Onko risti muotia?

1374487697_mainlift_netti_kansi_elo1_0.jpg

Elokuun Gloria otsikoi syksyn muodin: Pappishenkeä ja pitkiä helmoja. Tänä syksynä on lehden mukaan muodissa ”inspiroiduttu 1500- ja 1600-lukujen taiteesta, tieteestä, mystiikasta, ja uskonnollisia viittauksia on harvoin käytetty niin rohkeasti kuin nyt. Ristit ja viitat ovat kannettavanamme.” Kuvissa esitellään erilaisia papin pukua muistuttavia vaatteita, useammalla on kaulassa risti tai jokin muu hengellisyyteen viittaavaa symboli.

Juttua lukiessani mietin, voiko ristiä pitää kaulassa ihan vain siksi, että kaksi toisiinsa kiinnitettyä suoraa viivaa näyttää hyvältä? Voiko ristiä pitää kaulassaan tietämättä tai ajattelematta, mitä kaikkea se symboloi?

Kadulla kulkiessani kiinnitän usein katseeni ihmisten kaula- ja korvakoruihin. Minusta tuntuu, että yllättävän monella on kaulassaan risti. Kesämekon tai paidan alla, olkapäällä tai käsivarressa näkyy usein myös ristitatuointi. Tatuoiko kukaan iholleen ristiä tietämättä tai ajattelematta sen merkitystä?

Minulle tulee aina hyvä mieli kun näen ristikoruja tai tatuointeja. Katson ihmisen kasvoja ja ajattelen, että hänelle armo ja rakkaus ovat tärkeitä. Hän kantaa mukanaan merkkiä paremman ja armollisemman maailman puolesta. Se on hiljainen, mutta vahva viesti.

Kun pääsin itse aikanaan ripille, sain toki rippiristin. En silloin osannut korua juuri käyttää. Paljon myöhemmin, kun lopulta uskalsin myöntää itselleni unelman pappeudesta, kävelin korukauppaan. Liike oli aika ankea, ison Prisman kylkiäinen. Mutta hetki oli minulle tärkeä. Siitä asti olen lähes koko ajan kantanut kaulassani pientä kultaista vihkiristiä. Joskus, kun tuntui, että mistään ei tule mitään, ajattelin korua lupauksena. Ihminen on ihan hassu?

Mutta hei, käytätkö sinä ristikorua? Oletko tatuoinut ristin ihoosi?
Mitä se sinulle merkitsee?

Mari Inka<?xml:namespace prefix = o />

Kommentit (29)
  1. Valikoima kunnon RISTEJÄ

    ebay.com ja hakusanoilla gold cross necklace tai silver cross necklace. Tai google.com ja käyttää kuvahakua ja samoilla hakusanoilla, ja klikkailee sieltä sitten liikkeen kotisivuille ja visalla maksaa tulee postissa yleensä Amerikasta missä kaikki on hienompaa. Suomesta ei löydy kun mummojen kaulaan Ristejä lyhyt ketju jaa tyyliton risti kuka noita muka pitäs.

  2. Risti kaulassa, että Jumala auttaisi meitä elämässä ja saisimme kulkea terveina rakkaudessa ja armossa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *