Menneisyys tatuoituna ihoon

Istuin hotellin aamiaishuoneessa aamupalalla. Viereisessä pöydässä istui keski-ikäisen pariskunnan perikuva. Naisella oli yllään vaaleansininen twinsetti ja kaulassaan helmet. Hänen hiuksensa oli kiharrettu, kenties perinteisellä papiljottimenetelmällä. Hänen kasvoistaan näkyi, että edessä olisi kiva päivä Tukholman museoissa ja kauppapuodeissa.

Hänen miehensä oli niin ikään asiallinen kauluspaidassaan ja slipoverissaan, jonka kauluksen alta kurkisteli moitteeton kravattisolmu. Hän oli varmasti myös iloinen, koska tiesi, että saa ulkoiluttaa herttaista vaimoaan vanhassa kaupungissa. Saa syödä palan prinsessakakkua kahviaikaan.

Erikoista oli kuitenkin se, että miehen toisen käden rystysiin oli tatuoitu huonolla tekniikalla LOVE ja toiseen FUCK. Arvelen, että kyseessä ei ollut pariskunnan yhteinen lemmentatuointi. Jotain sellaista tuntui olevan miehen menneisyydessä, että se kieli itsestään ventovieraankin silmiin.

Jos minä istua napotan kahvilan pöydässä, ei kukaan ulkopuolinen näe päällepäin minusta, mitä sellaista menneisyyteeni mahtuu, jonka olisin mieluummin jättänyt tekemättä. Kukaan ei voi ensisilmäyksellä sanoa minusta, että voi tyttöpoloa, mahtaa häntä nyt kaduttaa.

Joskus on niin vaikea antaa itselleen anteeksi, niin vaikea unohtaa. Elämän pieleen menneet asiat eivät näy ehkä ulospäin, mutta meidän mielissämme ne ovat kuin tatuointeja, joita ei voi millään laserilla poistaa. Vaikka edessä on aivan uudet aamut, ei menneiden murheiden muste kuivu millään.

Hotellin aamiaishuoneessa istuneen miehen asiat eivät olleet laisinkaan hullusti. Hänellä oli herttainen helmikirjailtu vaimo rinnalla, pekonia ja munakokkelia lautasella, sekä lasi kuohuviiniä kyytipoikana. Minä silmäilin vaivihkaa miestä, jossa luki fuck ja mietin, että olisiko vain osattava olla armollisempi itselleen.