Mitkä tahansa kengät?

Eivät nämä ole mitkä tahansa kengät. Ne ovat vintagea.
Eivät nämä ole kenen tahansa kengät. Ne ovat mummini.

Minä en koskaan nähnyt näitä kenkiä mummini jaloissa, vaan pienenä kaivoin ne ensi kerran käsiini äitini kenkälaatikosta ja ihailin kymmensenttisiä korkoja ja laitoin ne varovasti pieniin jalkoihini ja otin muutamia haparoivia askeleita ja saatoin vain kuvitella tilanteita, missä tällaisia kenkiä voisi käyttää.

Aika ajoin mieleeni putkahtaa muistoja lapsuudesta ja muistan tarkkaankin pieniä yksityiskohtia. Kun kauppojen hyllyille alkoi ilmestyä peep toe-mallisia kenkiä, piirtyi mieleeni kuva näistä mummini kengistä ja suuntasin matkani äitini kenkälaatikolle. Nämä kengät olivat jääneet kaappiin, koska äitini tyyliin eivät kymmensenttiset korot sopineet.

Minä sen sijaan en ollut pysyä nahoissani saadessani käsiini aidot vintaget ja henkeni lähes salpaantui, kun kengät sopivatkin minulle. Onneksi minulla on niin yksinkertainen mieli, että näiden kenkien kautta olen pystynyt kokemaan sen, miltä tuntuu, kun joku jo unohtunutkin unelma toteutuu. Elän todeksi nyt niitä kuviteltuja hetkiä, kun varpaat on lakattu ja nousen korkeuksiin täydessä mitassa ilman pelkoa kaatumisesta, mummini kengissä. On uskallettava unelmoida, olla kärsivällinen ja olla rohkeasti hetkessä kiinni, kun unelma toteutuukin.

Taivaan sanotaan olevan lasten kaltainen. Ajattelen sen tarkoittavan sitä riemua, josta hitusen saan kokea niissä hetkissä, kun kadonnut unelma toteutuukin. Ajattelen myös, ettei sitä kannata missata, jos jo pelkistä kengistä riemu repeää.
 

Ja mitä muuta ajattelen, niin sitä voi satunnaisesti seurata kesän aikana tällä Oisko tulta?-palstalla, kun tuuraan seitsemää vakiokirjoittajaa. Älä jätä minua kylmäksi. Anna palaa.