että Jumalaan uskominen on turvallista, turvallisempaa kuin pelkkään ihmiskuntaan. Se on varmasti lohdullista, vaikka en itse osaa sitä kaivata. Vaikka minä tai ihmiskunta erehtyisi, olisi vielä joku muu, kehen luottaa. Minä ajattelen vain, että ihmisen on kannettava itse vastuunsa teoistaan ja ongelmat on selvitettävä yhdessä.

Yliluonnollisesta vielä... Pienenä minäkin näin, kuulin ja aistin kaikenlaista, mutta kasvaessani olen alkanut selittää kaikkea tieteellisesti ja maallisesti. Ehkä maailmankuvani on vain hieman rajoittunut tai naiivi, kun ajattelen, että ihmisjärki todella pystyisi selittämään kaiken tässä maailmassa. Jännää.

Olipa kiinnostavaa lukea pohdintaasi tästä aika vaikeasta asiasta, sait ainakin minut ajattelemaan uskomista taas monelta uudelta suunnalta. :)

Mirka Maaria
Oisko tulta?

Ole hyvä. :)

Sanot: Minä ajattelen vain, että ihmisen on kannettava itse vastuunsa teoistaan ja ongelmat on selvitettävä yhdessä.

Itsekin ajattelen näin. Jumalan olemassaolo ei poista ihmisen vastuusta piiruakaan. Jumalan rooli on ihan toinen. Se antaa minulle voimia jatkaa toivottomaltakin näyttävää taistelua oikeudenmukaisemman maailman puolesta. 

Usein musta tuntuu, kun keskustelen ihmisten kanssa uskomisesta tai Jumalasta, että ihmiset ikään kuin huomaamattaan uskovat Jumalaan. He vain nimittävät sitä eri tavalla. Itse olen oppinut ja kokenut omakseni puhua Jumalasta, kun tarkoitan ääretöntä hyvää. Samalla en kuitenkaan tavoita suurimman osan ihmisistä puhetta Jumalasta. Esimerkiksi taannoisissa avioliittolakikeskusteluissa en tunnistanut sitä Jumalaa, jonka suulla ihmiset puhuivat. Samoin he eivät varmaan tavoittaisi minun Jumalaani. Nämä ovat jänniä asoita. 

IlonaSV
Saattaen vaihdettava

Aivan, onkin aika iso ero siinä, että pakoilee vastuuta tai että saa voimaa taistelussa kohti oikeudenmukaista mailmaa. Taisin sanoa tuon asian itse vähän harhaanjohtavasti, kun ajattelin ehkä vain jonkinlaista tältä väliltä olevaa tukeutumista. Ehkä sitä, että asiat järjestyvät kyllä, koska Jumala.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.