Ei ikäkriisejä vaan enemmän juhlia

kakku ville.jpg

Olin syntymäpäiväjuhlilla viemässä seurakunnan tervehdyksen ja onnittelun. Meidän seurakunnassa on sellainen käytäntö, että papin voi pyytää syntymäpäiväkäynnille. Käytännössä tämä koskee vanhemman väen pyöreiden juhlintaa ja kaikkia merkkipäiviä 90 jälkeen.

Juhlien ainoana kaikille tuntemattomana vieraana sukellan mahdollisimman avoimella mielellä juhlintaan mukaan, istun keskelle iloista piiriä ja alan keskustella. Pian olen uppoutunut kuuntelemaan mielenkiintoisia ulottuvuuksia minulle uusien ihmisten elämästä. Juhlan luonteesta riippuen luen ehkä raamatunkohdan. Jos tilanne on yksityisempi, olen usein kysynyt päivänsankarilta: haluatko että rukoilen puolestasi. Siunaan myös lopuksi Herran siunauksella.

Yleensä seurakuntamme työntekijät käyvät pyydettäessä ikäihmisten syntymäpäivillä. Kirkolla järjestämme esimerkiksi seitsemänkymmentä vuotta täyttäville vuosittain juhlan. Olen pohtinut, olisiko kiva juhlistaa seurakunnassa kolme- ja neljäkymppisiäkin. Nuo ikäkaudet ovat sellaisia, ettei niitä yleensä seurakunnassa juhlisteta.  Olen sitä mieltä, että se olisi hauskaa ja ehkäpä hyväksi. Juhlan konsepti pitäisi miettiä vain miettiä uusiksi, kohderyhmälle sopivaksi.

Vai olemmeko luoneet niin vahvan kulttuurisen ilmiön siitä, että kolme-nelikymppisiä ei vain kuulu seurakunnassa erityisemmin noteerata? Ajattelemmeko, että sitä ei “tarvita”, mutta lapsia ja ikäihmisiä voi kyllä muistaa. Liittyykö siihen ajatus, että kyseisen ikäkauden ihmiset elävät muiden hyväksi, lasten ja vanhusten, mutta eivät kaipaa huomiointia itse? Miksi tämä vaihe seurakunnissa yleensä ohitetaan? Koetaanko nämä virstanpylväät kollektiivisesti jotenkin ikävänsävytteisenä? Lähestymmekin niitä usein ikäkriisikäsitteen kautta ja puhumme kolmen- ja neljänkympin kriiseistä. Seitsemänkympin kriisistä en ole nimittäin kuullut.

Vai? Mitä mieltä sinä olet?

-Katja-Maaria

Kuvan otti ja kakun leipoi Ville Lähteenmäki
Villen blogi: http://www.kakkukamari.blogspot.fi/

Suhteet Oma elämä Mieli Suosittelen

Maailmojen ympärikääntymisistä

IMG_0907.JPG

Mitä piilee pinnan alla, valoja vai varjoja, miten päin on maailma?

On uskomatonta, mikä ero omaan ja toisen ihmisen maailmaan voi tulla, kun sanoo jonkin asian ääneen. Yhtenä hetkenä kaikki on niinkuin ”aina” on ollut, toisena tuntuu, että varjot ja valo ovat menneet sekaisin, mustavalkoisista asioista on tullut harmaita ja kumman keltaisia

”Minua ahdistaa.” ”Minua pelottaa.” ”Minä en tykkää tästä.” ”Minä en oikeasti ajattele näin, minä haluan ajatella näin.” ”Minä rakastan sinua.”

Hyvin usein asiat vaativat kypsyttelyä. Se voi tapahtua oman pään sisällä, itse tykkään kirjoittaa kirjeitä ihmisille, joita luulen asian liikuttavan. Olen kirjoittanut esimerkiksi vanhemmilleni monia sellaisia kirjeitä, joita en koskaan ole lähettänyt. Tärkeintä on ollut kokemus ja mahdollisuus harjoitella sanoittamaan ajatuksiaan ja tunteitaan. Antaa niiden vyöryä kaikella voimallaan paperille ja sen jälkeen pohtia ja poimia sieltä sen ajatuksen, jonka oikeasti haluaa välittää.

Asioiden kertomiseen voi liittyä uskomaton määrä tunteita. Toisaalta nimenomaan se kypsyttelyn vaihe, jossa hädin tuskin sallii itsensä kuunnella omia ajatuksiaan ja myöntää niiden olemassaolo ja mahdolliset vaikutukset. Toisaalta itse ratkaisu, jota on monesti hyvin vaikea tarkasti määritellä, milloin se tapahtui ja mikä sen aiheutti.

Vaa’assa voi painaa niin omakuva, oma identiteetti, luottamus, toisaalta elämän jatkuminen turvallisena ja tuttuna samana, ulkopuolisten maailman turvallisena ja samana säilyttäminen.

Rehellisyys on hieno, mutta välillä kipeää tekevä ja paljon vaativa asia. Uudistuminen ja muuttuminen tapahtuu niin monesti kipuilujen, hämmennyksen, pettymyksenkin kautta.

Minulle kristinusko antaa mahdollisuuden ja kannustaa rehellisyyteen oman hyvinvoinnin nimissä. Oma hyvinvointi kun on taas iso osa sitä, että pystyy olemaan toisille apuna ja ilona. Lisäksi kristinuskon tärkein sanoma liittyy erittäin läheisesti vapauteen, ja mikä voisi vapauttaa enemmän kuin se, ettei tarvitse olla minkäänlaisessa vankilassa.

Kaksi laulunpätkää pyörii mielessäni aiheeseen liittyen. Haloo Helsingin Vapaus käteen jää kertosäkeistö ja virren 525 kolme viimeistä säkeistöä.

Toivon viikkoosi paljon mahdollisuuksia rohkeuteen ja rehellisyyteen, tai edes aavistuksia siitä, että niitä olisi tulevaisuudessa. Ja erityisesti siihen, että mitä hyvää niiden kautta voi tulla, miten vapaalta voi tuntua, kun voi elää edes ripauksen rehellisempänä itselleen ja muille.

-Juudit

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään