Lapselle rakkaus tarkoittaa aikaa

img_3180_copy.jpg

Minä ja poikanen. Elämäni tärkeitä hetkiä. 

Makaan ystävieni sohvalla kainalossani yksi seitsemästä tämän viikonlopun hoitolapsestani. Tiskikone hurisee, uuden talon isojen ikkunoiden takana on pimeä Rovaniemen yö. Täällä lähellä lestadiolaisuuden ydintä on hyvä miettiä omaa lestadiolaista lapsuutta ja erityisesti lestadiolaisuuden lapsuuden yhtä erityispiirrettä, kasvamista isossa perheessä. Varoitan, tämä kirjoitus on pitkä ja raapaisee silti vain pintaa.  

 

Olen sairastanut vaikeaa masennusta nyt neljä ja puoli vuotta. Yksi syy sairastamiseeni on suuri sisarusparvi. Totean heti: olisin voinut sairastua masennukseen myös yksilapsisen perheen silmäteränä kasvettuani. Luultavasti olisin sairastunut. Silloin sairastumiseni syy olisi ollut jokin muu. Tällä hetkellä käsittelisin sitä syytä. 

 

Nyt kuitenkin olen siinä tilanteessa, jossa ei auta teeskennellä etteikö kasvaminen kolmetoistalapsisen perheen toiseksi vanhimpana lapsena olisi vaikuttanut elämääni ratkaisevasti. Useimmat asiat, joita olen suuressa perheessä kasvaneena saanut ovat kauniita ja korvaamattomia. Sitten on niitä kipeitä kokemuksia, joita kannan mukanani: liian varhainen vastuun ottaminen, liian vähälle huomiolle jääminen, varhain opittu omien tarpeiden ohittaminen ja (ennemmin lestadiolaisuudesta kuin meidän perheestä perintönä tullut) pitkälle aikuisuuteen mukana kulkenut yhteisöstä eriytymätön minuus. 

 

Olen lukenut monia mietintöjä siitä, voiko toista lasta rakastaa yhtä paljon ensimmäistä. Puutalobabyn Krista kirjoitti asiasta hyvin. Minulle kysymys oli pitkään käsittämätön. En ollut koskaan ajatellut rakkauden olevan tunne, joka vähenee sitä käyttämällä. Teorian tasolla ajatus on minulle edelleen hämmentävä. Tietenkin kaikkia lapsiaan rakastaa yhtä paljon! Kuitenkin ymmärrän nyt, että vaikka rakkautta voi olla riittävästi, voimavaroja tai aikaa ei välttämättä ole. 

 

Uskon, että rakkautta on suhteessa saman verran niin suurissa perheissä kuin pienissäkin. Tiedän esimerkiksi, että me kaikki, sisarukseni ja minä, olemme yhtä rakastettuja vanhempiemme silmissä. Rakkautta on ollut tarpeeksi, periaatteessa. Mutta koska lapselle rakkaus realisoituu ajassa ja aika ei lisäänny vaan päinvastoin vähenee lapsiluvun kasvaessa, tulee väistämättä tilanteita, joissa lapsen tarpeita joudutaan ohittamaan. Sama ilmiö voi tapahtua myös kodeissa, joissa työ syö ajasta suurimman osan. Lapsia kyllä rakastetaan, mutta heille ei ole aikaa. Lapsi ei ymmärrä pelkästään ajatuksen tai sanojen tasolla liikkuvaa rakkautta, hänelle rakkaus täytyy näyttää tekoina ja kohtaamisina – yhdessä vietettynä aikana. 

 

Lapsen tarpeiden ohittaminen saatikka niihin vastaamisen viivästyminen ajoittain ei vahingoita lasta pysyvästi. Itse asiassa se taitaa kuuluu normaaliin kasvuun ja kehitykseen. Tilanteessa, jossa pieniä lapsia on paljon pitkän aikaa, ajoittain muuttuu kuitenkin jatkuvaksi – ja silloin ollaan vaikeuksissa. Jos lapsi on sellainen kuin minä, hän vetäytyy ja alkaa itse huolehtia itsestään, muista sisaruksistaan ja vaivihkaa myös vanhemmistaan.  

