Haaveista totta

Kollegani oli mukana Aalto-yliopiston seminaarissa, joka käsitteli haaveita. Suurin osa meistä haaveilee jostakin. Vähemmistönä on joukko, joka oman kertomansa mukaan ei haaveile mistään. Niistä jotka kertovat haaveilevansa, vain osa suostuu kertomaan haaveensa ääneen. Ajatellaan lentotähden tiirailijan tavoin, että toive ei toteudu, jos sen kertoo.

Yksi syy haaveiden salaamiseen on yhteisö, jossa elämme. Haaveita ei uskalleta kertoa, koska pelätään toisten mollaavaan omia haaveita. Haaveilija on haavoittuvainen. Monet on opeteltu ajattelemaan, että haaveilu on turhaa haihattelua. Pitäisi keskittyä elämässään niihin asioihin, joihin voi todella nykyhetkessä vaikuttaa. Mutta jos emme saa haaveilla, miten haaveista voisi tulla totta? Haaveita on monen tasoisia. Minä haaveilen lomamatkoista, koirasta, kesälomasta, ystävistä kesämökin verannalla ja hulmuavista hiuksista. Nämä ovat pieniä haaveita, jotka on helppo sanoa ääneen. Mutta sitten on monia suurempia, joita en halua julkisesti kertoa. Niitä salaisia haaveita, joiden ääneen sanomista pelkää, koska ei halua tulla tyrmätyksi toisten taholta.

Vaikka haaveissa usein toivotaan jotakin hyvää itselle, pienet haaveet ovat rakentamassa parempaa maailmaa, joka on hyvä useammalle ihmiselle. Haaveilu kertoo myös siitä, että oma mielenmaisema on positiivinen. Masentuneet ja murheelliset haaveilevat vähemmän. Haaveilu on hyväksi ihmiselle. Ei ainoastaan siksi, että haaveilu aiheuttaa mielihyvää vaan siksi, että parhaimmillaan haave muuttuu todeksi. Mitä enemmän kerromme haaveitamme ääneen, sitä useammin vastaan voi tulla ihminen, joka sanoo, että sinä onnistut tässä, siitä voi tulla totta!

Kenties maailman tunnetuimmat haaveet tulivat pastori Martin Luther Kingin suusta elokuussa 1963, kun hän kertoi, että hänellä on unelma. Se että hän puhui haaveistaan ääneen, oli merkittävä osatekijä kansalaisoikeuslain syntymisessä.

Nanna H.