 

Päätin esimurrosikäisenä, etten menisi koskaan naimisiin. Ajattelin, että näin ollen säästyisin musertavalta syyllisyydentunteelta, kun en olisi niin hyvä vaimo ja äiti kuin tahtoisin olla. En siis ajatellut, ettenkö haluaisi parisuhdetta ja lapsia, vaan intuitiivisesti tiesin, etten olisi kummoinenkaan kumppani lestadiolaiselle puolisolle tai jaksaisi mitenkään olla ison perheen äiti. En pelännyt raskauksia tai synnytyksiä. Pelkäsin parisuhdeongelmia ja lastenkasvatusvastuuta. 11-vuotiaana. Samoja asioita pelkään edelleen.

 

Koska sanoin ääneen kamaluuden, sanon myös kauneuden. Lapsuuteni oli hyvä. Siihen kuului valtavasti hellyyttä, pysyvyyttä, kiireettömyyttä ja ihmeellistä satua. En vaihtaisi sitä toiseen vaikka voisinkin. Mutta niin kuin huonoon lapsuuteen kuuluu yleensä hyviäkin muistoja, myös hyvään lapsuuteen voi kuulua huonoja. Osa sisaruksistani ei ole jäänyt kantamaan mitään taakkaa lapsuutemme takia. Minä olen, koska olen minä

 

Mielestäni lestadiolaisuuden ns. synnytyspakko tai ehkäisykielto ei ole ensisijaisesti naisten oikeuksien kysymys. Se on kysymys lapsen oikeudesta syntyä haluttuna, toivottuna ja jo etukäteen rakastettuna. Ymmärrän, että väsyneenä on vaikea näyttää rakkauttaan, on vaikea edes tuntea sitä. Mutta kun väsymykselle on näissä tilanteissa vaihtoehto. Vaihtoehto on jokaisen hyvinvointivaltiossa elävän saatavilla, vaikka hän kuuluisi lestadiolaiseen yhteisöönkin. En suostu uhriuttamaan lestadiolaista naista (tai miestä), vaan päinvastoin, haluan vastuuttaa jokaisen heistä ottamaan aikuisen ihmisen osan omassa elämässään. Sanomaan kyllä tai ei. Ja mikäli he sanovat ei ehkäisylle ja kyllä hedelmöittymiselle, sanovat sen sitten koko sydämestään, valmiina kantamaan ne vaikeudet, joita lapsi mahdollisesti aikuisena heidän eteensä lapsuutensa vuoksi tuo. 

 

Makaan edelleen tällä samalla sohvalla, jolla olen maannut melkein koko päivän. Päätin tänne tullessani, että käytän kaiken aikani lasten kohtaamiseen. Se on se ja sama, onko ruoka erityisen laadukasta tai koti kovin siisti. Olen maannut sohvalla, ollut silminä, korvina ja sylinä.

Se on tehnyt minulle hyvää. 

 

– Mirka Maaria

ps. Minulta ja meiltä kysytään aika ajoin kirjoituksia lestadiolaisuuteen liittyen. En ole osannut kovin hanakasti aiheeseen tarttua, koska virta on vienyt itseäni jo kauemmas tai koska kysymykset ovat tuntuneet liian spesifeiltä täällä Lilyssä käsiteltäviksi. Tämän asian ajattelin kuitenkin kiinnostavan useampia. Syyt miksi tulee lapsena ohitetuksi tai laiminlyödyksi, voivat olla moninaiset, mutta tunne on aina sama. Samoin luulen vanhemman kokemuksen riittämättömyydestä olevan universaali. Teillä lienee ajatuksia?
 

Kommentit (49)
  1. Katkeruudelta varjeltunut
    31.10.2014, 15:49

    Uskon minä, että ehkäisyä käyttävät ihmiset rakastavat lapsiaan ihan yhtä paljon kuin ne, jotka eivät ehkäise.

    Naisten koulutus tosiaan vähentää syntyvyyttä. Tällä hetkellä syntyvyys on joissakin maissa koulutuksen puuttumisen takia erityisen korkea. Ja kuten jo aikaisemmin sanoin, en ymmärrä että lapsia pitäisi synnyttää maksimaalisesti esim. menemällä naimisiin mahdollisimman aikaisin. Näissä kehitysmaissa mennään naimisiin todella aikaisin, jopa 15-vuotiaana. Parempi olisi, jos koulutus voisi edes viivästyttää näiden tyttöjen naimisiinmenoa.

    ”Saako lastentuloa lääketieteellisesti edistää.”

    Itse suhtaudun suurella varauksella lapsettomuushoitoihin, joissa käytetään keinotekoisia menetelmiä. Ja en minäkään ymmärrä sellaista logiikkaa, että yhtä aikaa tuomitaan ehkäisy mutta pidetään keinohedelmöitystä itsestäänselvänä mahdollisuutena. Tämä on kuitenkin äärimmäisen kipeä asia monille vanhemmille, ja erittäin henkilökohtainen, aivan kuten ehkäisystä päättäminen. Ylipäänsä lääketeollisuuteen suhtaudun erittäin kriittisesti. Vastustan nykyisiä aggressiivisia syöpähoitoja, masennuslääkkeitä, hormonaalista ehkäisyä, sterilisaatioita, jne. Ne tuhoavat paljon ihmisiä. Kannatan vaihtoehtoisia hoitomuotoja, joissa keholle annetaan mahdollisuus parantua itse, luonnollisesti. Niiden, jotka haluavat tietää enemmän lääkkeiden turmiollisuudesta, kannattaa lukea tämä kirja:

    https://www.booky.fi/tuote/peter_c/tappavat_laakkeet_ja_jarjestaytynyt_rikollisuus/9789525701401

    Mutta en tietenkään tuomitse niitä, jotka haluavat turvautua lääketeollisuuden tarjoamiin menetelmiin.

    Jumala loi ihmisen, ja antoi hänelle 60 vuotta sitten viisauden keksiä e-pillerit, jolla voi estää kehon luonnollisen toiminnan? Minä en pysty uskomaan e-pillereihin. Myös kondomi estää tiettyjen yhdynnän luonnollisten (Jumalan luomien) aspektien toteutumisen.

  2. Katkeruudelta varjeltunut: Et taida uskoa, että myös ne perheet, joissa ehkäisyä pidetään ihan neutraalina asiana, saattavat haluta ja haluavatkin monta lasta. Jopa ihmiset, jotka ehkäisevät jossakin vaiheessa elämäänsä, voivat rakastaa lapsia ihan kamalan paljon!

    Vaikka ehkäisyä ei olisikaan saatavilla, pelkkä naisten koulutus vähentää syntyvyyttä monissa kehitysmaissa. Olisiko siis koulutuskin vastoin Raamatun opetusta, koska se estää joitakin lapsia syntymästä?

    Saako lastentuloa lääketieteellisesti edistää? Voiko oletettuun Jumalan tahtoon puuttua, jos lasta ei vaan tule? Jos Jumala ei suo lapsia luonnon menetelmin, saako lapsia yrittää saada lapsettomuushoidoilla? Tässä on kyse ihan samasta: lääketiede tarjoaa mahdollisuuden ehkäistä hedelmöityminen, ei tule edes yksisoluista alkiota. Sama lääketiede tarjoaa keinoja hedelmöittää solu ”väkisin”. Minusta kumpikin on ihan ok, niissä käytetään Jumalan ihmiselle antamaa viisautta.

    Lääketieteen viisautta saanee käyttää vaikkapa syövän parantamiseen tai näön kohentamiseen silmälaiseilla. Ei kai kukaan ajattele, että se olisi puuttumista Jumalan tahtoon? Minä koen ehkäisyn järkevän käytön parisuhteessa ihan siihen verrattavana asiana, lääketieteen hedelmistä ja Jumalan antamasta viisaudesta nauttimisena.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *